Olen jo kauan ajatellut, että me nyt elävät ihmiset olemme elossa historiallisesti merkittävällä hetkellä. Me todistamme, miten ilmastonmuutos muuttaa maapallon olosuhteita tavalla, jota ei ole ennen nähty tai sitten näemme historiallisen muuutoksen vähäpäästöiseen yhteiskuntaan.
En arvannut, että todistaisimme myös historiallista poliittista sekasortoa, sodan uhkaa Euroopassa ja Yhdysvaltain demokratian romahtamista. Merkit ovat tietenkin olleet ilmassa jo Trumpin ensimmäisestä kaudesta saakka, mutta kuvittelin kuitenkin, että historioitsija Timothy Snyderin kirjoitukset tyranniasta ja tietokirjailija Anne Appelbaumin varoitukset olivat enemmän kuvainnollisia.
Mutta eivät ne olleet. Eikä mitään takuita ole, että nyt olisi nähty aallonpohja. Samanlainen äärioikeistolainen autoritarisuus voi hyvin levitä myös Suomeen. Sitähän haluaa sekä persut että Putin.
Mutta mitä tälle voi tehdä? Minä ja kaltaiseni olemme nyt kauhistelleet Trumpia somessa melkein yhdeksän vuotta. Se ei ole auttanut pätkääkään. Kirjoitin aiheesta turhautuneen kolumnin Imageen alkusyksystä.
“Miksi me trumpilaista politiikkaa vastustavat emme ole laajoin joukoin lähteneet taistelemaan vallasta? Sen sijaan olemme jäämme lukemaan analyysejä ja somettamaan.”
Rauha, demokratia ja elinkelpoinen ympäristö tarvitsevat nyt toimintaa. Jos niiden puolustaminen olisi tiedostamisesta ja meemeistä kiinni ei ollisi hätäpäivää. Eikä toimintaa ole uutisten vahtaaminen, sometykkäily tai henkilökohtaisten valintojen brändääminen poliittisiksi. Ei edes adressien allekirjoittaminen. Poliittisiin aiheisiin perehtyminenkään ei ole toimintaa, jos osallistuminen jää besserwisseröintiin ja äänestämiseen. Tietokirjailija Rutger Bregman on kutsunut uutisten suurkuluttajia politiikan penkkiurheilijoiksi. Sellainen olen ollut. Mutta se tulee muuttumaan.
Olen päättänyt myöhäisenä uudenvuodenlupauksena nousta sohvalta toimimaan. Väänneltyäni pari viikkoa käsiä ja tuskailtuani omaa riittämättömyyttäni ja väsymystäni ja että mitä se toiminta sitten olisi, niin olen keksinyt ratkaisun.
Se on: Aion osallistua kahteen demokratiaa vahvistavaan tapahtumaan viikossa. Samalla tavoin, kun elokuussa asetin tavoitteeksi käydä kolme kertaa viikossa treenaamassa, minkä olen ever since tehnyt, asetan nyt tavoitteeksi kaksi tapahtumaa viikossa. Muina päivinä en voivottele, että miksen tee enempää.
Lähiviikkojen tapahtumat löysin Facebookista (Naistenpäivän mielenosoitus, Tiedekulman keskustelutilaisuus ja kaverin vaalitempaus) ja vihreiden paikallisosaston sivulta. Nyt on paljon kuntavaalitapahtumia. Aion mennä niihin jakamaan ehdokkaiden esitteitä ja juttelemaan kansalaisten kanssa tai keittämään kahvia tai mitä tarvitaankin. Olen vuosia seurannut kateellisena, miten aktiivisesti persut jalkautuvat kaduille viikonloppu toisensa perään. Muidenkin puolueiden pitää.
Get Riikka Suominen’s stories in your inbox
Join Medium for free to get updates from this writer.
Näiden lisäksi on yksi kohtuutalouskurssi, johon olen ilmoittautunut ja yksi ilmastojärjestön viestintäkoulutus, jonka itse vedän.
Uudenvuodenlupauksen täyttäväksi toiminnaksi lasken:
- demokratiaa vahvistaviin tapahtumiin osallistuminen: opintopiirit, koulutukset, puoluetoiminta, vaalikampanjatilaisuudet, ympäristöjärjestöjen tilaisuudet
- mielenosoittaminen (joskin 2000-luvulla on järjestetty historian suurimmat mielenosoitukset, esimerkiksi Irakin sotaa vastaan vuonna 2003, naisten marssit vuonna 2017 ja ilmastomarssit vuonna 2019, mutta niiden vaikutus on jäänyt pieneksi. Yksi syy on se, etteivät osallistujat järjestäytyneet. Aiheesta lisää tässä hyvässä Guardianin tekstissä.)
- muiden kutsuminen mielenosoituksiin
- kuntavaalikampanjointi ja tukiryhmässä toimiminen
- ehkä lukupiiri
Asioita, joiden tekemistä jatkan, mutta joita en laske toiminnaksi:
- rahan lahjoittaminen järjestöille ja poliittisille toimijoille
- blogin kirjoittaminen (vaikka tämä saattaa mennä siihen penkkiurheilukategoriaan)
- tsemppiviestien lähetys niille, jotka tekee ja toimii demokratian hyväksi.
