Moniammatillinen vuorovaikutusosaaminen
Tämä on Sanna Kortelaisen, Eveliina Lehtisen, Anna Perikangas-Muukan, Sanna Säilä-Lundbergin ja Emma Toivosen kokoava tehtävä Itä-Suomen yliopiston kurssille Moniammatillinen vuorovaikutusosaaminen (3op). Osallistujat ovat eri alojen (erityispedagogiikka, sosiaalipsykologia ja sosiaalityö) opiskelijoita, mikä näkyy moniammatillisena osaamisena ja pohdintana osatehtävissä.
Tälle sivustolle on koottu aiempien osatehtävien lisäksi aiheeseen sopivia kuvia sekä uutisia sosiaalisesta mediasta. Niiden tarkoitus on nivoa opittu teoria käytännöntasolle ja tähän hetkeen. Sivuston loppupuolella voit itse testata, mitä tekstistämme on jäänyt mieleen.
Mukavia lukuhetkiä!
Johdanto
Aloitimme tekemään ryhmätehtävää siten, että jokainen ryhmämme jäsen etsi kirjallisuudesta ja muista lähteistä sekä omasta työkokemuksestaan moniammatillista yhteistyötä ohjaavia käsitteitä. Listasimme ylös käsitteitä, joita kertyi todella paljon. Tämä osoitti, miten paljon erilaisia käsitteitä liittyy moniammatillisuuden ympärille, toki osa käsitteistä tarkoittaa melkein samaa asiaa. Listauksen jälkeen kävimme yhteistä keskustelua, minkälaisia kokemuksia kullakin ryhmämme jäsenellä on moniammatillisesta yhteistyöstä. Koimme erittäin mielenkiintoisena jakaa ryhmämme keskuudessa kokemuksia ja näkemyksiä. Huomasimme keskustelua käydessämme, ettei kaikilla ryhmämme jäsenistä ole vielä kertynyt kokemusta moniammatillisissa yhteistyöverkostoissa toimimisesta, joten yhteisten kokemusten ja näkemysten vaihtaminen oli todella opettavaista kaikille meille ryhmän jäsenille.
Moniammatillisuus
Moniammatillisuus on käsitteenä hyvin laaja, joten sitä määrittelemään voidaan käyttää hyvin monenlaisia käsitteitä. Luennossa (2016) se määritellään monien ammattilaisten yhdessä tekemäksi työksi, jossa voi olla mukana erilaisia toimijoita. Moniammatillisuus on nykypäivän juttu, joka on syntynyt jatkuvan työelämän muutoksen myötä, ja sen vaatimuksista. Moniammatillisuutta on määritelty myös lainsäädännössä mm. sosiaalihuoltolaissa. (Luennot 2016.) Sosiaalihuoltolain kantava ajatus on, että asiakkaan etu on kaikkein tärkeintä ja sitä kohti tulee pyrkiä käyttämällä moniammatillista työotetta. (SHL 2014)
Teknologia ja sen tarjoamat sovellukset ovat menneet viime vuosikymmenten aikana hurjalla vauhdilla eteenpäin. Digitalisaatio mahdollistaa aiempaa aktiivisemman yhteistyön monien eri alojen kesken erilaisten kanavien kautta. Pohdimme sen mahdollisuuksia ja haasteita työssämme.
Seuraavissa kappaleissa käymme siis läpi niin omia ajatuksiamme, kuin artikkeleista ja lähdemateriaaleista löytyviä ajatuksia moniammatillisuudesta, sekä ryhmäläistemme omia kokemuksia aihepiiristä.
Moniammatillisuudesta ja siihen liittyvistä käsitteistä
Ryhmässämme olimme yksimielisiä siitä, että moniammatillisuus on ajankohtaista. Moniammatillisuudesta on ollut jo pitkän aikaa puhetta, mutta tänä päivänä työelämässä on vaatimuksena ymmärtää, miten moniammatillisuutta tarvitaan, että saadaan hoidettua asiakkaiden asioita. Koimme moniammatillisuuden tehokkaana toimintamuotona. Pohdimme laajasti myös sitä, milloin moniammatillisuus on tehokkainta.
Koska ryhmässämme on mukavasti eri alan osaajia, tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että jokainen asiantuntija on oman alansa osaaja ja yhdessä asiantuntijoiden kesken voidaan saada aikaiseksi mahdollisimman hyvä paketti aikaiseksi. Koimme, että moniammatillisuudessa on vaatimus siitä, että jotain tehdään yhdessä eikä kukaan asiantuntija yksistään ole kaikkien alojen asiantuntija. Usein eri ammattikuntiin kuuluvien työntekijöiden välinen yhteistyö takaa tasapuolisemman, läpinäkyvämmän hoito- ja päätöksentekotyön sekä ammattilaisten että asiakkaidenkin kannalta (Nikander 2003, 279).
Mietimme yhdessä, milloin moniammatillisuus ei toimi. Pohdimme, että joskus asia voidaan ratkaista “paremman tiedon” pohjalta ja asiakasta ei kuulla. Moniammatillisuus vaatii vuorovaikutusta, kuuntelua ja keskustelua. Joskus esteenä saattaa olla eri ammattiryhmien erilaiset jopa vastakkain asettuvat intressit sekä toimintakulttuurit, ja tämä on haaste moniammatillisessa vuorovaikutuksessa (Nikander 2003, 280). Näkemyksemme mukaan vuorovaikutuksellinen toiminta on aina prosessi, jossa vaaditaan erilaisuuden ja toiseuden hyväksymistä ja ymmärtämistä.
Kävimme keskustelua siitä, mitä hyvä moniammatillinen yhteistyö vaatii. Tärkeää on, että kaikkien yhteistyökumppaneiden näkökulma otetaan huomioon ja että on taidot tehdä vuorovaikutuksellista yhteistyötä. Moniammatillisissa ryhmissä täytyy olla kykyä asettua samalle viivalle. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ovat oman alansa ammattilaisia ja yhtä tärkeitä hoidettavan tapauksen kannalta. Asiantuntijoiden täytyy tuntea, mitä on kuuntelun kulttuuri, miten ollaan läsnä toiselle ja kuinka paljon annetaan tilaa toisten näkemyksille ilman, että heti pyritään muuttamaan niitä omia vastaaviksi. Moniammatillisuutta, tiimityöskentelyä, yhteistyötä tai miten sitä kulloinkin nimitetään, voi olla hyvinkin monimuotoista. Yhteistyö ja päätöksenteko sekä virallisuuden aste voi vaihdella epävirallisista käytäväkeskusteluista ja puhelinkonsultaatioista käytännön pari- tai hoitotyöskentelyn kautta virallisiin palaveritilanteisiin (Nikander 2003, 281). Kaarina Isoherrasen (2012) väitöskirjasta käy ilmi myös roolien tärkeys. Asiantuntijat mielletään usein tiettyihin rooleihin, ja roolirajojen ylittäminen voi tuoda työskentelyyn haasteita tai väärinkäsityksiä, vaikka onkin usein toiminnan kannalta hyväksi. Rooleista ja niiden uudelleen sopimisesta on siis hyvä käydä yhteistä keskustelua. Kuka vaikkapa toimii eräänlaisena johtajana?
Listaustamme tehdessämme totesimme yhteenvetona, että moniammatillisuus on rajoja ylittävää ja ennen kaikkea moniammatillisuus merkitsee paljon myös asiakkaille, että hänen asiansa takia ollaan valmiita tekemään yhteistyöstä laajasti ja hänen asioitaan arvostetaan. Kaikkien ammattilaisten on tunnettava myös toisten ammattilaisten kenttää, eli oman alan substanssiosaaminen ei riitä nykypäivänä, kun puhutaan moniammatillisesta työstä ja asiakkaan parhaaksi toimimisesta! Esimerkkinä kävimme läpi artikkelista esille tullutta asiaa, onko esim. koulussa eri alojen ammattilaisia, vai muodostavatko he oikeasti tiimin, joka toimii yhdessä oppilaiden hyväksi (Vainikainen, Thuneberg, Greiff& Hautamäki 2015). Sama on näkyvillä myös esim. terveydenhuollossa. On täysin eri asia, onko potilaalla monta tahoa hoitamassa häntä, vai onko mukana oikeasti moniammatillinen tiimi, joka toimii keskenään, viestii ja kommunikoi. Kun asiakkaan kanssa työskentelee useamman alan edustaja, voidaan puhua myös jaetusta asiakkuudesta (Kekoni & Mönkkönen 2016). Tämä jaetun asiakkuuden ajatus nostaa asiakkaan työskentelyn keskelle toisin kuin määritelmä vaikkapa viranomaisyhteistyöstä tai moniammatillisesta verkostotyöstä. Näissä määritelmissä asiakasta ei mainita lainkaan, vaan painopiste on vahvasti professionaalisessa tietämisessä.
Peruskäsitteitä
Tärkeimmiksi käsitteiksi löytyi mm. seuraavia: vuorovaikutus, yhteistyö, asiakaslähtöisyys, tiimityöskentely ja päätöksenteko. Vuorovaikutuksen, eli ihmisten vastavuoroisen kommunikaation merkitystä on korostettu paljon niin artikkeleissa, luennoissa, kuin omissa ajatuksissamme. Ilman tasavertaista vuorovaikutusta moniammatillinen yhteistyö ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Vuorovaikutuksen ei toki tarvitse aina olla sitä, että asioista ollaan samaa mieltä, vaan Kaarina Isoherranen (2008, 61) tuokin esille, että taitava keskustelu voidaan nähdä myös tietynlaisena väittelynä, jossa tuodaan esille oma näkemys, perustellaan se ja selvennetään erilaisia vastakkaisiakin näkökantoja.
Tiimityöskentely ja yhteistyö menevät tässä melko samaan kategoriaan, eli niiden onnistuminen on edellytys toiminnan onnistumiselle. Asiakaslähtöisyys puolestaan tuli ilmi mm. omissa kokemuksissamme, joita käsitellään seuraavassa kappaleessa. Moniammatilliset hoitotiimit tms. tähtäävät potilaan hoitoon ja sen onnistumiseen parhaalla mahdollisella tavalla, joten nimenomaan potilaan tai asiakkaan tilanne on pidettävä selkeänä mielessä, eikä hänen äänensä saa ‘’hukkua’’ ammattilaisten äänten alle.
Ammattilaisen vastuu on myös yksi olennainen käsite. Vastuu koskee niin omaa ammattitaitoa, kuin osuutta tiimissä. Vastuunjakamiseen ja –antamiseen tarvitaan puolestaan luottamusta, joka toimiikin tärkeässä roolissa tiimityöskentelyssä. (Isoherranen 2012, 115–116.) Vastuu ja luottamus näkyvät hyvin jokaisen elämässä yhteistyötä, kuten tämänkaltaisia koulutöitä tehdessä. On paitsi osattava luottaa toisten tekemisiin, myös jaettava vastuu kaikkien jäsenten kesken, ettei yksi osapuoli saa liikaa työtä tehtäväksi.
Digitalisaatio
Verrattuna aikaan ennen tietokoneita yhteistyön nopeus on kiihtynyt ja yhteistyö maailman joka kolkasta voidaan tarvittaessa toteuttaa liki reaaliaikaisesti, kiitos internetin! Toisaalta kiihkeä työskentelyn rytmi voi aiheuttaa sen, että nopeus on valttia eikä yhteistyö eri alojen kesken olekaan enää tasavertaista, vaan vaarana on hitaampien jääminen nopeiden jalkoihin. Digitalisaation mahdollistama nopeampi ja aktiivisempi yhteistyö eri tahojen välillä on länsimaisessa yhteiskunnassa kohtuullisen toimivaa, vaikkakin on huomioitava se, että kaikilla ei ole välttämättä käytössään nykyaikaisia laitteita, joiden avulla yhteistyö on mahdollistettu. Se asettaa eri toimijat eriarvoiseen asemaan ja saattaa sulkea jopa asiakkaat sen ulkopuolelle. Siinä tapauksessa työntekijä on se henkilö, joka voi halutessaan päästää asiakkaan mukaan tasa-arvoiseen päätöksentekoon tai sulkea pois, jolloin vain professionaalinen asiantuntija saa toimivallan asiakkaan asioissa.
Tämä asettaa myös sen haasteen, että mikäli yhteistyö on kovin nopeatempoista ja tavoitteellista, tapahtuuko asiakkaan kanssa aitoa kohtaamista ja siten myös kysymyksen siitä, että onko resurssit riittävät. Koska digitekniikka tehostaa tietyllä tapaa työskentelyä, voidaan helposti ajatella, että samassa ajassa voidaan täten tavata useampia asiakkaita online. Tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että toisinaan on tehokkaampaa ajatella yksi asia kerrallaan rauhassa ja sitten vasta mennä eteenpäin.
Ajatus digitalisaatiosta:
Työnkuvaukset ja ammattialojen rajapinnat
Nykyään moni työ on selkeästi määritelty ja rajattu. On laadittu tehtäväkuvauksia ja työprosesseista kaavioita, jotta voidaan rajata tarkasti se, mikä kuuluu omaan työnkuvaan ja mikä on jonkun muun vastuulla. Täten on kuitenkin ymmärrettävä, että ihmiset ovat moniulotteisia. Monet ihmisten asioista ovat poikkitieteellisiä eli monen eri tieteen alan teorioiden ja näkemysten kautta tarkasteltavia. Monet asiat siis rajautuvat pinnoille, jotka koskettavat useampaa kuin yhtä alaa. Tämä vaatii monien eri alan asiantuntijoiden yhteistyötä. Mitä se yhteistyö sitten oikein on? Se on toisten kuuntelua ja näkemysten vertailua, mutta erityisesti yhteisen näkemyksen, jopa kompromissien luomista. Ei riitä, että osaa oman alansa läpikotaisesti, vaan on tärkeää myös edes jollain tasolla ymmärtää, mitä muut asiantuntijat tekevät. Kekoni ja Mönkkönen (2016) painottavat luentotallenteella, että prosessiosaamisen lisäksi on tärkeää hallita myös vuorovaikutuksen taidot. On tärkeää osata sanoittaa oma osaamisensa ja näkemyksensä muille niin, että hekin ymmärtävät, mitä yrittää sanoa. Ei riitä, että osaa tehdä itsensä ymmärretyksi, vaan on ymmärrettävä myös muita. Tällöin puhutaan subtanssiosaamisesta.
Nykyaikana puhutaan paljon elinikäisestä oppimisesta ja jatkuvasta itsensä kehittämisestä. Se tulee näkyväksi erityisesti siinä kohden yhteistyössä ja moniammatillisessa vuorovaikutustyössä, että mitä laaja-alaisempi oma sivistyksen tasosi on, sitä helpompaa on luoda siltoja eri asiantuntijoiden välille. Esimerkiksi kun tuntee toisen alalla käytettäviä termejä edes jollain tasolla, voi olla helpompaa niiden avulla selittää omaa näkemystä ja perustella sitä ymmärrettävämmin kuin vain pitäytyen oman alan termistössä. Täten voidaan ajatella, ettei opiskeleminen ole koskaan turhaa, vaan se tukee yhteistyön tekemistä laajentaen samalla omaa tietopankkia. Sama pätee myös asiakkaiden kanssa työskenneltäessä. On osattava kertoa asiakkaan kielellä eli asiakkaan käyttämien sanojen avulla asiantuntijoiden tarkoittama tieto. Esimerkiksi lastensuojelussa on usein huomattu, että asiantuntija kertoo itselle tutuin termein vaihtoehtoja vaikkapa sijoitusmuodoista eikä asiakas ymmärrä niiden eroja. Asiakkaalle ei ole automaattisesti selvää, puhutaanko avohuollon tukitoimena tehdystä sijoituksesta vai huostaanotosta. Asiakas voi ymmärtää asian jopa niin yksinkertaisella tasolla, että joko lapsi asuu kotona tai sitten ei.
Monissa keskusteluissa on nostettu esiin ajatusta siitä, että omaa osaamistaan on kannattavaa jakaa muille ja muiden kanssa. Se, että jakaa omaa tietoaan ja taitoaan muille, ei ole itseltä pois, vaan se voi jopa nostaa omaakin osaamista uudelle tasolle.
Millaisia kokemuksia ryhmämme jäsenillä on moniammatillisesta yhteistyöstä?
Ryhmämme jäsenten kokemukset moniammatillisesta yhteistyöstä poikkesivat toisistaan melko paljon. Osalla kokemusta oli kertynyt reilusti työelämästä, kun taas osalla sitä ei ollut vielä juuri ollenkaan. Ryhmämme jäsenistä Sanna K. on työskennellyt lastensuojelutyönsä kautta moniammatillisessa asiantuntijatyöryhmässä, johon kuuluu mm. sosiaalityöntekijöitä, lääkäreitä, psykiatreja, psykologeja ja neurologeja. Myös Annalla on kokemusta samantyyppisessä työryhmässä työskentelystä. Sanna S. on puolestaan päässyt moniammatilliseen yhteistyöhön erityisluokanopettajan työnsä myötä. Oppilaat ovat joko neuro- tai lastenpsykiatrian asiakkaita ja oppilasta koskevissa verkostopalavereissa on mukana mm. lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja tai terapeutti, sosiaalityöntekijä, vanhemmat tai sijoituspaikan huoltaja.
Kaikki työelämässä moniammatillisuuden kentällä työskentelevät kokevat moniammatillisuuden hyväksi asiaksi ja vahvuudeksi. Jokainen ryhmän jäsen on oman alansa ammattilainen ja tuo oman näkemyksensä esiin, mutta kuuntelee samalla muita, sillä kaikki tavoittelevat parasta mahdollista tulosta. Näin kukaan ei jää yksin, eikä taakka kasva vain yhden aikuisen harteille, esim. lastensuojelun, tai erityisopetuksen piirissä olevan lapsen kohdalla.
Toki myös huonompia kokemuksia moniammatillisesta vuorovaikutustilanteesta on. Tällaisia ovat esim. tilanteet, joissa yksi ammattilainen vie muidenkin puheenvuorot, tai aihe ei vain muuten tahdo pysyä kasassa kaikkien puhuessa vähän eri asiasta. Tämänkaltaisissa tilanteissa käsiteltävä asia, samoin kuin tavoiteltava päämäärä, esim. lapsen tilanteen parantaminen voi helposti unohtua. Tällaiseen tilanteeseen ratkaisuksi on huomattu se, että porukassa yksi toimisi keskustelun johtajana ja ohjaisi asiaa aina tarpeen tullen eteenpäin. Toinen huolen aihe kokemusta omaavilla oli itse asiakkaan puuttuminen tästä yhteistyöstä/ kokouksista. Asiakkaiden puuttuessa itse häntä koskevista kokoontumista, on kyse siis usein asiantuntijoiden esittämistä tulkinnoista, jotka koskevat asiakkaan elämäntilannetta, sanoja ja näkemyksiä. Joissain tilanteissa asiakkaan mukana oleminen asiantuntijoiden ja ammattilaisten ohella olla siis tärkeää. Kokemusta kuitenkin löytyy siitä, että asiakas on kokenut moniammatillisessa verkostopalaverissa olevansa yksin asiantuntijajoukkoa vastaan, jolloin asiakkaan parhaaksi tarkoitettu tilanne on muuttunut päinvastaiseksi ja hyvinkin ahdistavaksi.
Pientä kokemusta ryhmästämme löytyi myös moniammatillisen työryhmän asiakkaana olemisesta, sillä Emman 8- vuotias pikkuveli on ollut syntymästään asti liikuntarajoitteinen ja häntä on mm. hoidettu moniammatillisesti. Lisäksi perhe on osallistunut vertaistukitapahtumiin, joita järjestämässä on ollut eri alojen ammattilaisia. Eri asioista on ollut kertomassa niin lääkäreitä, sairaanhoitajia, psykologeja kuin fysioterapeuttejakin. Lisäksi mukana on ollut mm. sosionomeja tai yhteisöpedagogeja ohjaamassa toimintaa.
Muuten Emmalle sekä Eveliinalle moniammatillisuus on tähän mennessä vain käsitteellisesti tuttua, mutta molemmat ovat moniammatillisuuden puolesta puhujia. Kurssilta saamme kaikki varmasti hyvän käsityksen moniammatillisuudesta kuullessamme sekä opettajilta, että ryhmäläisiltämme ihan käytännön kokemuksista. Moniammatillisuus nähdään ryhmässämme opiskelijan näkökulmasta tärkeänä, mutta tietyllä tapaa haastavana. Sen onnistuminen ei siis todellakaan ole mikään itsestään selvyys, vaan sen eteen on oltava valmis näkemään vaivaa, kuuntelemaan toisia ja mikä tärkein, parhaansa mukaan ymmärtämään eri alojen ammattilaisten näkemyksiä. On kuitenkin huomioitava, että jo yliopistossa tapahtuu tietynlaista moniammatillista vuorovaikutusta, ei vain yliopiston opettajien kautta, vaan myös opiskelijoiden osaamisen ja työkokemuksen myötä. Eri alojen opiskelijoilla on siis toisilleen ja mahdollisesti opettajillekin paljon annettavaa.
Ainakin Twitterissä ollaan sitä mieltä, että tämä on tärkeä taito!
Vuorovaikutusosaamisen eri ulottuvuudet
Edellisessä tehtävässä aloitimme tekemään yhteistä ryhmätyötä siten, että jokainen listasi asioita, joita tuli mieleen moniammatillisuudesta. Listauksen jälkeen koostimme tehtävästä yhteisen tuotoksen. Jatkoimme hyväksi havaittua tyyliä myös tässä tehtävässä, eli jokainen ryhmämme jäsen katsoi videopätkän, jonka jälkeen jakoi omia näkemyksiä ja ajatuksia moniammatillisen ryhmän vuorovaikutuksesta palaverin aikana. Videon lisäksi käytimme tehtävässä kirjallista materiaalia tukena muodostaessamme yhteistä pohdintaa moniammatillisesta vuorovaikutuksesta.
Lähteenä olleista luennoista ja kirjallisesta materiaalista löytyi runsaasti hyödynnettävää tietoa, joita jokainen selaili ja lisäsi tekstiin oleellisena pitämiään asioita. Vuorovaikutusosaaminen sisältää hyvin monia eri ulottuvuuksia, eli edellisen tehtävän käsitteiden tavoin tämäkään ei ole yksinkertainen asia, vaan pikemminkin hyvin laaja käsite. Vuorovaikutusosaaminen kun sisältää arkiajattelussa esille tulevien kuuntelu- ja ymmärtämistaitojen lisäksi myös mm. taitoja ymmärtää ja tuottaa sekä kielellisiä että kehollista, verbaaleja ja nonverbaaleja viestejä (Haddington & Kääntä 2011).
Moniammatillisen ryhmän vuorovaikutuksen arviointia
Moniammatillisessa ryhmässä keskustelun johtaja avaa keskustelun ja esittää kysymyksiä johtaen keskustelua eteenpäin. Huomioimme, että kaikki ryhmän jäsenet kuuntelevat toisiaan mutta jäimme pohtimaan, mietitäänkö tarpeeksi erilaisia vaihtoehtoja? Kuinka paljon salassapitovelvollisuus vaikeuttaa tilanteessa etenemistä?
Videossa käy esille, että opettaja on vahvasti puolustuskannalla, kun taasen lääkäri pyrkii sovittelemaan ja löytämään kokonaisuutta parhaiten palvelevan vaihtoehdon. Eri ammattikuntien edustajilla on selkeästi eri näkemykset ja visiot tilanteesta ja sen ratkaisuista ja vaikka ilmiriidoilta vältyttiin, voi tilanteesta aistia koulun taholta nousevat vaateet. Koimme, että moniammatillisen ryhmän vuorovaikutusta seuratessa katsojalle tulee lääkärin ja opettajan väittelystä jopa kiusallinen olo. Tämä erityisesti sen vuoksi, että keskustelun aihe eli Maija on myös paikalla kuulemassa kaiken. Mielestämme asiakkaan tai potilaan läsnä ollessa esimerkiksi opettajan ulosanti olisi voinut olla lempeämpää, tai edes neutraalimpaa.
Pohdimme erityisesti opettajan vuorovaikutuksen taitoja. Miten paljon opettaja on jo aiemmin työskennellyt Maijan kouluasioiden parissa, koska hän on niin turhautunut tilanteeseen? Tilanteessa huomiota herättää erityisesti se, että terveydenhuollon ammattilaisilla tulee vastaan mm. vaitiolovelvollisuus potilaan asioista, joka selvästi lisää opettajan turhautumista. Lääkäri ei siis pysty kertomaan asioita kuin yleisellä tasolla, jolloin asioiden käsittely kunnolla on vaikeampaa.
Mönkkönen esittää väitöskirjassaan (2002, 56) erilaisia vuorovaikutuksen orientaatioita. Niistä ideaaleinta, eli dialogista näkökulmaa kuvaillaan vastavuoroisena vuorovaikutussuhteena, molemmat (kaikki) osapuolet vaikuttavat. Sitä voi kuvata monilla käsitteillä, esimerkiksi moniäänisenä asiantuntijuutena ja verkoston moniäänisyytenä, jota mielestämme hyvän moniammatillisen vuorovaikutusosaamisen tulisi edustaa. Valitettavasti videolla nähty vuorovaikutus ei ihan istu tähän kuvaukseen, mutta sitä kohti olisi tärkeä pyrkiä. Mönkkösen mukaan (2002, 59) dialoginen orientaatio voidaan nimittäin nähdä tärkeänä tekijänä edistettäessä eriäänisyyden muotoutumista vuorovaikutussuhteen voimavaraksi. Dialogisella orientaatiolla ei haeta täydellistä yhteisymmärrystä, vaan luodaan argumentoivaa keskustelua, jossa huomioidaan keskustelijoiden henkilöhistoria, kokemukset ja niistä kumpuavat ristiriidat. (Mönkkönen 2002, 57–58.)
Mielestämme moniammatillisen ryhmän keskustelu etenee pääasiassa kielellisten viestien avulla, mutta jonkin verran on nähtävillä myös nonverbaalia viestintää. Pääasiassa tämä tapahtuu mm. nyökkäilyjen muodossa toisten puheenvuoroille, sekä katsekontaktin ottamisena. Maija puolestaan pitää katseen melko tiukasti pöydässä ja istuu kumarassa, kunnes hänet otetaan mukaan keskusteluun. Keskustelu ei kuitenkaan toimi nonverbaalien viestien varassa, sillä puheenvuoro vaihtuu usein opon ohjaamana, tai opettajan keskeyttäessä hoitotahon puheenvuoroja. Vuoronvaihtovihjeitä voivat olla siis merkitsevä katse tai puheen sävelkulun muuttaminen ( Haddington & Kääntä 2011). Tällaisia videolla toki näkyy jonkin verran, mutta niitä voisi olla enemmänkin kielellisen viestinnän tukena.
Huomioita ryhmäkeskustelusta
Mielestämme olisi tärkeää, että keskustelun aluksi sovittaisiin, kuinka paljon yhteistä aikaa on. Tällöin vältytään tilanteelta, että yhteinen aika päättyy, eikä kaikkia olennaisia asioita olla ehditty käydä yhteisesti läpi, ja kiireessä ei jää mitään käsittelemättä. Maijan palaverissa ei tullut esille, että olisi yhteisesti sovittu aikarajoja palaverin kestolle. Myöskään selkeää ajankohtaa jatkolle ei sovita, mikä olisi voinut olla tilanteen jatkuvuuden kannalta hyväksi.
Mielestämme Maijan palaverissa aloitus oli onnistunut; opo toivotti palaveriin osallistujat tervetulleeksi ja kertasi, miksi ollaan yhteisesti kokoonnuttu. Palaverin koollekutsujan ja puheenjohtajan rooli on muutenkin merkittävä läpi koko keskustelun, hän ikään kuin ohjaa keskustelua, jakaa puheenvuoroja jne. Tässä keskustelussa opinto-ohjaaja onnistuu hienosti tehtävässään.
Edellä olemme tuoneet jo esille opettajan vahvan roolin palaverissa. Opettaja aloittaa ja kertoo tilanteen hyvinkin realistisesti. Opettajan äänestä huokuu se, että koulu on jo melko keinoton oppilaan tilanteesta. Selvittämättömiä poissaoloja on todella runsaasti ja kodin tuki (sen puute) koetaan haasteellisena. Maijan äiti tekee reissutyötä ja isä puolestaan vuorotyötä. Mielestämme erikoista on, etteivät Maijan vanhemmat ole palaverissa paikalla, joten tuntuuko vanhempien tilanteen avaaminen Maijasta syyllistävältä? Palaverissa tulee ilmi, ettei koulusta ole oltu yhteydessä Maijan vanhempiin ja Maija ei ole itse kertonut kotona koko totuutta tilanteestaan. Pohdimme koulun aktiivisempaa roolia yhteydenpidon suhteen Maijan vanhempiin. On ihmetyttävää, ettei koulusta ole oltu yhteydessä aktiivisemmin, vaikka tilanne on kestänyt jo pidempään. Mielestämme koulun tulisi ottaa vanhempiin yhteyttä jo varhaisemmassa vaiheessa, esimerkiksi jos selvittämättömiä poissaoloja ei selvitä tietyssä ajassa. Lisäksi pohdimme sitä, onko tämä palaveri oikea paikka pohtia vanhempien kenties riittämätöntä toimintaa, kun oppilas Maija on itse paikalla kuulemassa kaiken.
Maijan hoitotaho tuo esille tarpeen, että jotakin olisi tehtävä, jotta oppilas pääsisi elämässään eteenpäin. Mielenkiintoista on, ettei hän anna kuitenkaan mitään konkreettista ehdotusta. Hoitotaho tuo esille, ettei koulun kouluilmapiiri sovi Maijalle. Tieto hämmentää selvästi opettajaa sekä opoa, varsinkin kun sitä ei sen enempää avata. Maijan oma mielipide on, että lyhennetty koulupäivä helpottaisi hänen tilannettaan, mutta opettaja torppaa asian. Pienryhmiä ja erityisluokkia koulussa on, mutta erityisluokilla oppilailla on käyttäytymispulmaa eikä vaihtoehto olisi Maijan kohdalla hyvä vaihtoehto. Palaverissa mietitään myös voisiko avustajaa saada avuksi. Resurssipula tuodaan opettajan toimesta esille hankaloittavana tekijänä ja se kerrotaan avoimesti kaikille palaverissa oleville. Avustajan saaminen tuntien avuksi edellyttää kuitenkin sitä, että koulussa pitäisi käydä.
Mielestämme hyvää palaverissa oli se, että siellä pyrittiin muodostamaan yhteinen näkemys ja ymmärrys Maijan tilanteesta. Hujala (2017) pohtii moniammatillista vuorovaikutusta lähinnä sote-uudistuksen valossa, mutta näkemys on sovellettavissa myös videon tilanteeseen. Hän nostaa esiin asiakkaalle sopivan palvelupolun löytymisen tärkeyttä. Juuri tähän videon tilanteessa pyritään: löytämään vaihtoehdoista se kaikista parhaiten asiakkaan tarpeisiin vastaava palvelu. Toisaalta tilanteessa on nähtävissä haaste, joka sopivan polun löytämiseen liittyy: tiedonkulun esteet. Opettaja kysyy lääkäriltä tarkennuksia lausuntoon, mutta ilmeisesti johtuen salassapitovelvollisuudesta lääkäri ei voi lausuntoa tarkentaa. Mikäli tiedonkulku voisi olla sujuvaa ja läpinäkyvää, voitaisiin Maijan tilanteessa löytää ehkä se oikeasti paras ratkaisu. Videosta jää loppujen lopuksi mielikuva siitä, että hyvää keskustelua kyllä syntyy, mutta käytännönratkaisuja ei. On kuitenkin olemassa arkaluontoisia asioita, joita ei voi kaikille jakaa. Eikä ainakaan henkilöille, joita kohtaan ei ole luottamusta. Palaveriin osallistujien voisikin olla hyvä miettiä, miten suhdetta Maijaan saisi lujitettua, jotta uskoa sekä luottamusta hänen asioitaan ajaviin henkilöihin syntyisi.
Eri ammattialojen edustajien rooli moniammatillisessa palaverissa
Hoitotaho pyrkii näkemään Maijan kokonaistilanteen ja myös positiivisia asioita. Tilanne on joillekin meistä myös tuttu työelämästä, jossa on usein saanut olla taistelemassa opettajien ajatuksia vastaan ja nostaa esiin asiakkaan elämän moniulotteisuutta ja omia näkemyksiä. Hoitotahon näkemys asiakkaasta on hyvä, asiakas käy keskusteluissa ja siellä ollaan tyytyväisiä. Molempien työntekijöiden suhtautuminen Maijan tilanteeseen on optimistinen. Toisaalta esim. hoitavan tahon kommentit koulusta ovat jopa hieman negatiivissävytteisiä, mikä aiheuttaa opettajassa selkeän puolustusreaktion. Meitä ihmetyttävää oli myös se, miksi sosiaalityöntekijä puolustelee vanhempien töitä. Hänen puheistaan jää sellainen mielikuva, että hän ikään kuin pitää hyväksyttävänä asiana sen, etteivät vanhemmat tue Maijaa koulunkäynnissä. Koska keskustelussa tulee ilmi, että kodin tukea oppilaan koulunkäynnille ei ole, tulisi mielestämme sosiaalityöntekijän ottaa vahvempi rooli keskustelussa.
Opettaja on palaverissa melko tiukkana ja negatiivisenakin sekä peräänkuuluttaa vain koulunkäynnin sujumista/sujumattomuutta. Pohdimme, että hän saattaa olla jo väsynyt tilanteeseen. Hänen vuorovaikutustavastaan ei kovin myönteistä kuvaa saa. Opettaja ei myöskään tuo esille Maijan vahvuuksia tai sitä, mikä onnistuu koulussa. Vahvuuksien kautta voisi saada hyvää aikaiseksi. Vaikka koulun harteille ei kaikkea voi jättää, opettaja tuntuu siirtävän vastuuta aika paljon koulun ulkopuolisille tahoille, saati että keskittyisi miettimään pedagogisia ja sosiaalisia ratkaisuja ilmapiirin parantamiseksi koulussa ja luokassa. Se, että kotiin saisi esim. läksyapua nuorisotoimesta tai löytyisi jotain harrastusmahdollisuuksia, on keskustelussa hyviä pointteja, joita opinto-ohjaaja nostaa esiin. Opon ote keskustelussa on muutenkin sovitteleva ja keskusteleva, ja hänen taholtaan tosiaan tulee ne harvat käytäntöön liittyvät ratkaisuehdotukset, joita esimerkiksi opettajalla ei ole antaa yhtäkään.
Juhila (2004) puhuu artikkelissaan keskustelijoiden yhteisestä kielestä ja erilaisista genreistä, kuten lääketieteellisestä, talkshow- tyylisestä tai ystävien yksityisasioista puhumisesta, joista jokainen sisältää toisistaan poikkeavia piirteitä. Tässä keskustelussa mitään kummempaa tiettyä yhteistä kieltä ei ollut havaittavissa, vaan puhe oli hyvin arkista. Tämä johtui varmasti siitä, että mukana oli paljon eri alojen ammattilaisia, sekä itse asiakas, joten puhutun kielen piti olla helposti ymmärrettävää. Mikäli tätä keskustelua olisivat käyneet vain hoitotason työntekijät keskenään, puhe olisi voinut sisältää lääketieteellisiä termejä, lyhenteitä jne. Koulun työntekijät käyttivät toki tietynlaista ammattiinsa kuuluvaa sanastoa, mutta niin, että kaikki varmasti ymmärsivät niiden tarkoituksen. Keskustelua ohjasivat tietynlaiset oletukset ja taustatulkinnat käsiteltävästä asiasta, jotka ovat tärkeitä tilanteen etenemisen ja kielen löytymisen kannalta (Juhila 2004). Kaikki ajoivat samaa asiaa, vaikka kävikin ilmi, että ongelman luonteesta oli hyvin erilaisia näkemyksiä.
Vuorovaikutus ja sen eteneminen ryhmässä
Ryhmän vuorovaikutus on kuin pallopeli, jossa heitellään muovailtavaa palloa. Ensin joku sanoo jotakin ja sitten ”heittää pallon” seuraavalle ryhmänjäsenelle, joka omilla sanoillaan ja näkemyksillään muovailee palloa edelleen. Uusia ideoita kyllä esitetään, mutta mitään konkreettista toimintaa ei juuri kuitenkaan lähdetä toteuttamaan. Suuri ongelma on varmasti juuri siinä, että terveydenhuollon ja koulun mielestä Maijan ongelmat ovat eri asiassa, eivätkä terveydenhuollon ammattilaiset ja opettajan kykene ainakaan tässä palaverissa löytämään yhteistä näkökulmaa.
Mönkkönen puhuu dialogisuudesta pyrkimyksenä yhteisasiantuntijuuteen. Dialogisuudessa tärkeää on oikea ajoitus. Ensimmäinen vaihe on yhteisen ymmärryksen rakentaminen. Kun halutaan saada jotain yhteistä aikaiseksi, on erityisen tärkeää pysähtyä kuuntelemaan toisten tarinaa. Tässä vaiheessa ei kannata vielä ottaa kantaa asioihin. Toinen vaihe on dialogiin haastaminen. Tässä vaiheessa yhdessä puntaroidaan asioita ja vastataan kysymyksiin. Kolmannen eli viimeisen vaiheen tavoite on riittävä yhteinen ymmärrys. Tässä vaiheessa uusia näkökulmia koetellaan, yhdessä mietitään ja keksitään ratkaisuja, on myös oikeus ottaa kantaa. (Mönkkönen 2017.) Näitä vaiheita ei ole havaittavissa videolta, mutta ne voisivat toimia tulevien palaverien ohjenuorana, jolloin vuorovaikutus ja sen eteneminen ryhmässä näyttäytyisivät varmasti erilaisena.
Mönkkönen painottaa luennossaan, että jaetussa tietämyksessä ei riitä se, että kokoonnutaan yhteen ja ajatellaan eri tavoilla. Vuorovaikutuksen tulos ja vaikuttavuus syntyvät siitä, millä tavoilla ollaan yhteistoiminnassa keskenämme. Mönkkönen (2017) vertaakin moniammatillista vuorovaikutusta tanssimiseen. Hyvässä tanssissa on yhteinen rytmi, yhteiset askelmerkit, jolloin toista osataan lukea, yhteinen tunnelma ja tällöin myös yksilötoimijuus häviää. Pieleen mennessään voi tapahtua dominointia, hallintaa, varpaille astumista tai askeleissa sekoamista. Vuorovaikutuksen vaikuttavuuden kannalta tärkeitä asioita ovat usein pienet eleet ja sävyasiat ja luottamus aistitaan näiden kautta. (Mönkkönen 2017.) Tämän valossa voisi sanoa, että opettaja oli enemmänkin marssimassa, kun taasen lääkäri valssaamassa. Toisinaan oli havaittavissa yksirytmisyyttä, mutta toisinaan dialogi näytti kulkevan hieman epärytmissä.
Twiitti aiheeseen:
Maijan tilanteessa päädytään jatkamaan tilanteen selvittelyä. Hujala (2017) painottaa, että hyvä yhteistyö on pitkäjänteistä, mutta resurssien rajallisuudesta johtuen epäilen, ettei yhteistyö ole ollut kovin tiivistä, sillä se ei jatkukaan kovin tiiviillä aikataululla (puhuvat parin kuukauden seurantajaksosta) eikä selkeää, johdonmukaista etenemistä aikataulullisesti sovita. Toki täytyy muistaa, että jossain tilanteessa, kuten usein sosiaalityössä, voidaan parhaimmillaan valita ratkaisuvaihtoehdoista se vähiten huono. Erityisesti vanhempien puuttuminen tilanteesta / tapaamisesta vähentää mahdollisten ratkaisuvaihtoehtojen määrää, mikä selittää sen, että käsittelyyn täytyy antaa lisää aikaa.
Mutta koska ihminen on osien summa, osaset tulee liittää kokonaisuudeksi. Aivan kuten pirstaloitunut palveluverkosto tulee koota yhtenäiseksi:
Asiakkaan asema
Aluksi kun videota alkaa katsomaan, on vaikea edes havaita Maijan olemassaoloa. Hän on asettautunut jotenkin muiden taakse, huomaamattomasti. Asiakkaaseen ei voi muodostaa katsekontaktia pöydän toisesta päästä. Asiakkaan fyysistä asemaa palaverissa tulee siis miettiä, yksilölliset syyt huomioiden tietysti. Joillekin voisi sopia pöydän päässä istuminen, joka saattaisi viestittää siitä, että asiakas on palaverin pääkohde ja hänelläkin on valtaa omissa asioissaan. Ohipuhumista saattaisi olla vaikeampi syntyä, kun fyysiseen asetteluun kiinnitettäisiin huomiota (toki jos asiakkaan tiedetään ahdistuvan selkeästi kohdistetusta huomiosta, mietitään muun tyyppisiä ratkaisuja). Myös istumajärjestystä kannattaa pohtia sen mukaan, kenen vieressä asiakkaan olisi luontevinta olla. Kuka on oppilaalle mahdollisesti tutuin tai luotetuin näistä aikuisista? Videolla tällainen henkilö tuntuisi Maijalle olevan sosiaalityöntekijä/lääkäri, joihin Maijalla vaikuttaa olevan hyvä hoitosuhde.
Asiakas ei kerro omaa näkemystään tilanteeseensa ja vastailee lyhyesti kysyttäessä. Tästä jää vaikutelma siitä, ettei hänellä oikein ole sanottavaa. Onkohan hän tottumaton siihen, että hänen omia näkemyksiään kuullaan? Jos näin on, se on todella harmillista. Mönkkönen (2002, 53) esittelee väitöskirjassaan kolme erilaista vuorovaikutusorientaatiota, jotka ovat asiantuntijakeskeinen, asiakaskeskeinen ja dialoginen. Asiantuntijakeskeistä näkökulmaa määrittävät vahvasti asiantuntijoiden itsensä ja/tai järjestelmän tavoitteet sekä tulkinnat, ja asiakkaan kannalta tärkeitä asioita saatetaan sivuuttaa ja sieltä kumpuavia pulmatilanteita ohittaa. Vaarana tässä näkökulmassa on, ettei asiakasta tarkastella täysivaltaisena ja tavoitteellisena toimijana. (Mönkkönen 2002, 54.) Videosta jää sellainen vaikutelma, että vuorovaikutus ainakin opettajan puolelta heijastelee asiantuntijakeskeistä näkökulmaa, joten tässä voi olla yksi syy, miksi Maijan osallisuus näyttäytyy heikkona. Parastahan asiakkaan hyvän aseman näkökulmasta olisi toteuttaa vuorovaikutusta asiakaskeskeisestä orientaatiosta, jolloin tilanteita lähestytään aina asiakkaan omien ajatusten ja kokemusten sekä tulkintojen kautta. Asiantuntijan ei kuitenkaan tule olla passiivinen, kuten usein luullaan, vaan asiantuntijan rooli on olla ratkaisija, jonka tärkeimpiä työvälineitä ovatkin kysymykset eivätkä niinkään vastaukset. Vaarana on kuitenkin mennä vuorovaikutukseen mukaan liikaa asiakkaan ehdoilla, jolloin ei tuoteta uutta ymmärrystä kummallekaan osapuolelle (Mönkkönen 2002, 55–56).
Myös Hujala (2017) puhuu asiakaslähtöisyydestä ja asiakkaan olemisesta työskentelyn keskiössä. Integroivassa asiakaslähtöisessä yhteistyössä asiakas on aidosti keskiössä, mutta Maijan tilanteessa vaikuttaa siltä, että koulunkäynti ja siitä suoriutuminen on se pääasia ja Maijan siihen liittyvä henkilö. Keskiössä ei videon tilanteessa ole kuitenkaan Maija kokonaisuudessaan ja moniulotteisesti, vaan vain Maijan koulunkäynti. Kumpikaan teoreettisista näkemyksistä ei toteudu videolla, ja asiakas jääkin tilanteessa kovin heikoksi ryhmän jäseneksi. Asiakkaan äänen kuuleminen ja esiin tuominen vaatii keskusteluissa aikaa, mutta erityisesti luottamuksellisuutta. Sen syntyminen ei tapahdu hetkessä, vaan vaatii usein useita tapaamisia ja siten aika aja resursseja. Luottamuksen menettää helposti sekunnissa, mutta takaisin saaminen vie huomattavasti kauemmin. Opettaja ei vaikuta tilanteessa juurikaan pyrkivän ymmärtämään Maijaa tai perhettä, mikä vahingoittaa luottamusta ja arvostusta merkittävästi. Opettaja näyttää turhan selkeästi turhautumistaan tilanteeseen ja tuntuu unohtuvan asiakkaan kohtaamisen, mikä toisaalta on ymmärrettävää, koska kouluun kasataan niin paljon paineita edistymisestä.
Asiakas on varmasti tilanteessa todella yksin, kun vanhemmatkaan eivät ole palaverissa mukana, mutta heihin kuitenkin viitataan useasti palaverin aikana. Todella hiljainen on nuori koko palaverin ajan. Hän voi olla joko häpeissään omastaan tai vanhempien puuttumisesta johtuvasta syystä. Maijan oman puheenvuoron puuttuminen ja hänen asioistaan negatiiviseen sävyyn puhuminen luo kuvan, että hän olisi vain sivustakatsojana. Nuori, hukassa oleva koululainen ei myöskään osaa selkeästi vastata ehdotuksiin siitä, mistä voisi olla apua, vaan hän vaikuttaa vastauksineen hyvin epävarmalta ja hämmentyneeltä.
Lausuntojen rooli keskustelussa
Asiantuntijoiden lausunnot ovat ratkaisua tehtäessä pääroolissa. Petri Karkkola (2017) on sitä mieltä, että lausunnot ovat aina yksittäisen työntekijän yhteiseen käyttöön tekemiä. Videolla on nähtävissä, että lääkäri on tehnyt omia lausuntojaa, joista ei voi kertoa kaikkia yksityiskohtia ilmeisesti sen vuoksi, että Maija on kieltänyt kertomasta. Maija on oletettavasti noin 16-vuotias, joten ikänsä puolesta hän voi salata terveydenhuollossa omat tietonsa jopa vanhemmiltaan. Tämä voi myös osaltaan selittää sen edellä mainitun asian: mikseivät vanhemmat ole paikalla. Toisaalta Maija voi olla myös oppivelvollisuusiän ylittänyt, jolloin koulun taholta ei olisi velvoitetta tarjota edes koulumahdollisuutta. Koululla on tehty selkeästi tiukemmin rajatut lausunnot puhtaasti koulunkäynnin näkökulmasta, eikä koulun lausunto ole läheskään yhtä laaja kuin lääkärin ja psykiatrian sosiaalityöntekijän tekemät lausunnot, joissa on jo rivien välistä havaittavissa moniulotteisuutta sekä terveyden että perheen osa-alueille. Karkkola (2017) muistuttaa, että lausunnot voivat kulkeutua pitkällekin, joten ne on laadittava huolellisesti siten, että ne vastaavat juuri siihen kysymykseen kuin on tarkoitettu. Tämä ajatus selittää myös koulun lausunnon suppeuden, sillä koulun tarkoitus on nimenomaan opettaa.
Hoitotahon lausunnoista jää mielikuva, että hoitotaho ei ole koulun toimintaan tyytyväinen ja koulun ilmapiiri olisi isoin ongelma. Hoitotaho ei kuitenkaan perustele sanomaansa ainakaan opettajan mielestä tarpeeksi, mikä voi kertoa joko riittämättömästä lausunnosta tai vaitiolovelvollisuuden vastaan tulemisesta.
Kokeilepa etsiä hastagilla lausunto vaikka Twitteristä päivityksiä. Hyvä lausunto kauas kuuluu, huono vielä kauemmas — vai miten se vanhan kansan sanonta nyt menikään?
Yhteenveto
Kaiken kaikkiaan saimme ryhmänä videosta ja luennoista yms. lähteistä paljon irti. Videon vuorovaikutustilanne olisi hyvin voinut olla todellinen, sillä tämän kaltaisia tilanteita joudutaan varmasti käsittelemään paljon mm. erityisopetuksen puolella.
Get Anna Perikangas-Muukka’s stories in your inbox
Join Medium for free to get updates from this writer.
Videon tilanteen oli varmasti tarkoitus näyttää sekä onnistumisia, että epäonnistumisia tällaisessa vuorovaikutustilanteessa. Sitä havainnoimalla on helppo sanoa, mitä voisi tehdä toisin, mutta tulee muistaa jokaisen tilanteen haastavuus ja moniulotteisuus. Tilanteessa toimiessa tärkein tavoite voi unohtua ja oma stressaantuminen nousta pintaan, tai tulla kommunikaatio- ongelmia eri alojen ammattilaisten välille. Videon tilanteessa opinto- ohjaaja toimi ikään kuin johtajana, mutta kuten aiemminkin mainitsimme, myös yhdessä sovitulle aikataululle ja suunnitelmalle olisi ollut aihetta.
Maijan vanhempien mukaan saaminen nousi monessa kappaleessamme esiin. Pohdimme tilanteen ratkaisuvaihtoehdoiksi esim. talkoita, kodin ja koulun päiviä, joihin heitä voisi kutsua (Vanhempainliitto 2017) tai vaikka useampia kehityskeskusteluja.
Asiakkaan toimijuus ja osallisuus
Edellisessä tehtävässä pohdittiin jo hieman asiakkaan asemaa moniammatillisessa vuorovaikutustilanteessa. Tässä tehtävässä on tarkoitus syventyä asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden toteutumiseen vielä tarkemmin. Sisältö alkaa yhteisellä pohdinnalla peruskäsitteistä sekä ryhmäläisten omista näkemyksistä, mielikuvista ja kokemuksista tehtävänannosta. Seuraavissa kappaleissa paneudutaan tarkemmin siihen, miten asiakkaan toimijuutta ja osallisuutta moniammatillisessa yhteistyössä tuetaan käytännössä. Pohdinnat käsittelevät erikseen lasten, aikuisten ja erityisryhmien kanssa työskentelyn, joista jälkimmäisestä käsitellään kehitysvammaiset, puhevammaiset, mielenterveyskuntoutujat ja maahanmuuttajataustaiset. Lopuksi ennen itsearviointia käydään läpi millaisia haasteita toimijuuden ja osallisuuden toteutumiseen yleisellä tasolla liittyy, ja mikä rooli esimerkiksi salassapitokysymyksillä on. Pohdinnat kappaleesta kolme lähtien, pois lukien itsearviointi, perustetaan opintojakson videomateriaaliin, kirjalliseen aineistoon ja itse hankittuun lisämateriaaliin.
Ryhmäläisten näkemyksiä, mielikuvia ja kokemuksia asiakkaan toimijuudesta ja osallisuuden toteutumisesta
Ryhmämme oli yhtä mieltä siitä, että asiakkaiden toimijuudesta ja osallisuudesta on puhuttava, eikä sitä tulisi missään nimessä sivuuttaa. Ammattilaisten on myös helpompi ottaa työskentelyssään huomioon asiakkaiden roolit ja asemat, kun aiheesta puhutaan. Mielestämme ilman asiakkaan osallistumista päätöksentekoon, haluttua muutosta tai tuloksia ei voida saavuttaa samalla tavalla, kuin silloin, kun asiakas on aktiivisesti mukana.
Asiakkaan osallistuminen häntä koskevaa tilannetta käsittelevään palaveriin jne. on siis mahdollistettava. Tilanteita järjestettäessä asiakkaan asemaa tulisi pohtia käytännössä, eli niin yhteydenpidon, sanavalintojen kuin äänensävyjen tulisi kannustaa asiakasta osallistumaan. Ammattilaisten tulisikin opetella erilaisia tapoja asiakkaan osallistumisen motivoimiseksi. Jokainen asiakas haluaa kuitenkin olla mukana omalla tyylillään, eikä kaikilla ole samanlaista mahdollisuutta osallistua esim. kielitaidon puuteen tai vaikkapa jonkin vamman vuoksi. Myös tämä tulisikin ottaa huomioon asiakasta rohkaistaessa. Tästä hieman huonona esimerkkinä toimii vaikkapa viime tehtävään kuulunut video, jossa asiakas oli mukana häntä koskevassa kokouksessa, mutta jäi silti taka- alalle, jo pelkästään istumapaikan valinnan ja puhetapojen suhteen.
Aina asiakas ei toki pysty itse olemaan läsnä, mutta silloin ammattilaisen tulee luoda hänen osaansa esille. Tämä voi tapahtua esim. tapauskuvausten, kirjallisten dokumenttien tai ammattilaisen omien kokemusten esiin tuomisen avulla (Kasanen 2017, luento). Näin mahdollistetaan se, ettei asiakasta unohdeta häntä itseään koskevassa keskustelussa. On myös tilanteita, joissa asiakas ei välttämättä halua olla yhtä paljon mukana, kuin toisissa, mutta päättelimme ryhmäläistemme kokemusten kautta, että yleensä mitä isompi asia/ elämäntilanne on kyseessä, sitä tärkeämpää on tuntea olevansa mukana päätöksenteossa. Vahvemmat yhdessä- raportin mukaan parhaiten asiakkaan saa osallistumaan ja parhaat tulokset saadaan silloin, kun ihminen on itse halukas muuttamaan toimintatapojaan (Sisäministeriön julkaisu 31/2014, 5). Kaikkea vastuuta ei toimijuudesta kuitenkaan saa laittaa vain asiakkaan kontolle, vaan erityisen tärkeää on, että asiantuntija on hyvin perillä asiakkaan tilanteesta, jotta molempien näkemykset kulkisivat rinnakkain. Ryhmästämme löytyi kuitenkin kokemus asiakkaan osallistamisen vaikeudesta, jos asiakas ja asiantuntija puhuvat ikään kuin eri kieltä keskenään. Käytetyt sanat voivat vaihdella ammattislangin ja asiakkaan sanojen välillä tai lapsen ääni jäädä helposti ulkopuolelle, vaikka nimenomaan lapsen äänen mukaan saaminen olisi ensisijaisen tärkeää. Jollain tapaa olisi siis löydettävä yhteinen aaltopituus.
Kasasen (2017) mukaan asiakkaan toimijuudessa ja osallistumisessa tärkeintä ovatkin aika, huomio ja kunnioitus. Niin asiakkaalla kuin asiantuntijalla tulee olla aikaa käsitellä tilannetta (riippuu toki tilanteen laadusta, kuinka paljon aikaa on käytettävissä), tarve tulla huomioiduksi omien sanojensa ja näkemystensä kanssa, sekä tarve kokea kunnioitusta. Jos tilanteessa ei välity molemminpuolinen kunnioitus, ovat omista asioista avautuminen, yhteinen päätöksenteko ja päämäärän saavuttaminen huomattavasti vaikeampia, ellei mahdottomia. Asenteet esim. huumeidenkäyttäjiä kohtaan voivat olla paheksuvia ja inhoksuvia, minkä asiakas voi helposti aistia ja mikä puolestaan vaikuttaa hänen toimintaansa. Ammattilaisten asenteiden asiakasta kohtaan pitäisi siis kaikesta huolimatta olla vähintään neutraaleja.
MITEN ASIAKKAIDEN TOIMIJUUTTA JA OSALLISUUTTA TUETAAN MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ?
Äikkään videoluennossa (2017) nousee esiin osallisuuden varmistaminen mahdollisuuksien kautta. Näitä ulottuvuuksia, joilla osallisuuden kokemista tuetaan, ovat mahdollisuus valintaan, mahdollisuus saada tietoa tilanteesta sekä omista oikeuksista, mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoprosessiin, mahdollisuus ilmaista omat näkemykset sekä ajatukset, mahdollisuus saada tukea ja apua osallistumiseen sekä kykyjen mukainen mahdollisuus itsenäisiin päätöksiin.
Kasasen mukaan (2017) ihanteellista on, että asiakas olisi toimija, joka myös itse arvioi tarpeitaan, tekee suunnitelmia, asettaa tavoitteita ja pyrkii niitä kohti käytössä olevien keinojen avulla sekä arvioi tuloksia tehden tarvittaessa muutoksia suunnitelmiin ja tavoitteisiin. Kasanen myös painottaa asiakkaan osallisuuden tärkeyttä, mutta erityisesti arvostavaa työotetta.
Sosiaalihuoltolaissa asiakkaiden toimijuuteen ja osallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Sosiaalihuoltolaissa korostetaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta, jota tulee kunnioittaa ja edistää. Asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa palvelujensa toteutumiseen. Tärkeässä roolissa on siis asiakas, jota tulee kuulla, mitkä ovat asiakkaan omat toiveet ja tarpeet. (Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 73.) Moniammatillisessa yhteistyössä on tärkeä tuntea ja ymmärtää myös lain vaatimukset, kuinka ammattilaisilla on velvoite ottaa asiakas osalliseksi omien asioidensa käsittelyssä ammattilaisten rinnalle.
Myös oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa painotetaan asiakkaan osallisuutta. Opiskelijan toivomukset ja mielipiteet on otettava huomioon häntä koskevissa toimenpiteissä ja ratkaisuissa ikä, kehitystaso ja muut henkilökohtaiset edellytykset huomioiden. Alaikäinen voi esimerkiksi painavasta syystä kieltää huoltajaansa osallistumasta itseään koskevan opiskeluhuoltoasian käsittelyyn sekä antamasta itseään koskevia salassa pidettäviä opiskeluhuollon tietoja huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen, jollei se ole selvästi hänen etunsa vastaista. Huoltajalla ei myöskään ole oikeutta kieltää alaikäistä käyttämästä opiskeluhuollon palveluja. Arvion edun toteutumisesta tekee opiskeluhuollon henkilöstöön kuuluva sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö. (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 2013, 18 §.)
Mitä sitten erilaisten ihmisten kanssa toimiessa on syytä huomioida?
Lapset
Lasten kanssa työskenneltäessä ammattilaisilla tulisi olla käytössä erilaisia lapsille soveltuvia keinoja. Osallistamista helpottavat erilaiset työvälineet, kuten piirtäminen, erilaisten korttien käyttö, askartelu yms. Lasten kanssa toimii usein juttelu tekemisen lomassa. Usein erilaiset palaverit voivat olla lapselle hyvinkin pelottavia tilanteita eikä lapsi jännitykseltään pysyt tuomaan omaan mielipidettään siellä esiin. On myös huomioitava, että lasta ei voi pakottaa puhumaan tai osallistumaan, jos hän ei itse halua tai pysty. Tämän takia lasta olisi hyvä tavata jo ennen palaveria, jolloin lapsen mielipiteitä voisi kysellä rauhassa ja ajan kanssa.
Ekologinen arviointi on oleellista lapsen kanssa toimittaessa, eli arvioidaan mitä taitoja lapsi osaa eri ympäristöissä ja tilanteissa. Lapsen tilanne halutaan siis nähdä kokonaisuutena, joka sisältää arjen kaikki eri ympäristöt jne. ja niissä toimimisen. Myös vertaisarvioinnista voi olla apua, sillä erilaiset tahot näkevät eri asioita. Tällä tarkoitetaan siis vaikkapa lapsen luokkakavereiden näkemyksiä. (Äikäs 2017.)
Lasten ollessa asiakkaina ja osallisina on tärkeä tehdä yhteistyötä myös vanhempien kanssa. He ovat useimmiten oman lapsensa parhaimpia asiantuntijoita. Tämä voi muodostua kuitenkin ongelmalliseksi silloin, jos vanhemmat ovat haastavia, tai lapsen ongelmat koskevat nimenomaan vanhempien toimintaa.
Erityisen haastavaa on pohtia, miten lapsen kanssa työskenneltäessä toimitaan sitten, kun lapsi kertoo jotain erityisen herkkäluonteista, mistä ei voida puhua suoraan vanhemmille, esim. insesti tmv. Turvallisen ilmapiirin ja luottamuksellisen asiakassuhteen luominen ovat tärkeitä sen kannalta, että lapsi uskaltaa puhua avoimesti.
Aikuiset
Aikuisten kanssa työskenneltäessä on otettava huomioon mielestämme tarkemmin se, miten asiat esitetään. Ihmiset ovat nykyään kovin tietoisia oikeuksistaan ja sitä myöten myös vastahankaisia työskentelemään viranomaisten kanssa, jotka saattavat pyrkiä rajoittamaan heidän toimijuuttaan tai ainakin tekemisiään. Aikuisten kanssa on kuitenkin lähtökohtaisesti helpompaa toimia, koska heille oletettavasti pystyy ymmärrettävästi välittämään moniammatillisen yhteistyön tavoitteet sekä merkityksen, joita aikuinen osaa jo arvostaa eri tavalla kuin esimerkiksi lapset (Kasanen 2017).
Kehitys- ja puhevammaiset
Kehitysvammaisuus on siivottu pois suomalaisesta katukuvasta, joten on tärkeää saada kehitysvammaisten omat näkemykset esiin. Kehitysvammaisen tai puhevammaisen ollessa asiakkaana, on otettava huomioon mm. erilaisten kommunikaatiota tukevien ja korvaavien menetelmien käyttö, kuten kuvat, tietokoneavusteiset menetelmät ja tulkin käyttö. Tulisi ottaa selvää etukäteen, mitä menetelmiä asiakas käyttää, ja ottaa ne käyttöön asiakastilanteissa. Tulkki tulisi aina olla ulkopuolinen ammattilainen. Toisaalta jossain tilanteessa, kuten afaatikoilla, oma puoliso tai perheenjäsen voi olla parhaiten vihjeitä ja sanayrityksiä tajuava (Ruusuvuori & Tiittula 2005). Riippuukin täysin tilanteesta, voiko tulkki olla läheinen ihminen. Pohdimme ryhmässämme, kenen äänellä puhutaan, kun tulkki puhuu? Ilmaiseeko tulkki tai tukihenkilö omia näkemyksiään asiakkaan tilanteesta vai aidosti asiakkaan omia näkemyksiä? Entä millä oikeudella tukihenkilö saa olla asiakastilanteissa läsnä ja kuulla asiat, joista puhutaan?
Mielenterveyskuntoutujat
Mielenterveyskuntoutujien omat mielipiteet voivat olla toisinaan mielialasta johtuen normaalitilanteesta poikkeavia. Yksilö voi olla esimerkiksi sitä mieltä, ettei muutos kannata, vaikka positiivisemmalla hetkellä olisikin muutosmyönteinen. Mönkkönen, Väänänen-Fomin ja Kekoni (2017) muistuttavat, että toisinaan ihmistä suojellaan itseltään. Tällöin työntekijällä on suuri vastuu ja valta moniammatillisessa yhteistyössä asiakkaan asioista ja hyvinvoinnista.
On tärkeää ymmärtää mielenterveyskuntoutujan pientenkin muutosten tärkeys eikä lähteä haukkaamaan liian suurta palaa kerrallaan.
Maahanmuuttajat
Yhteiskuntien järjestelmissä on eroja, joten voi olla, että maahanmuuttaja-asiakkaalle on selostettava asioita ihan alusta lähtien. On huomioitava kieli-, kulttuuri- ja muut erot. Toisissa maissa naisilla ei ole sananvaltaa ja Suomessa taasen on hyvinkin tasavertaiset mahdollisuudet toimia verrattuna miehiin. Maahanmuuttajat ovat saattaneet olla tottuneita toimimaan omassa kotimaassaan erilaisilla oikeuksilla kuin Suomessa. Oman kotimaan sosiaalijärjestelmäkin saattaa olla hyvinkin erilainen verrattuna Suomen järjestelmään.
Onkin tärkeä, että asiakas ja työntekijät pääsevät parhaalla mahdollisella tavalla samalle aaltopituudelle, eivätkä tulkitse toistensa eleitä tai sanoja väärin kulttuurisista syistä johtuen. Usein työntekijöillä on luultavasti enemmän tietoa mm. kulttuurieroista, joten heidän tulisi pyrkiä luomaan ymmärryksen ilmapiiri.
SOOL on uutisoinut moniammatillisen yhteistyön kuuluvan ihan jokaiselle opettajalle.
Siksipä onkin hyvä tutustua aiheessa piileviin haasteisiin…
Käytännön haasteita asiakkaan aseman edistämisessä
Asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden toteutumisessa eteen saattaa tulla erilaisia haasteita. Asiakasta ei välttämättä saada osallistumaan yrityksistä huolimatta. Tämä voi johtua esimerkiksi arvostuksesta ammattilaisia kohtaa. Tämän takia asiakassuhteissa riittävän luottamuksellisen suhteen rakentaminen on välttämätöntä. Lisäksi asiakkaalle tulee välittyä olo, että häntä arvostetaan ja kunnioitetaan.
Joskus voi käydä myös niin, että asiakasta ei edes yritetä osallistaa, vaan hänen ohi puhutaan ja päätetään puolesta asioita. Ammattilaiset eivät välttämättä näe asiakkaan ajatuksia ja ratkaisuehdotuksia järkevinä tai tarpeellisina, häntä ei arvosteta oman elämänsä asiantuntijana. Tällöin vain “pakon” vuoksi kuunnellaan asiakkaan näkemyksiä, mutta päätökset tehdään silti asiantuntijoiden kesken. Huomiota tulisi kiinnittää dialogiin sekä pyrkiä hyvään vuorovaikutukseen. Sanavalinnoilla ja nonverbaalisella viestinnällä on tässä myös merkittävä vaikutus. Asiantuntijoiden oma arvomaailma ei saisi heijastua asiakastilanteissa.
Asiakkaan tiedonpuute tilanteen etenemisestä voi myöskin olla ongelma. Jos asiakas ei tiedä, mitä tapahtuu ja milloin, missä ja kenen kanssa, voi moniammatillinen yhteistyö epäonnistua. Asiakkaan tulisi kokea olevansa hänen omia asioitaan käsittelevän ryhmän jäsen, eikä ulkopuolinen toimija. (Sisäministeriön julkaisu 31/2014, 6.)
Joskus voi tapahtua myös asiakkaan sanomisien yli- tai alitulkintaa. Ajatellaan, että “tuommoinen se aina on…” Jolloin sanat, jotka on tarkoitettu erilaisiksi, kuulostavat työntekijän korvissa siltä samalta kuin aiemmillakin kerroilla. Ja tunnetustihan ihmiset toimivat, kuten heidän oletetaan toimivan. Kasanen (2017) totesi ihmisten muodostavan kuvaa itsestään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, joten vuorovaikutussuhteen laadulla on vaikutusta siihen, miten yksilö näkee itsensä ja kyvykkyytensä toimijuuteen.
Kasanen (2017) kysyy, minkä position asiantuntijat antavat asiakkaalle. Se kuvastaa mielestäni hyvin sitä valta-asemaa ja vallankäytön mahdollisuuksia, mitkä viranomaisella suomalaisessa järjestelmässä on. Toisinaan asiakas saa kuitenkin työntekijän silmissä liian arvostavan työotteen, jolloin Kasasen mukaan asiakas nähdään ainoana ja oikeana tietäjänä omien asioidensa hoitamisessa.
Mönkkönen, Väänänen-Fomin ja Kekoni (2017) toteavat työntekijöiden usein pohtivan luottamuksen ja moniammatillisuuden ristiriitaa sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Ketkä kaikki voivat olla paikalla kuulemassa asiakkaan asioita? Tai olla mukana päätöksenteossa?
Moniammatillisuus on tulevaisuuden juttu. Ainakin jos on uskominen twiitteihin:
Ryhmämme itsearvioinnit eri osatehtävien ajalta
Työskentely ryhmässä on toteutunut digitaalisesti eli varsin nykyaikaisen trendin mukaan. Ryhmä ei ole opintojakson aikana tavannut kertaakaan kasvokkain, mutta se ei ole ollut este työskentelylle. Netin välityksellä työskentelyn etuja ovat joustava työskentely ja sen sovittaminen omiin aikatauluihin.
Ryhmämme itsearviointi tehtävän 2. suorittamisesta
Ryhmässämme on toiminut alusta saakka hyvin kyky tehdä yhteistyötä. Jokainen on osallistunut tähän mennessä yhteisiin tehtäviin ja tuonut monipuolisesti omia näkemyksiään muiden ryhmässä olevien tietoon. Työskentely on sujunut, koska kaikki jäsenet joustavat ja pitävät sovituista aikatauluista kiinni. Jokainen osaa toimia itsenäisesti kuitenkin ryhmän jäsenenä, eikä ketään ole tarvinnut vielä patistaa hommiin.
Perustimme heti alussa sähköpostiryhmän ja sen kautta olemme keskustelleet tehtävästä. Pohdimme yhdessä, mikä tapa ja väline toimisi meidän ryhmän kesken parhaiten tässä kirjoitusprosessissa. Päädyimme siihen, että perustamme Word-linkin, jota jokainen voi käydä omalla ajallaan täydentämässä. Linkin tekeminen kävi myös todella joutuisasti ja jokainen on voinut osallistua vähäisemmilläkin tietoteknisillä taidoillaan tehtävän tekemiseen.
Työskentely on rullannut kivasti ja erityisen ilahduttavaa on ryhmässä oleva myötäinto! Kenenkään ajatuksia ei tyrmätä, vaan osataan iloita toisten osaamisesta ja näkemyksistä! Yhteisen linjan löytäminen on ollut yllättävän helppoa, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys tämän kokoisissa ryhmissä.
On ollut erittäin opettavaista ja hedelmällistä, että ryhmässä on monelta eri tieteenalalta opiskelijoita. Eri pituiset elämän- ja työkokemuksetkaan eivät ole haitanneet ryhmätyön tekoa, vaan kaikki ovat kertoneet oman näkemyksensä asioista, joten erilaiset taustat ovat jopa ryhmämme vahvuus. Jokainen on varmasti saanut jonkinlaisia uusia ajatuksia ja oppinut muilta tärkeitä asioita.
Ryhmämme itsearviointia kolmannesta tehtävästä
Ryhmätehtävää oli jälleen mukava tehdä. Jokainen osallistui ryhmätehtävän tekemiseen hyvin ja omien mahdollisuuksien mukaan, vaikka kaikilla on varmasti paljon kouluhommia ja muita arjen töitä. Henki on säilynyt hyvänä ja pieni patistelu sekä muistuttaminen töiden tekemisestä yhteisen tehtävän eteen on verkkokurssien osalla suotavaa sekä ymmärrettävää. On hyvä huolehtia siitä, että kaikki tekevät osansa ja ollaan ajallaan! Samoin saimme kaikki muistutuksen siitä, kuinka tärkeää on informoida omasta tekemisestään muita, jotta kaikki tietävät missä mennään.
Tässä tehtävässä mielenkiintoista oli nähdä se, miten erilaisiin tai samoihin asioihin ryhmäläiset kiinnittivät huomiota. Videota katsoessa kaikki havainnoivat hieman eri lähtökohdista, mikä mahdollisti monipuolisen raportoinnin aiheesta.
Neljäs tehtävä
Tämä osio kuulostaa jo viimeisessä tehtävässä positiiviselta toistolta: jäsenten panokseen voi luottaa ja tehtävien kanssa ollaan aina ajallaan, usein jopa ajoissa! Lähdemateriaalia on aika itseohjautuvasti sen enempiä jakoja tehden lähdetty työstämään, ja se tapa on toiminut läpi kurssin. Sähköpostikanava on toiminut yllättävänkin hyvänä yhteydenpitotapana.
Olemme selkeästi neljännen tehtävän myötä päässeet hyvään yhteisymmärrykseen tehtävästä ja kaikki ovat motivoituneita tehtävän tekemiseen, mikä näkyy siinä, ettei tarvitse huolehtia deadline-päivämäärien lähestymisestä. Tämä on harvinaista herkkua!
Sitten on sinun aikasi koettaa, mitä jäi mieleen!
KIITOS KAIKILLE TÄNNE ASTI LUKENEILLE!
Lähteet
Hujala, Anneli. 2017. Moniammatillinen sote-yhteistyö. Luento.
Isoherranen, Kaarina. 2008. “Vuorovaikutuskulttuuri muutoksessa”. Teoksessa Enemmän yhdessä- Moniammatillinen yhteistyö, toim. Kaarina Isoherranen, Leena Rekola & Raija Nurminen. Helsinki: WSOY oppimateriaalit oy, 49–83.
Isoherranen, Kaarina. 2012. Uhka vai mahdollisuus — moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Juhila, Kirsi. 2004. ‘’Sosiaalityön vuorovaikutuksen tutkimus. Historiaa ja nykysuuntauksia.’’ Teoksessa Janus vol. 12, 155–183.
Karkkola, Petri. 2017. Lausunnointi moniammatillisen yhteistyön erityistapauksena. Luento.
Kasanen, Kati. 2017. Asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden tukeminen moniammatillisessa työskentelyssä. Luento. Itä-Suomen yliopisto.
Kekoni, Taru & Kaarina Mönkkönen. 2016. Moniammatillinen vuorovaikutusosaaminen asiakastyössä -luento. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden laitos.
Lähteinen, Martti & Hämeen-Anttila, Lotta. 2017. “Sosiaalihuollon lainsäädäntö”. Teoksessa Aulikki Kananoja & Martti Lähteinen & Pirjo Marjamäki Sosiaalityön käsikirja. Helsinki: Tietosanoma Oy, 48–93.
Mönkkönen, Kaarina. 2017. Dialogisuus ja moniammatillisuus. Luento.
Mönkkönen, K. 2002. Dialogisuus kommunikaationa ja suhteena. Vastaamisen, vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Väitöskirja. Kuopion yliopisto.
Mönkkönen, Kaarina, Marja Väänänen-Fomin & Taru Kekoni. 2017 Salassapito ja luottamuksellisuus moniammatillisessa työssä -luento. Itä-Suomen yliopisto.
Nikander, P. 2003. Moniammatillinen yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon haasteena. Vuorovaikutuksellinen näkökulma. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2003: 40, 279–290.
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. 2013.
Ruusuvuori, Johanna & Tiittula, Liisa. 2005. Haastattelu. Vastapaino.
SHL. 2014. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Osoitteessa http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301 (Luettu 28.9.2017)
Tiippana, Kaisa. 2012. ‘’Kielelliset ja keholliset viestit vuorovaikutuksessa.’’ Tiivistelmä teoksesta Haddington & Kääntä. 2011. ‘’Kieli, keho ja vuorovaikutus. Multimodaalinen näkökulma sosiaaliseen toimintaan.’’ Teoksessa Puhe ja kieli 32: 3, 151–154.
Vainikainen, Mari- Pauliina, Helena Thuneberg, Samuel Greiff & Jarkko Hautamäki. 2015. ‘’Multiprofessional collaboration in Finnish schools’’. Teoksessa International Journal of Educational Research 72, 137- 148.
Vanhempainliitto. 2017. Kodin ja koulun päivä. Osoitteessa http://www.vanhempainliitto.fi/koti_ja_koulu (Luettu 3.10.2017)
Vertio, Kia & sisäministeriö. Vahvemmat yhdessä- Moniammatillinen työ arjen turvallisuuden parantamiseksi. Sisäministeriön julkaisu 31/2014.
Äikäs, Aino 2017. Mukana monitoimijaisessa arviointiprosessissa asiakkaan toimijuus ja osallisuus huomioiden. Luento. Itä-Suomen yliopisto.
