Luovuudesta
Sanomalehti kysyi kommenttejani luovuudesta. En tiedä siitä oikeastaan mitään — en ole edes varma onko siitä puhuminen ylipäätään järkevää. Vastasin silti osaan kysymyksistä. Tämä teksti rakentuu näiden vastausten ympärille.
On kaiketi hyvä korostaa, että en pidä luovuutta mitenkään tärkeimpänä asiana tai tekijänä yhteiskunnan tai yritysten toiminnan kannalta. Luovuutta tärkeämpää on ainakin uteliaisuus ja arvostava toiminta. Uteliaisuus on välttämätön vaatimus luovuudelle, ja se on myös sillä tavoin tasaveroista että kaikki ovat uteliaita — se on kaikkein inhimillisin ominaisuus. Uteliaisuus myös ruokkii itseään: ryhtymällä uteliaaksi tulee siinä yhä paremmaksi. Luovuus, miten se usein määritellään, on jotenkin poissulkevaa: se kuuluu kaupunkien keskustoissa elävän “luovan luokan” vastajauhetun kahvin täytteiseen elämään, mainostoimistojen muovinvärisiin neuvotteluhuoneisiin. Minusta tällainen luovuus on jotain muuta kuin sitä luovuutta josta minä puhun. Minulle luovuus on lopulta ongelmanratkaisua, ja ongelmanratkaisu on työntekoa — raskaiden ponnistelujen ja elämän helpottamista oivallusten avulla. Mitä hyötyä on työnteosta? Se antaa ihmisille merkityksen ja tavan kiinnittyä yhteiskuntaan. Toimeentuloa. Tekemistä.
Minulle luovuutta on kahdenlaista. Toinen luovuuden lajeista on kahden yllättävän asian yhdistelyä, nk. Medici-vaikutuksen hyödyntämistä. Mitä käy jos rakennamme tämän talon paperista? Mitä jos hyödynnämme lujuuslaskentaosaamistasi siltalaskelmien sijaan taloustieteessä?
Get Johannes Koponen’s stories in your inbox
Join Medium for free to get updates from this writer.
Toisaalta luovuus on luopumista. Se on sitä että päästää irti sovinnaisuuksista ja näkee maailman vähän paljaampana. Voiko pesukoneen korjata tällä muovipussilla, vaikka muovipussia ei olekaan siihen alunpitäen tarkoitettu? Mahtuuko parvekkeelle enemmän ihmisiä, jos luovumme siitä ajatuksesta että kaikkien on oltava fyysisesti parvekkeen lattian päällä?
Joskus kuulee sanottavan, että yhteiskunnan ja talouden muutos tarvitsee uudenlaista tapaa ajatella asioita, lisää luovuutta. Mutta uudenlainen asioiden ajattelun tapa ei ainoastaan aiheuta muutosta, vaan on itsessään juuri tämä muutos.
Yhteiskunta kehittyy kun luovuus on vanhasta luopuvaa — se tarkoittaa vaihtoehdottumuudesta luopumista. Tarvitsemme toisin olemisen mahdollisuuksia, ja niitä syntyy ainoastaan jos sovinnaiset, vanhat tavat tehdä jätetään hetkeksi taakse ja mietitään sitä miten voisi olla toisin. Kaikilla aloilla tarvitaan jatkuvasti tällaista ajattelua, sillä muutos ei ole uhka tai mahdollisuus, se vain on. Maailma on staattisessa tilassa oleva dynaaminen systeemi, kuin päällä oleva kraana, missä asiantilat ja käsitteet virtaavat mutta päällisin puolin kaikki näyttää samalta. Koska muutos on jatkuvaa, on jatkuvasti luovuttava vanhasta, siirryttävä uuteen, löydettävä uusia mahdollisuuksia, luovittava. Se ei tarkoita sitä, että kaikesta vanhasta on heti luovuttava. Se tarkoittaa sitä, että ymmärretään toisin olemisen mahdollisuus, ja tavoitellaan niitä mahdollisuuksia joissa on parempi toimia.
Richard Floridanin luova luokka -ajattelussa luovuus syntyy tiiviissä tilassa kohtaavien erilaisten ihmisten myötä. Tässä on kyse edellä mainitsemastani Medici-vaikutuksesta: erilaisten ihmisten myötä syntyvän luovuuden erityispiirre on luovassa yhdistelyssä. Tällaiseen luovuuteen liittyy siis suomalaisesta näkökulmasta kaikenlainen maahanmuutto, digitalisaatio sillä tavalla että samaan fyysiseen tilaan syntyy lisääntyvissä määrin erilaisia heimoja, jotka kuitenkin voivat kohdata, ja toisaalta digitaalisessa voi kohdata missä vaan erilaisia ihmisiä, kunhan on utelias.
Luopumiseen liittyvä luovuus syntyy pikemminkin laiskuudesta ja uteliaisuudesta, kuin varsinaisesta ihmisten kohtaamisesta. Työstä vapautuminen ja perustulon kaltaiset tavat ylläpitää toimeentuloa ilman työtä saattavat tuottaa tällaiselle luovuudelle uusia mahdollisuuksia.
