Orientoitumista opetusharjoitteluun
kun se on jo ohi…
Kaivoin ensimmäisenä esiin Novidan työntekijän oppaan. Edellisestä kerrasta on jo vierähtänyt kolme kuukautta ja tuntuu siltä kuin en olisi koskaan kyseistä opusta lukenut. Tämän päivän lähipäivässä oli asiasta puhe ja itseasiassa useaan otteeseen harjoittelussa olin varpaillani siitä kuinka pitäisi toimia. Miksi en avannut tätä työntekijän opusta epäilyksen hetkellä. Jostain syystä se oli täysin pyyhkiytynyt mielestäni. Toisaalta nyt on mehukas hetki lukea se läpi ja tsekata meninkö pahasti metsään vai oliko epäilykseni turhia.
Get Laura Toivonen’s stories in your inbox
Join Medium for free to get updates from this writer.
Työntekijän opaasta ei olisi ollut apua epäilyksen hetkissä. Opas oli sääntöjä työntekijänä olemiseen mm. palkanmaksupäivät, matkalisät, jne. ohjeet. Mutta opiskelijoille suunnatusta opinto-oppaasta apua olisi ollut.
Nyt kun luen opinto-opasta, vastaan tuli ohje tunneille osallistumisesta. Opinto-opaskin varmasti uusiutuu reformin myötä, mutta jo järjestyssäännöissä sanotaan että opiskelijan velvollisuuksiin kuuluu osallistua tunneille ja poissaoloista “rankaistaan” erikseen. 13.3. lähipäivänä Tomi toi esiin mielenkiintoisen näkökulman siihen miksi tuntien seuraamista käytetään opintojen etenemisen perusteena. Sattumalta luin eilen Linkedinistä blogikirjoituksen jossa, suoraan lainaten, mainitaan “Toinen asia mikä jaksaa ihmetyttää, että monessa yrityksessä ollaan edelleen hyvin kiinnostuneita siitä, koska henkilö tulee toimistolle ja koska hän sieltä lähtee. Tuloksien sijaan seurataan siis tehtyjä tunteja tai paremmin vielä sanottuna; seurataan toimistolla vietettyä aikaa.” Työelämä on työnaikojen ja -paikkojen suhteen muuttumassa, joten miksi koulun pitää pitää kiinni opiskelijan osallistumisesta tunneille. Voisiko opetuksen tehdä vastaavasti niin monimuotoiseksi ja joustavaksi, että opiskelijan on mahdollista tehdä opinnot omaan tahtiinsa, omalla ajallaan, missä tahansa, vaikka koulussakin jos tarve. Tämän muutoksen ajattelu on kuitenkin sohaisu koulun ja Kelan byrokratiaan, mutta utopiana siitä voisi haaveilla. Työelämävastaavuutta ns. löysempi tunneille osallistumisohjeistus tosin olisi, riippuen tietysti alasta. Kaikkea kun ei voi tehdä etänä, esim. hiustenleikkausta.
Tunneille osallistumispakko on osa byrokratiaa mutta suuri osa tuntuu olevan myös epäluottamusta opiskelijoita kohtaan. Miksi toisella asteella opiskelevat nuoret ovat sitten niin epäluotettavaa sakkia, että opettajilta menee työajasta karhunosa näiden kurittomien otusten maanitteluun koulussa pysymiseen kun ne eivät pakollakaan koulussa pysy? Selitystä löytyy viihteellisesti Tiede lehden jutussa “Teinin aivoissa tyrskyy” jossa sanotaan hyvin että, “Koska lennonjohtotorni on vielä rakenteilla, impulssien hillintä ja käyttäytymisen kontrollointi takeltelevat.” Jutussa mainitaan myös siitä miksi nuoren motivaatio on hukassa, mutta riskin otto tyhmissäkin asioissa on hurjaa. Jutun mukaan syy on siinä, että mielihyväalueilla jylläävän dopamiinivälitteisen palkitsemisjärjestelmän ydinalueet toimivat nuorilla huomattavasti laiskemmin kuin aikuisilla. Eli mitä isompi riski, sitä parempi hyvänolontunne. Opettajalla on siis nuoren kehityksen vuoksi täydellisen mahdoton tehtävä motivoida nuorta kiinnostumaan koulusta, ellei siinä tehtävät asiat ole niin suurella riskikertoimella että nuori voisi onnistumisesta saada hyvänolon tunnetta ja sitä myöden koukuttua kouluun. Koska koulusta ei ihan sirkushuvia voi (kai) tehdä niin on uskottava että nuoren aivoissa on myös kehittyvä alue järkeilylle ja turvallisuuden tunteelle johon motivointi osuisi ja koulussa käynti maistuisi. Rajat on rakkautta, joten onko sittekin parempi asia osallistumispakko kouluun kun opetuksen kohteena on aivoistaan kehittyvä nuori, joka vaan ei voi itselleen mitään ;)
Asia lähti hieman sivuraiteelle. Koulun ohjeisiin tutustuminen loppujen lopuksi kävi käytännössä opettajaharjoittelun aikanan paremmin selville. Silti yllättävää oli koulun säännöt opiskelijoille. Ne on annettuja sääntöjä joita epäilen ettei ole tehty opiskelijoiden kanssa koska allekirjoittanut oli rehtori ja Novidan johtaja. Jopa hatun/myssyn käyttö ruokalassa oli ohjeistettu. Harjoittelussa en miettinyt liiemmin sitä kuinka eri opettajat sääntöjä noudattavat. Tosin opiskelijoilta tuli palautetta esim. tupakka-käyttäytymisestä kun toiset tupakoivat kielletyillä alueilla kun he eivät sitä saaneet tehdä. Opiskelijat siis pitivät säännöistä paremmin kiinni kuin osa opettajista. Kun Tomi lähipäivällä tätä kysyi, että noudattivatko kaikki opettajat sääntöjä, jäin sen merkitystä miettimään. Nyt pohdin että säännöillä luodaan myös luottamuksen ilmapiiriä. Jos kaikki noudattavat sääntöjä ja siihen luotetaan niin eikö kaikki pitäisi mennä hyvin. Tosin miksi opiskelijan pitää olla luotettava kun opettajakaan ei sitä ole kun ei noudata sääntöjä. Luottamus on kahden kauppa.
