Kirjoittamisen lopullisesta tarkoituksesta
“Kirjoita vain itsellesi, älä jollekin kuvitellulle yleisölle. Kirjoita vain siitä mikä aidosti kiinnostaa, ole kiinnostunut siitä mitä kirjoitat, niin että haluat itse palata sen pariin pitkänkin ajan päästä. Älä ikinä anna kenenkään pakottaa itseäsi kutsumaan tekemistäsi ‘sisällöksi’.”
Näin puhuu vapaasti kääntäen Maria Popova, hienon ehkä jo yli 10v -ikäisen upean sivuston nimeltä Brainpickings -tekijä, kun häneltä kysytään Tim Ferrisin podcastin kuuntelijoiden toimesta mitä vinkkejä hän antaisi aloittelevalle kirjoittajalle/bloggaajalle. Tämä ja moni muu viisas kommentti on kuunneltavissa kohdassa 5:45 tälle sivulle upotetussa podcastissa numero 92.
Maria kertoo myös omista syistään tehdä tiettyjä valintoja omassa työssään: hän ei pidä näkyvillä aikaleimoja postauksissa, koska hän haluaa tehdä asioita, jotka kestävät aikaa. Jos ja kun kirjoittaa Senecan Ajan lyhyydestä -kirjasta, ei ole väliä onko juttu “tän päivän uusin” koska asiat ovat yli 1000 vuotta vanhoja ja silti arvokkaita joka tapauksessa. Tämän päivän mediaympärist. on uutuuden kiimainen, ikäänkuin joku kaksi sekuntia sitten ilmestynyt juttu olisi tärkeämpi kuin 2 viikkoa sitten ilmestynyt, huolimatta siitä mitä arvoa tekstillä maailmalle on.
Popova kertoo myös että tekee loppujen lopuksi sivustoa itselleen, käy läpi oivalluksiaan elämästä, mitä on tullut kohdatessaan erilaisia kirjoja, aiheita, ja toivoo että niiden kautta joku muukin voisi oivalta asioita elämästä, koska uskoo että sitä kautta maailmasta tulee parempi paikka.
Olin todella hämmentynyt kun kuuntelin tuon puolen tunnin pätkän kysymyksiin vastaamisia, ja sen jälkeen vielä 1,5h kestävän haastattelun, joka myös löytyy tuolta yllä olevan linkin takaa. En muista milloin viimeksi olisin kuullut jonkun elävän omia arvojaan noin täysillä oman työnsä kautta, varsinkin tässä some/nettikontekstissa.
Jotenkin tuntui jopa vähän likaiselta miettiä miten paljon itsekin olen lukenut/kirjoittanut sellaisia tekstejä, joissa ei oikeastaan mietitä mitä se itse teksti itselle, saati maailmalle antaa, vaan ikäänkuin halutaan jotenkin vaan houkutella ihminen sen äärelle käyttäen erilaisia kikkoja. Huolenaiheena on enemmän että mitä kaikkea muista saa nyhdettyä irti tekstin, tai sen paketoinnin, avulla: klikkejä, näyttökertoja, jakoja, kommentteja.
Marian saitilla ei itse asiassa ole edes kommentointimahdollisuutta. Hän kertoo että kyllästyi siihen, että moni vain roiski jotain lukematta juttuja kunnolla, mainosti omia juttujaan tai muuten spämmäsi kommenttikentän avulla muita.
Tim Ferris totesi tähän hauskasti, että kohtelee oman bloginsa kommenttipalstaa kuin olohuonettaan: jos joku tulee sinne huutamaan kännissä ja nostamaan jalat pöydälle öykkäröiden muita, häntä ei tulla kutsumaan takaisin, eli banni heilahtaa aika nopeasti. Kuulostaa erinomaisen hyvältä käytännöltä.
Get Marko Suomi’s stories in your inbox
Join Medium for free to get updates from this writer.
Tähän yhteyteen sopii hyvin nostaa myös Hans Roslingin lainaus, jonka kirjaa Faktojen maailma olen juuri lukemassa. Hansin kesken jääneeksi missioksi jäi maailman parantaminen faktatietoisuuden nostamisen avulla, ja mission tärkeys hänelle välittyy hienosti tekstistä. Hän on vihainen siitä miten paljon tahallista tyhmyyttä maailmaan mahtuu.
“ Niin kauan kuin resurssit ovat rajalliset — ja ne ovat aina rajalliset — suurinta myötätuntoa on käyttää omia aivoja ja selvittää miten voi tehdä eniten hyvää sillä mitä on käytettävissä.”
Eniten hyvää sillä mitä on käytettävissä. Koska aika on rajallinen.
Sekä Hans että Maria laittoivat aika isojakin keloja liikkeelle siitä mitä itse haluan kaikella nettipuuhastelulla saada aikaiseksi. Voinko olla aidosti iloinen ja kiinnostunut siitä mitä teen, vai teenkö asioita vain “kehittääkseni henkilöbrändiäni”. Haluaisinko että muistokirjoituksessani lukisi “kehittynyt henkilöbrändi, 6000000 klikkausta”? Voinko olla tyytyväinen itseeni jos saan jollain hassulla otsikoinnilla tai oikein ajastetulla jaolla jonkun blogitekstin ääreen houkuteltua paljon ihmisiä, jos itse teksti/kirjoittaminen ei tunnu tärkeältä?
Tykkäsin myös siitä miten Maria puhuu “sisällöstä”, ja nimenomaan korosti lainausmerkkejä. Eli jotain sellaista, joka on luotu vain “kulutettavaksi”. Seneca olisi varmaan naureskellut jos joku olisi ehdottanut hänelle että käyttäisi rajallista aikaansa jonkun vain kuluttamiseen tarkoitetun jutun lukemiseen. Eikö tekstin pitäisi rikastaa elämää / ajattelua edes jollain tavalla eikä vain kuluttaa sitä?
En olisi koskaan uskonut että mikään Tim Ferrisin luoma asia olisi saanut minua kelailemaan näin paljon. Jotenkin olin pitänyt häntä jonkinlaisena helppoheikkinä, joka vain “optimoi” elämää jollain kummallisella tavalla. Taisin olla väärässä, tyyppi vaikuttaa muutaman podcastin perusteella järkyttävältä kirjaintoilijalta ja ajattelun ystävältä (kumpikin mielestäni hienoja ominaisuuksia). Onneksi ajauduin vinkin perusteella kuuntelemaan hänen Howard Marksin haastattelunsa ennakointiajattelusta, siinä oli vaikka miten paljon kiinnostavia ja innostavia ajatuksia. Sitten selailin muitakin jaksoja läpi ja vastaan tuli hienon ReWork -kirjan kirjoittaja Jason Fried, joka puhui myös todella kiehtovalla tavalla oman aikansa ja energiansa suojelusta kaikelta turhalta roskalta, kuten kaikkien mahdollisten uutisten selailulta.
Maria Popovan haastis kuitenkin antoi eniten, jäi paljon sulateltavaa. Ehkä eniten tuo tietynlainen ristiriitaisen oloinen näkökulma vain itselle kirjoittamisesta, omiin oivalluksiin keskittymisestä, siitä että vain jos itse on aidosti kiinnostunut siitä mitä tekee/luo, se voi puhutella muitakin. Koska jos keskittyy muiden kuviteltuihin kiinnostuksiin niin hukkaa helposti sen että mitä ja miksi olikaan oikeastaan tekemässä, ja toisaalta muista ihmisistä ei saa koskaan nyhdettyä sitä “hei mitä te haluaisitte lukea” -kysymyksen vastausta. Tiedän, olen kokeillut liian monta kertaa aina pettyen. Luulin silti että teen vain kysymyksen huonosti. Toisaalta silloin kun olen keskittynyt vain tekemiseen ja jakanut jotain sellaista, joka nyt on sattunut olemaan mielen päällä, niin se onkin sitten saattanut resonoida muissakin yllättävän paljon.
Suosittelen kuuntelemaan tuon Maria Popovan kysymys/vastaussession. Se kestää vain puoli tuntia, ja ekaan kysymykseen vastaus vain ehkä alle 10min. Uskon että se on arvokas kelle tahansa, joka kirjoittaa jotakin.
Loppuun sopii linkitettäväksi Brainpickingsin juttu Senecan kirjasta ja tietty linkki itse kirjaan:
