Valinnanvapaudesta ja luottamuksesta
Sote-uudistukseen vankasti kytkeytyvä valinnanvapaus herättää paljon tunteita ja otsikoita isoilla fonteilla. Hiljalleen keskustelu on kehittynyt periaatetasolta myös asiapitoisemmaksi, puremaan todellisia pähkinöitä ja hahmottamaan myös niitä mahdollisuuksia — kyllä, niitäkin oikeasti on. Kovin vähän on kuitenkaan pohdiskeltu valinnanvapauden vaikutusta siihen, millaisia nuo tulevat tuotanto-organisaatiot ovat kaikessa kirjavuudessaan. Kentästähän todennäköisesti ja toivottavasti tulee paljon monimuotoisempi kuin mustavalkoinen ja yksinkertaistava nykykeskustelu antaa olettaa.
Esimerkiksi julkisten tuotanto-organisaatioiden kohdalla tuleva muutos ei ole kivuton eikä mutkaton, johtuen jo muun muassa aiemmasta järjestäjän ja tuottajan tuplaroolista. (Kokeilepa muuten itse olla samanaikaisesti “myyjä ja ostaja” — aika haastava tilanne, vai mitä?) Mutta väitän rohkeasti, että onnistuessaan tuo muutos voi luoda muun muassa yhä laadukkaampia asiakaskokemuksia, lisää alueellista hyvinvointia ja mielekkäämpiä työtehtäviä sote-alalle.
Yhtiöittäminen on vakiintunut yhdeksi kipupisteeksi monissa sote-keskusteluissa. Aihetta ei kuitenkaan ole grillattu kovinkaan monelta suunnalta, vaan paikoilleen juurtunut keskustelu palaa hiljalleen jo pohjaan. Yhtiöt eivät ole lauma samankaltaisia organisaatioita, kuten emme me kaikki ihmisetkään muistuta toisiamme. Pelkästään arvot, rakenteet, voitonjako ja omistajuuspohja voivat jo tehdä yhtiöistä keskenään hyvinkin erinäköisiä ja -tapaisia olioita. Tarvitseeko esimerkiksi maakunnan tuotantoyhtiön optimoida verotustaan, kuten “kvartaalipaineissa painivan pörssiyhtiön, jossa osakkeenomistajat hengittävät niskaan”? Äskeisessä on kyse toki kärjistyksestä, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa ja erityisesti juuri terveysalalla on perustettu tihenevään tahtiin yhteiskunnallisesti vastuullisia yrityksiä ja pitkälti johtuen lisääntyvästä kuluttajapaineesta. Pinnalle pulpahtelee muun muassa ‘Benefit corporation’ -yrityksiä, jotka ovat velvoitettuja käyttämään merkittävän osan voitoistaan yhteisön hyvinvoinnin edistämiseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan (Lisätietoja yritysmuodosta mm. http://www.smithmoorelaw.com/new-benefit-corporations-could-be-a-good-fit-for-health-care-companies ). Näissä yrityksissä asiakkuus koetaankin myös käteväksi keinoksi tuottaa yhteistä hyvää.
Yhteiskunnallinen vastuu on julkisten palveluiden tuottamisessa eräänlainen perusedellytys ja sosiaali- ja terveyspalveluihin sisäänrakennettu ominaisuus. Mutta yhteiskuntavastuuta voisi tarkastella tuota viitekehystä laajemminkin ja myös kilpailukyvyn kannalta. Olipa kyse yksityisen, kolmannen tai julkisen sektorin toimijoista, maine on nykypäivänä merkittävä kilpailuetu ja sillä on todella iso hintalappu, ainakin jos sen menettää. Pelkkiin puheisiin rakentuva vastuullisuuskupla puhkeaa tosin nopeasti, sillä teot näkyvät ja leviävät nykymedioissa sanahelinää tehokkaammin.
Get Ville Koiste’s stories in your inbox
Join Medium for free to get updates from this writer.
Koostuupa sote-toimijoiden yhteiskunnallisen vastuun “toteutusmix” sitten hyvinvoinnin lisäämisestä, sairauksien parantamisesta tai ennaltaehkäisystä, työpaikkojen luomisesta, verokertymästä, hyväntekeväisyydestä tai mistä ikinä, olisi mielestäni avartavaa puhua tästä näkökulmasta nykyistä enemmän ja laajemmin. Tärkeää olisi myös miettiä, kuinka me tällaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta mittaamme (tai edellytämme?) osana sotea ja tulevaa valinnanvapautta.
Luottamuspääomasta kilpailukyvyn lähde
Vastuullisuus on organisaation kannalta kilpailuetu, sillä se houkuttelee asiakkaita ja motivoituneita työntekijöitä. Vastuullisuus tuo mukanaan myös merkityksen, joka innostaa työyhteisöä eikä se jää asiakkailta huomaamatta. Vastuullisuushan on oikeastaan luottamusta, joka syntyy kun huomaa toisen osapuolen tekevän muille hyvää, ilman ensisijaista oman edun tavoittelua. Digitalisaatio on tuonut luottamuksen yhä keskeisemmäksi talouden elementiksi ja toimijoiden voimavaraksi. Muun muassa verkostoillaan ratsastavat yritykset, kuten AirBnB tai Uber, ovatkin puhtaasti luottamusbisneksessä (mm. http://airbnb.design/how-airbnb-designs-for-trust/ ). Olisiko sotessakin sijaa luottamuspääomalle rakentuvalle bisnekselle?
Kunhan vain me palveluiden käyttäjät saamme sote-järjestäjiltä riittävästi neutraalia ja avointa vertailutietoa mm. tuottajien laadusta ja vertaistemme kokemuksista, osaamme paremmin päättää kenen kanssa haluamme tehdä yhteistyötä. Eli oikeastaan, kenen palveluihin me luotamme. Vaikka hyvinvointimme ei luonnollisesti riipu puhtaasti omista valinnoistamme, niin monesti voimme muun muassa elintavoillamme siihen itsekin vaikuttaa. Siten on luontevaa, että voimme valita meitä itseämme parhaiten ymmärtävän kumppanin sekä palveluita, jotka sopivat tarpeisiimme. Tärkeää on muistaa myös se, että sote-palveluita saamme jatkossakin ja että kenenkään ei tarvitse tehdä valintaa, jos niin ei itse halua. Sote-järjestäjän on puolestaan tukipalveluillaan huolehdittava, että valintamahdollisuutta voivat halutessaan käyttää myös erityisryhmät.
Toimijoiden erilaisuus, kuten esimerkiksi yksityinen tai julkinen tuotanto, ei lähtökohtaisesti tarkoita parempaa tai huonompaa. Eikä tosin vaihtamallakaan aina parane. Mutta jos ja kun järjestelmän “porkkanat ja kepit” — eli esimerkiksi tuottajien saama korvaus ja yhteiskunnan vaatimukset — ovat kohdillaan ja kestävällä pohjalla, tuotantoa voi antaa erilaisten toimijoiden tehtäväksi. Valitsijoiden, eli palveluiden käyttäjien valta nousee myös keskeiseen asemaan ja ohjaa palvelutuotannon kehitystä ja uudistumista. Järjestäjän keskeiseksi tehtäväksi tuleekin edistää tuottajien sekä käyttäjien ja heidän tarpeidensa yhteensopivuutta. Yksi koko kun ei aina välttämättä sovi kaikille.
-Ville
