<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?><rss xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/" xmlns:content="http://purl.org/rss/1.0/modules/content/" xmlns:atom="http://www.w3.org/2005/Atom" version="2.0" xmlns:cc="http://cyber.law.harvard.edu/rss/creativeCommonsRssModule.html">
    <channel>
        <title><![CDATA[Stories by Katri Saarikivi on Medium]]></title>
        <description><![CDATA[Stories by Katri Saarikivi on Medium]]></description>
        <link>https://medium.com/@katrisaarikivi?source=rss-14b237b858f7------2</link>
        <image>
            <url>https://cdn-images-1.medium.com/fit/c/150/150/1*phnNac9qxpTWfLP0STPKmg.jpeg</url>
            <title>Stories by Katri Saarikivi on Medium</title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi?source=rss-14b237b858f7------2</link>
        </image>
        <generator>Medium</generator>
        <lastBuildDate>Wed, 18 Nov 2026 00:43:57 GMT</lastBuildDate>
        <atom:link href="https://medium.com/@katrisaarikivi/feed" rel="self" type="application/rss+xml"/>
        <webMaster><![CDATA[yourfriends@medium.com]]></webMaster>
        <atom:link href="http://medium.superfeedr.com/" rel="hub"/>
        <item>
            <title><![CDATA[Rakkauskirje tieteelle ja siitä tunteella puhumiselle]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/rakkauskirje-tieteelle-ja-siit%C3%A4-tunteella-puhumiselle-dbf7a6bb959d?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/dbf7a6bb959d</guid>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Tue, 15 Jan 2019 12:13:10 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2019-01-15T12:14:37.434Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<h4>Puhe Suomalaisen Tiedeakatemian Rohkeus olla hiljaa -paneelissa, jossa keskusteltiin tieteestä ja tiedeviestinnästä.</h4><figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/1024/1*ln9fOKNwkJLVd62ThXV4RA.jpeg" /></figure><p>Hyvä yleisö,</p><p>minusta tiede on kaunis keksintö.</p><p>—</p><p>Tieteen avulla voimme oppia uutta ja parhaiten ymmärtää sitä, mikä tässä yksinäisessä elämässä on jaettua.</p><p>Tieteen avulla voimme rakentaa ongelmiin sellaisia ratkaisuja, jotka jaetussa todellisuudessamme oikeasti toimivat.</p><p>Tieteen avulla voimme löytää totuuden, tai ainakin jotain hyvin läheltä liippaavaa, siitä, mitä, missä, milloin ja miksi me olemme.</p><p>—</p><p>Tiede on syntynyt ihmisestä. Se on inhimillisen luovuuden, uteliaisuuden, epäileväisyyden ja sinnikkyyden yhdistelmä.</p><p>Tiede on ihmisten. Kaikki ihmiset tekevät tiedettä, vaikka eivät sitä ehkä huomaakaan: tehdessään havaintoja ympäristöstään ja itsestään, muodostaessaan oletuksia, ja testatessaan näitä oletuksia, kaikki ihmiset toistavat tieteen metodin ytimessä olevaa ajatuskulkua.</p><p>Tiede on ikiaikainen. Vaikka kaikki sen tuottama tieto tuhoutuisi, olisi tieteen siemen silti edelleen olemassa ajattelussamme.</p><p>—</p><p>Tiede on kuitenkin hauras. Tieteellinen metodi ja sen synnyttämä tieto nimittäin kehittyvät vain, jos ne elävät ihmistenvälisessä vuorovaikutuksessa.</p><p>Tuntuu, että nykyään yhä harvemmin tieteelle on ihmismielissä ja vuorovaikutuksessa tilaa. Tuntuu siltä, että tieto ei hetkauta. Muut asiat ovat arvokkaampia.</p><p>Tiedonrakentamisen sijaan arvostetaan ehkä enemmän varmuutta, oikeassa olemista, oman joukon hyväksyntää.</p><p>Tieteellä on siis vihollisia. Näitä ovat pelko, epävarmuus, merkityksettömyys ja välinpitämättömyys.</p><p>—</p><p>Tutkiminen, eli tiedon rakentaminen tieteellisen menetelmän avulla, ja tiedeviestintä ovat kaksi eri asiaa.</p><p>Osin samat, osin erilaiset inhimilliset ominaisuudet ja kyvyt auttavat onnistumista tieteen teossa ja tiedeviestinnässä.</p><p>Hyvä tiedonrakentaminen edellyttää syvällistä perehtyneisyyttä, ongelmanratkaisukykyä, nopeaa oppimista, epävarmuuden sietokykyä, pohdintaa, pitkäjänteisyyttä, tarkkuutta, rohkeutta, luovuutta ja kykyä osallistua kansainvälisen tutkijayhteisön vuorovaikutukseen.</p><p>Hyvä tiedeviestintä edellyttää niin ikään perehtyneisyyttä, tarkkuutta, rohkeutta ja luovuutta, mutta myös kykyä puhua tieteestä tunteella, ja kykyä löytää tapoja, joilla tiede voisi koskettaa muitakin kuin tutkijoita.</p><p>—</p><p>On outoa ajatella, että yhdessä tutkijassa pitäisi olla taitoja kaikkeen tähän.</p><p>Koska ihminen on yksin vajavainen, tehdään tutkimusta toisten kanssa. Yhdessä ajatellen voidaan torjua ajattelun vinoumia ja paikata toisten virheitä.</p><p>Tiedeviestintää puolestaan tehdään näennäisesti yksin. Yhtä tutkijaa haastatellaan, yhden tutkijan ääni kuuluu. Tiedeviestinnässä esiin tulee ihminen, jolla on näkökulma ja tarina. Tiedeviestijä on inhimillinen rajapinta tiedon ja kuulijan välillä.</p><p>—</p><p>Jotkut tutkijat eivät pidä tiedeviestinnästä. He ajattelevat, että tieteen popularisointi vähentää sen arvoa. He kenties pelkäävät tieteen karnevalisointia.</p><p>Joitain tutkijoita tiedeviestintä ei vain kiinnosta.</p><p>Oli syy mikä tahansa, mielestäni ei ole mitään syytä vaatia, että kaikki tutkijat tekisivät tiedeviestintää, tai että medianäkyvyys olisi tarpeellista kaikelle tutkimukselle.</p><p>—</p><p>Sitä mieltä kuitenkin olen, että tiedeviestintää tarvittaisiin enemmän.</p><p>Ihmiset nimittäin puhuvat niistä asioista, jotka koskettavat ja ihmiset puolustavat sitä, mikä tuntuu tärkeältä.</p><p>Tiede ei tunnu tärkeältä, ellei se kosketa. Ja sitä vahvempi siitä tulee, mitä useampaa se liippaa läheltä.</p><p>—</p><p>Meidän pitäisi osata kertoa laajemmin, miten tiede toimii, miksi se tarvitsee ihmistä ja miksi ihminen tarvitsee sitä.</p><p>Koskettava, kiinnostava, jopa räikeä tiedeviestintä voi toimia syvällisen, pohtivan ja vetäytyvän tieteenteon puolustajana yhteiskunnassa.</p><p>Jos tiede koetaan yhteiseksi asiaksi, mahdollisuuksia monenkaltaiseen tieteen tekemiseen syntyy yhteiskunnassa enemmän.</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=dbf7a6bb959d" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Tutki itse!]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/tutki-itse-70060d17fbbd?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/70060d17fbbd</guid>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Wed, 28 Nov 2018 12:22:34 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2018-11-28T12:22:34.853Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/1024/1*IzQlh2NkYMAXezjdDJiSqw.jpeg" /></figure><p><strong>Kala syö parhaiten</strong> naapurin kaislikon kohdalta, omasta niemennokasta on turha yrittää. Pionit menestyvät paremmin pienessä varjossa lähellä pirttiä kuin auringossa marjapuskan vieressä. Lapselle ei näytä sopivan mansikka.</p><p>Tieteestä yleensä puhutaan kuin se olisi jotain, jota vain tutkijat yliopistossa tekevät. Voi kuitenkin ajatella, että kaikki ihmiset tekevät tiedettä, joka päivä.</p><p><strong>Jokainen meistä tekee havaintoja ympäristöstään</strong>, itsestämme ja toisistamme. Yleensä havainnot johtavat oletuksiin tai hypoteeseihin, joilla selitetään havaintoja. Oletusten paikkansapitävyyttä usein myös testataan, jolloin päädytään johtopäätöksiin, totuuksiin maailman toiminnasta. Jos halutaan tietää, onko uusi tieto merkityksellistä, siitä kerrotaan muille.</p><p><strong>Tieteellinen metodi on siis tapa muodostaa</strong> luotettavaa ja paikkansapitävää tietoa jaetusta todellisuudestamme. Se on meidän yhteinen keinomme esittää maailmalle kysymyksiä. Teknologinen kehitys kulkee käsi kädessä tieteen kehityksen kanssa. Kehittämämme työkalut ja menetelmät paikkaavat havaintokykymme puutteita. Kaukoputki auttaa meitä keräämään tietoa kauempaa kuin mihin silmin näemme, mikroskooppi lähempää. Teknologian avulla voimme esittää yhä tarkempia kysymyksiä, tai täysin uudenlaisia kysymyksiä todellisuudesta.</p><p><strong>Tutkijat puolestaan ovat ihmisiä</strong>, jotka vaalivat ja kehittävät tieteellistä metodia, ja rakentavat sen avulla tietoa työkseen. Tässä ajassa myös muille kuin tutkimusta työkseen tekeville on tietoa ja menetelmiä luotettavan tiedon rakentamiseen tarjolla laajemmin kuin koskaan aiemmin. Oudosti samaan aikaan totuudella näyttäisi kuitenkin olevan yhä vähäisempi arvo — valeet ja<a href="https://yle.fi/uutiset/3-10215587"> kehnosti rakennettu tieto</a> rehottavat politiikassa, ja tieteen rahoitus<a href="https://yle.fi/uutiset/3-9475084"> on laskussa</a>. Litteään maapalloon uskovien määrä näyttää<a href="https://www.economist.com/graphic-detail/2017/11/28/americas-flat-earth-movement-appears-to-be-growing"> kasvavan</a>, presidenttiehdokas pitää evoluutioteoriaa<a href="https://yle.fi/uutiset/3-9848198"> uskon asiana</a>.</p><p><strong>Miksi?</strong></p><p>Voisiko olla niin, että vaikka tietoa on maailma pullollaan, on liian vähän ymmärrystä tieteellisestä metodista? Kun tutkimuksista uutisoidaan vain usein ristiriitaiset ja muuttuvat tulokset, jää pimentoon se, millä tavalla tuloksiin on päädytty ja miksi tutkimuksessa käytetty tiedonmuodostuksen tapa olisi parempi kuin mutu. Tieteen tulosten vaihtelevuudesta syntyy kuva epäluotettavuudesta. Kyse on kuitenkin siitä, että tiede korjaa jatkuvasti itseään. Korjausprosessi ei kuitenkaan näy, kun menetelmästä ei puhuta.</p><p><strong>Minkä vuoksi tieteen metodin avulla muodostettu</strong> tieto olisi sitten luotettavampaa kuin omat kokemukset? Esimerkiksi, miksi tieteellinen ymmärryksemme maan muodosta olisi paikkansapitävä, kun jokainen päivittäin aistii, että maa on littana?</p><p><strong>Syy löytyy armottomasta nillityksestä.</strong> Esimerkiksi, tutkimuksessa on tavallista, että siinä vaiheessa, kun havainto on tehty, hypoteesit muodostettu, tutkimusidea on perusteltu rahoittajille ja kollegoille, koe hyvin suunniteltu ja tarkasti toteutettu, aineisto analysoitu moneen kertaan, ja lopputulokset selvillä, altistetaan tämä koko tapahtumaketju vielä toisten tieteentekijöiden syyniin. Seuraa vertaisarvioksi kutsuttu, useimmiten anonyymi kirjeenvaihto, joka on kuin tulehtunut keskustelu Vauva -lehden palstalla, mutta henkilöön kohdistuvien hyökkäysten sijaan hyökätään tutkijan tekemiä lähtöoletuksia, havaintoja, hypoteeseja, menetelmiä ja johtopäätöksiä kohtaan. Etsitään vaihtoehtoisia selitysmalleja, mahdollisia virheitä ja muita puutteita. Epäillään kaikkea. Ehdotetaan tapoja parantaa tutkimusta, tehdä analyyseja paremmin, tai uusia kysymyksiä jatkotutkimuksiin. Usein tutkijat arvioijien kommentteja ennakoiden kirjoittavat itseään ruoskien tutkimuksensa puutteista oman kappaleen artikkeliinsa.</p><p><strong>Tutkija on siis ammattinillittäjä</strong>, ja useimmiten nillityksen kohteena ovat omat ajatukset, oma toiminta. Tämä johtuu siitä, että tieteenteossa tavoitteena ei ole oikeassa oleminen, vaan totuuden tavoittelu.</p><p><strong>Parempaa tietoa voi rakentaa nillittämällä enemmän</strong>. Kokeillaan.</p><p>Onko maa litteä vai pyöreä? Miksi sinulla on kokemus siitä, että maa on litteä? Mitä seuraisi litteydestä tai pyöreydestä? Miten voisit testata kumpaakin hypoteesia? Miten tutkijat ovat aiemmin päätyneet siihen, että maa on pyöreä? Mitä menetelmiä tai teknologiaa tarvitaan asian selvittämiseen? Miten niitä käytetään?</p><p>Läkähdyttävää. Ymmärrettävää, että tästä riittää joillekuille kokopäiväistä työtä.</p><p><strong>Mitä väliä?</strong></p><p>Jos tieteen metodi hylätään, hylätään pian myös sen perusteella rakennetut, toimivat ratkaisut. Tämä näkyy jo: rokotteilla aiemmin torjutut tappavat taudit<a href="https://yle.fi/uutiset/3-10167664"> yleistyvät</a>, ilmastonmuutoksen kieltämiseen käytetään kallisarvoista aikaa jota palavasti tarvittaisiin sen torjumiseen, uskomushoitoja syövän hoidossa käyttävät<a href="https://jamanetwork.com/journals/jamaoncology/article-abstract/2687972?utm_source=twitter&amp;utm_medium=social_jamaonc&amp;utm_term=1677834376&amp;utm_content=followers-article_engagement-visual_abstract&amp;utm_campaign=article_alert&amp;linkId=54477782"> kieltäytyvät todennäköisemmin lääketieteellisestä hoidosta hyvin murheellisin seurauksin</a>. Tieteellisen metodin ymmärrys ja arvostus voi olla elämän ja kuoleman kysymys.</p><p><strong>Tieteellisen metodin arvostus</strong> kannattelee myös demokratiaa, sillä se varustaa yhteiskunnan jäsenet taidoilla, joiden avulla arvioida heille tarjoiltuja väitteitä ja ratkaisuja. Taitava tiedonrakentaja on vaikeammin manipuloitavissa. Subjektiiviset totuudet ajavat ihmisiä vastakkain, erilleen. Voisi siis ajatella, että ymmärrys tieteellisestä menetelmästä on yhä tärkeämpi kansalaistaito. Tällä hetkellä opetussuunnitelmaan on kirjattu kyllä tarve intuitiivisen ajattelun opettamiselle. Voisimmeko harkita myös sen ajattelun opettamista, jonka varaan nykysivistyksemme on rakennettu?</p><p><strong>Ehdotan, että arvostetaan nykyistä enemmän</strong> nillitystä, johon tutkijat käyttävät päivänsä. Arvostetaan myös sitä tietoa, jota kaikki meistä tieteen metodin avulla arjessaan rakentavat. Varjellaan ja kehitetään yhdessä sitä menetelmää, jonka avulla nykyinen hyvinvointimme on rakennettu. Etsitään yhdessä tärkeitä kysymyksiä, joita tiedustella maailmalta. Tutkitaan yhdessä sitä, mikä tässä yksinäisessä todellisuudessa on jaettua.</p><p><strong>PS</strong></p><p>Hyvä lukija, jotta yllämainittu olisi helpompaa, olemme tänä syksynä perustaneet Silja Martikaisen, Mari Falconin, Paula Rannan, Valtteri Wikströmin ja Tommi Makkosen kanssa Skope ry -nimisen voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen, jonka tarkoituksena on tieteellisen metodin demokratisointi, tai tieteen arkipäiväistäminen. Suunnitelmissa on helpottaa tutkimustiedon ja eri alojen tutkijoiden löytymistä, auttaa ihmisiä itse rakentamaan luotettavaa tietoa ja tehdä tutkimusta. Jos kiinnostaa, niin <a href="http://skope.fi/suomeksi.html">nettisivuille</a> ilmestyy lisää tietoa vuoden vaihteessa, ja <a href="https://www.facebook.com/Skope-317907679046423/">Facebookissa</a> on pian tohinaa.</p><p><strong>PPS</strong></p><p>Loppuun hieman itsenillitystä, kommentteja ennakoiden ;)</p><p>- Kaikkea ei kokeellinen tutkimus tietenkään tavoita. Onneksi on laadullista.</p><p>- Tutkimustieto ei ole ainoaa arvokasta tietoa. Kokemukset ovat tietenkin arvokkaita, mutta ne eivät ole yleispäteviä selityksiä maailman toiminnasta.</p><p>- Sinulla saattaa olla havainto ja sen perusteella muodostettu oletus maailmasta, joka on tosi, mutta jota kukaan ei ole tutkinut. Kaikkea ei tarvitse tai voi tutkia.</p><p>- Kokeellinen tutkimus yleensä tuottaa tuloksia siitä, mikä on keskimäärin totta. Kukaan ihminen ei ole keskimääräinen. Omia aivoja täytyy aina käyttää tutkimusten tulosten soveltamisessa.</p><p>- Kuten joku kirjoittajaa fiksumpi on sanonut: ”Näytön olemattomuus ei ole näyttöä asian olemattomuudesta”, mutta jos väität jotain, varustaudu perustelemaan väitteesi. Ihmiset ovat uteliaita, fiksuja ja eivät yleensä purematta asioita niele.</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=70060d17fbbd" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Uusi tutkimushanke: tunne- ja vuorovaikutusteknologioiden mahdollisuudet ihmiskeskeisessä työssä]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/uusi-tutkimushanke-tunne-ja-vuorovaikutusteknologioiden-mahdollisuudet-ihmiskeskeisess%C3%A4-ty%C3%B6ss%C3%A4-48441f35d6dc?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/48441f35d6dc</guid>
            <category><![CDATA[tunteet]]></category>
            <category><![CDATA[vuorovaikutus]]></category>
            <category><![CDATA[empatia]]></category>
            <category><![CDATA[uusi-työ]]></category>
            <category><![CDATA[digitalisaatio]]></category>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Wed, 22 Feb 2017 16:09:17 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2017-02-22T16:14:06.145Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/724/0*Uhsy8EJxtJNa0ndn.jpg" /></figure><p><em>Teknologinen kehitys muuttaa perustavanlaatuisella tavalla liiketoimintaympäristöä ja määrittää jatkuvasti uudelleen ihmisen roolia työssä. Samaan aikaan se myös luo uusia mahdollisuuksia ymmärtää ihmistä paremmin ja ratkaista työn ytimessä olevia ongelmia älykkäämmin.</em></p><p><em>Etsimme kumppaneita tutkimusprojektiin, jonka tarkoituksena on auttaa työorganisaatioita vastaamaan tähän muutokseen uusia tunne- ja vuorovaikutusteknologioita hyödyntämällä.</em></p><p>Tulevaisuuden työssä ihminen keskittyy vaikeasti automatisoitaviin tehtäviin, jotka vaativat luovaa oppimista, joustavaa ajattelua, monimutkaista ongelmanratkaisua sekä vuorovaikutustaitoja eli empatiaa. Liiketoimintaympäristö on kompleksi, sen syklit nopeutuvat, ja kilpailu lisääntyy. Ennustaminen on mahdotonta, osaaminen vanhenee nopeasti ja muutoksen tahti kiristyy.</p><p>Menestyäkseen tässä ajassa on yritysten</p><p>1) lisättävä vuorovaikutuskyvykkyyttään</p><p>2) kyettävä paremmin vastaamaan eriytyviin asiakkaiden ongelmiin</p><p>3) lisättävä toimintansa joustavuutta, ongelmanratkaisunsa laatua ja oppimisensa nopeutta</p><p>Samaan aikaan sensoriteknologian ja konenäön kehitys tarjoaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia parempaan ihmiskokemuksen ymmärtämiseen ja parempien vuorovaikutustyökalujen rakentamiseen.</p><p>Työorganisaatioiden olisi mahdollista kerätä uutta tietoa, jolla voitaisiin parantaa kasvokkain tapahtuvaa ja tietokonevälitteistä vuorovaikutusta sekä kehittää liiketoimintaa, jossa ihminen on keskiössä. Lisäksi, työorganisaatiot voisivat hyödyntää tätä uutta tieteellistä ymmärrystä ihmisen ajattelusta sekä tieteellistä metodia itseään oman oppimis- ja ongelmanratkaisukykynsä lisäämisessä.</p><p>Monen työorganisaation ymmärrys tunne- ja vuorovaikutusteknologioista ja tuoreesta ihmistä koskevasta tieteestä on kuitenkin puutteellinen. Tämä kaventaa kekseliäisyyttä sekä tutkimustiedon hyödyntämisessä nykyisen liiketoiminnan parantamisessa että mahdollisten uusien sovellusalueiden tunnistamisessa. Tämä myös heikentää digitaalisten työkalujen hyödyntämistä älykkään inhimillisen ongelmanratkaisun osana.</p><p>Suomalaisten työorganisaatioiden tulisikin tarttua tämän alueen mahdollisuuksiin juuri nyt.</p><p>Tähän on kolme syytä:</p><p>1) Suuret pelaajat ovat jo liikkeellä — Googlen ja Facebookin kaltaiset vaikutusvaltaiset toimijat keskittyvät yhä enemmän vuorovaikutuksen laatuun ja tunnetietoon palvelusuunnittelussaan. Voidaan olettaa, että ihmiskeskeinen, vuorovaikutteinen toimintatapa ja tunneanalytiikka ovat tulevaisuuden kehityskohteita monella alalla.</p><p>2) Tämän ymmärryksen ja teknologian hyödyntäminen turvaa nykyisen liiketoiminnan — kilpailun kiristyessä paremmin asiakkaan tarpeita vastaavat ratkaisut ovat arvokkaampia, ja laadukas ongelmanratkaisu tiimeissä elinehto.</p><p>3) Tunne- ja vuorovaikutusdatan hyödyntäminen on hyvän liiketoiminnan perustekijä tulevaisuudessa. Näiden työkalujen ja tiedon tärkeyden sivuuttaminen on potentiaalisesti tulevaisuudessa yhtä ongelmallista kuin se, että kieltäytyisi Internetin käytöstä nykyisessä liiketoiminnassa.</p><p>Suomalaiselle työkulttuurille ominaiset piirteet kuten lyhyet valtaetäisyydet, vähäinen korruptio, tasa-arvo sekä tiiviit verkostot tekevät siitä otollisen ympäristön tämän uuden alueen kehittämiselle.</p><p>Jos tartumme tähän tilaisuuteen, Suomesta voisi tulla maailman johtava tunne- ja vuorovaikutusteknologioiden ja -tieteiden keskus.</p><p>Näiden ajatuksen pohjalta olemme rakentamassa projektia ensiksi tähän Tekesin maaliskuun hakuun: <a href="http://www.tekes.fi/nyt/hakuajat-2017/digitaalisuudesta-uutta-liiketoimintaa/">https://www.tekes.fi/nyt/hakuajat-2017/digitaalisuudesta-uutta-liiketoimintaa/</a></p><p><a href="http://www.slideshare.net/katrisaarikivi/quantifying-human-experience-for-increased-intelligence-within-work-teams-and-in-the-customer-interface">http://www.slideshare.net/katrisaarikivi/quantifying-human-experience-for-increased-intelligence-within-work-teams-and-in-the-customer-interface</a></p><p>Projektissa käytetään uutta teknologiaa ihmisen toimintaan ja tunteisiin liittyvän tiedon keräämisessä. Tavoitteena on rakentaa vastauksia relevantteihin, partnerien kanssa yhdessä tunnistettaviin kysymyksiin.</p><p>Olemme tutkimusryhmäni kanssa olleet alustavasti yhteydessä niihin suomalaisiin työorganisaatioihin, joissa näemme tämän hetken parasta potentiaalia näiden ajatusten eteenpäin viemiselle.</p><p>Koska pienen ryhmän huomiokyky on aina rajoittunut, olemme päättäneet julkaista avoimesti varhaisen vaiheen suunnitelmiamme ja jakaa niitä totuttua laajemmin.</p><p>Tavoitteena on löytää yrityksiä, joita ei ehkä olisi tullut ajatelleeksi ja ajattelijoita, jotka ovat tunnistaneet samoja ilmiöitä tässä ajassa ja näkevät niiden tärkeyden.</p><p>Tervetuloa mukaan.</p><p>Jos kiinnostuit, ole minuun suoraan yhteydessä katri.saarikivi(at)helsinki.fi 0443045897 (2.3. saakka seitsemän tuntia Suomen aikaa jäljessä)</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=48441f35d6dc" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Science is humans embracing mystery]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/science-is-humans-embracing-mystery-930777392ba0?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/930777392ba0</guid>
            <category><![CDATA[scientific-method]]></category>
            <category><![CDATA[alternative-facts]]></category>
            <category><![CDATA[learning]]></category>
            <category><![CDATA[mystery]]></category>
            <category><![CDATA[science]]></category>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Fri, 27 Jan 2017 10:14:04 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2017-01-28T08:43:38.061Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<p>This is a speech I gave at the Creative Mornings seminar on January 27th, 2017</p><figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/900/1*hYUxUxNjkVa9tvlhXlYUJg.jpeg" /><figcaption>Image Credit: <a href="http://www.nasa.gov/">NASA</a>, <a href="http://www.spacetelescope.org/">ESA</a>, H. Teplitz and M. Rafelski (IPAC/Caltech), A. Koekemoer (STScI), R. Windhorst (Arizona State University), and Z. Levay (STScI) <a href="http://www.spacetelescope.org/news/heic1411/">http://www.spacetelescope.org/news/heic1411/</a></figcaption></figure><p>Good morning!</p><p>I am Katri Saarikivi, and I run a research project at the Cognitive Brain Research Unit at the University of Helsinki. We investigate the neural mechanisms that underlie empathy and fruitful interaction, and are especially intrigued by how we could wake these mechanisms up during online interaction.</p><p>In short, I’m a scientist.</p><p>But, dear members of the audience,</p><p>so are you.</p><p>You might find this rather confusing, but if my talk goes according to plan today, at the end you will all probably agree.</p><p>In fact, you will think that not only the people present this morning are scientists, but that every single human being in the world is one, too.</p><p>—</p><p>But first, let’s take a step back and think about this morning’s theme: mystery.</p><p>Off the top of your hat, you might think that the experience of mystery is the exact opposite of science.</p><p>That as mysteries are, well, <em>demystified</em> by science, they become boring facts about the world, hidden in piles of paper or behind paywalls.</p><p>My second aim for the talk today is to convince you that this is absolutely not true.</p><p>Instead, by approaching the mysteries of life through the scientific method, we can reveal points of view that never existed before,</p><p>and open up whole new worlds of wonder.</p><p>—</p><p>What are mysteries?</p><p>I propose that mysteries are</p><p>meaningful questions yet unanswered.</p><p>Questions in turn have a very special effect on human beings. They evoke curiosity.</p><p>Curiosity is the optimal state for and origin of all true learning, new understanding. It is the outcome of wonder.</p><p>Human beings are innately curious animals. From birth we are aimed towards exploration of the world.</p><p>And as we reach out and interact with the world, throughout our lives we encounter countless mysteries:</p><p>We see things that we had never thought could exist.</p><p>We experience things that we cannot explain based on our current understanding.</p><p>—</p><p>The history of human beings is a history of continuous exploration in abundance of mystery.</p><p>Previously, it was a mystery what that big fiery ball in the sky is and how come it’s more probably warm when it’s out.</p><p>It was a mystery how people came to be on Earth.</p><p>It was a mystery what Earth is.</p><p>By approaching these mysteries with the scientific method, people have created new knowledge, new facts about the world, and demystified some phenomena, but at the same time opened up whole new areas of mystery, new viewpoints from which we can look at reality in awe. New ways of seeing things we thought we already knew.</p><p>—</p><p>Dear listeners, the important point here is that the scientific method is not something reserved for only scientists.</p><p>Science is not something that happens just at university.</p><p>And perhaps most importantly today, science is not a belief system.</p><p>It does not produce viewpoints on the world that one could counter with alternative facts that are equally true.</p><p>The scientific method is common sense taken to slightly greater lengths. It is founded on exactly the same procedures that any one of us would use when trying to understand the world. It is the only way to create something shared in a world that each one of us experiences in their subjective minds.</p><p>For example, let’s say you just only now noticed that my god there’s this big bright thing in the sky. It rises in the East, travels across the sky for hours before setting in the West.</p><p>Congratulations, you have just</p><p>1. made an observation, a measurement, with your eyeballs.</p><p>You are faced with mystery, which inspires awe.</p><p>Questions ensue.</p><p>What is it?</p><p>Is it always there?</p><p>Perhaps at this point you form a hypothesis. Based on your current observations and data, you propose that the thing will also be there tomorrow.</p><p>What do you do next?</p><p>You probably</p><p>2. test your hypothesis</p><p>by</p><p>3. repeating your measurement. In this case, by eyeballing the thing in the sky tomorrow too, and going, yup, there it is.</p><p>You have now reached a certain level of understanding about the phenomenon. But, as you are curious, and can’t help yourself, more questions arise from the emergence of new mystery:</p><p>Do other people see it too?</p><p>What other explanations are there for my results?</p><p>Is it important?</p><p>Is it moving or are we?</p><p>And you continue.</p><p>And become a scientist.</p><p>—</p><p>In summary:</p><p>Science arises from how people naturally approach the unknown.</p><p>Science is humans embracing mystery.</p><p>—</p><p>The scientific method is also a <em>creative </em>one.</p><p>You can discover to be true what at few years back you only could imagine.</p><p>You can see things take form that were previously only ideas.</p><p>This combination of exploring mystery, creating mystery and then using science to help mystery come to life is what takes humanity forward.</p><p>The scientific method helps us create reliable information of our shared reality, based on which on which we can create solutions that <em>actually work</em> in the real world.</p><p>Things like vaccines, cancer medication, cancer vaccines, stem cell therapy, computers, clean energy, democracy…</p><p>—</p><p>Humanity and humanness come to a halt when we give up on our curiosity,</p><p>when we decline discovery,</p><p>when we fear embracing the mysteries of the world.</p><p>—</p><p>Dear listeners,</p><p>I believe that we need more scientific thinking in the world.</p><p>I don’t mean the facts, the end results of research that are often contradictory, but rather the method.</p><p>1. We need it at work more than ever.</p><p>If we consider our selves to operate in creative, knowledge-intensive fields, why not make use of the thinking tools that humankind has improved throughout its existence, created for exactly this purpose?</p><p>2. We need it also in society.</p><p>Scientific thinking is attainable for every citizen. It equips individuals with the tools to learn, to create reliable information about the world, and the methods to form a clearer, more refined picture of truth, to make informed choices.</p><p>3. But, most importantly, we need it as humankind.</p><p>Currently we are faced with massive problems that threaten our very existence. The scientific method offers us a powerful problem-solving tool. We need to use it, urgently, so that there will be mysteries left in the world to encounter and people left to experience the joy and awe that follows.</p><p>—</p><p>So, my fellow scientists,</p><p>please continue in your endeavors to understand the world.</p><p>Approach the mysteries you encounter with this fantastic method, <strong>science</strong>, that probably itself originated from the greatest of all mysteries.</p><p>The questions of</p><p>who and what are we,</p><p>where are we, and</p><p>what the meaning of our existence is.</p><p>Thank you for your time this morning.</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=930777392ba0" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Puhe Biohakkerin käsikirjan julkistustilaisuudessa]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/puhe-biohakkerin-k%C3%A4sikirjan-julkistustilaisuudessa-f1efb2d6be2?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/f1efb2d6be2</guid>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Fri, 04 Nov 2016 19:10:03 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2016-11-05T09:58:24.640Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/1024/1*ULyKHmKBJ6R06GRn-L65KQ.jpeg" /></figure><p>Hyvät kuulijat!</p><p>Puhutaan, että elämme totuuden jälkeistä aikaa, jossa älyllisyyden halveksumisesta on tullut hyve.</p><p>Mistä tämä johtuu?</p><p>Kenties tarjolla olevan tiedon runsas määrä on tehnyt siitä joidenkin silmissä vähemmän arvokasta, kuin tieto olisi niukka hyödyke.</p><p>Tieto synnyttää arvoa kuitenkin aivan erilaisten mekanismien kautta.</p><p>Tiedon arvo kasvaa sitä mukaa, mitä useampaa se koskettaa.</p><p>Tieto on arvokasta silloin, kun se synnyttää uutta ymmärrystä ja oppimista.</p><p>Näin ollen tieto, vaikkakin näyttäytyy maailmassamme dokumenttien, kirjoitusten, puheiden kautta, saavuttaa merkityksensä vasta rakentuessaan, ja vasta muuttaessaan rakentajiaan.</p><p>Oppiminen ei ole mielensisäinen, vaan mielien välinen tapahtuma.</p><p>—</p><p>Luotettavan tiedon rakennus ei kuitenkaan ole helppoa. Oppiminen on, ja sen kuuluukin olla, vaikeaa.</p><p>Ehkä tästä syystä energiaa säästävä ihmiseläin mieluummin valitsee helpon tiedon kulutuksen sen vaikean rakentamisen sijaan.</p><p>Tai päättää olla arvostamatta luotettavaa tietoa.</p><p>Erityisen vaarallista tulevaisuutemme kannalta on älyllisyyttä ja hyvää tiedonrakennusta halveksuva politiikka.</p><p>Tällä hetkellä Yhdysvaltain presidentinvaaleja johtaa mies, jonka mielestä muun muassa rokotteet aiheuttavat autismia, ilmastonmuutos ei ole totta,</p><p>ja joka valituksi tullessaan hallitsisi maan arviolta 7100 ydinkärkeä.</p><p>Venäjällä puolestaan maata jo johtaa, ja sen 7300 ydinkärjen kohtalosta päättää mies, jonka politiikkaan kuuluu systemaattinen tiedon vääristely ja toisinajattelijoiden vainoaminen.</p><p>Nämä esimerkit ovat ulkomailta, mutta valitettavasti kotimaassammekin luotettavaa tietoa rakentavat ihmiset nähdään poliittisen ongelmanratkaisun hankaloittajina.</p><p>Puhutaan kaikenmaailman dosenteista, laiskottelevista professoreista, ja leikataan korkeakoulujen määrärahoja aikana, jolloin talouskasvu edellyttäisi nimenomaan uutta ymmärrystä maailman toiminnasta ja sen luomia mahdollisuuksia kekseliäsiin ratkaisuihin.</p><p>Tuntuu joskus siltä, että demokraattisesti valitut edustajamme ovat alkaneet rapauttaa niitä asioita yhteiskunnassa, jotka ovat demokraattisen järjestelmän edellytyksiä: mahdollisuuksia ajatella vapaasti ja kriittisesti.</p><p>—</p><p>Tutkimuslaitoksissa, korkeakouluissa ja yliopistoissa on toki tiedon luomisen kannalta omat ongelmansa.</p><p>Kaventunut vapaus, liike-elämästä lainatut, mutta sielläkin jo vanhentuneet tehokkuuskäsitykset ja toimintamallit ja korostunut tarve tietää ennalta mitä tutkitaan heikentää oikeasti uuden tiedon rakentamisen ja löydösten tekemisen mahdollisuuksia.</p><p>—</p><p>Hyvät kuulijat, tämä kaikki kuulostaa varmaan vähän pahalta, mutta on minulla teille hyviäkin uutisia.</p><p>Nimittäin, tiede kuuluu kaikille!</p><p>Tiede elää siellä missä on uteliaita ihmisiä.</p><p>Tieteellinen metodi on sellainen, jota kuka tahansa voi halutessaan soveltaa. Sitä ei ole varattu vain tutkijoiden käyttöön. Eikä tiede kaipaa yliopiston seiniä ympärilleen.</p><p>Tieteellisen metodin tarkoitus on synnyttää luotettavaa tietoa maailman toiminnasta.</p><p>Metodi on syntynyt ihmisten uteliaisuudesta todellisuuden luonnetta kohtaan ja pohjimmiltaan on vain pitkälle vietyä arkijärkeä.</p><p>Se perustuu tiedonrakennuksen tapoihin, joita jokainen meistä luonnostaan käyttää toimiessaan tässä maailmassa ja yrittäessään ymmärtää sitä.</p><p>Ihminen tekee luonnostaan havaintoja, pyrkii toistamaan niitä, vertaamaan toisten havaintoihin, ja rakentamaan havaintojen perusteella selitysmalleja.</p><p>Tätä toimintatapaa vuosituhansia kehittämällä on syntynyt luova, itseään korjaava tiedonrakennuksen menetelmä, jonka avulla voimme ymmärtää paremmin maailman luonnetta ja rakentaa sovelluksia, jotka siinä toimivat.</p><p>Tieteellisen metodin tuottamaa tietoa maailman ja ihmisen toiminnasta on valtavasti, mutta se ei ole koskaan valmista.</p><p>Hyvä uuden tiedon rakennus on aina vanhaa tietoa kyseenalaistavaa ja täydentävää, mutta tekee myös uudelle samoin.</p><p>Erityisen tärkeää esimerkiksi biohakkereille itseään tutkiessa on hyödyntää sitä luotettavaa tietoa, jota tutkijat ovat aiemmin synnyttäneet tärkeimmän tutkimusvälineemme, nimittäin mielen itsensä, toiminnasta.</p><p>—</p><p>Tänään, hyvät kuulijat, juhlistamme yhdessä Biohakkerin käsikirjaa. Teos on syntynyt upeiden kirjoittajiensa uteliaisuudesta, rohkeudesta kokeilla, ja halusta työskennellä pitkäjänteisesti luotettavan tiedon rakentamiseksi.</p><p>Rakentaessaan tietoa perinteisten tutkimuslaitosten tai -nimikkeiden ulkopuolella uskon, että kirjoittajat ovat kohdanneet kenties enemmän haasteita kuin niiden suojissa toimivat tutkijat.</p><p>Tässä mielessä kirjoittajat ovat pioneereja sekä omalla alueellaan, että tavassaan tuoda tieteellistä metodia lähemmäs lukijan arkipäivää.</p><p>Biohakkerin käsikirja on upea näyte kirjoittajien tutkivasta, aktiivisesta, kokeiluun perustuvasta, vuorovaikutteisesta oppimisesta.</p><p>Se havainnollistaa millä tavoin tiede voi kuulua kaikille ja kutsuu lukijansa mukaan havainnoivaan tiedonrakennukseen. Se synnyttää oppimista oman aihealueensa piirissä, mutta avaa ovia oppimiseen myös laajemminkin.</p><p>Tästä syystä kirjan arvo ja merkitys ulottuvatkin paljon pidemmälle kuin ne aihealueet, jotka sen sisältö kattaa.</p><p>Nimittäin, herätellessään ihmisten sisäsyntyistä uteliaisuutta se tarjoaa kauniin tavan taistella epä-älyllisyyden ihannointia vastaan.</p><p>Se korostaa totuuden etsimisen ja luotettavan tiedon rakentamisen tärkeyttä, ja antaa lukijalleen keinoja siihen.</p><p>Voidaan jopa ajatella, että tätä kautta kirja kannattelee demokratian perusteita ja valistuksen ihannetta.</p><p>Aikana, jolloin niiden puolesta täytyy kertakaikkiseksi hämmästykseksemme jälleen taistella.</p><p>—</p><p>Muistuttaisinkin lopuksi, että hyvät kuulijat, tekin olette kaikki tutkijoita.</p><p>Teihin kaikkiin on sisäänrakennettu uteliaisuus ympäristöänne ja itseänne kohtaan ja kyky havainnoida niitä. Teillä on lisäksi helppo pääsy siihen valtavaan tietomäärään, jota tieteellistä metodia hyödyntäneet ihmiset teitä ennen ovat rakentaneet.</p><p>Toivoisin, että tänään yhdessä arvostaisimme Biohakkerin käsikirjan edustamaa tiedonrakennusta,</p><p>kaikkea muutakin hyvää tiedonrakennusta johon tutkijat yhteiskunnassamme käyttävät aikaansa,</p><p>sekä niitä taitoja luotettavan tiedon rakennukseen, joita jokainen meistä ihmisenä kantaa sisällään.</p><p>Tulevaisuuden kuva piirtyy jatkuvasti uudelleen inhimillisessä tiedonrakennuksessa.</p><p>Riippuu siis meistä kaikista, meidän arvoistamme, uteliaisuudestamme ja oppimiskyvystämme, miltä tulevaisuus tänään ja huomenna näyttää.</p><p>Ehdottaisinkin, hyvät kuulijat,</p><p>että tehdään siitä yhdessä valoisa.</p><p>#biohakkerit</p><p>HUOM 1 Ei se Trump nyt vissiin oikeasti olekaan johdossa. Kulutin tietoa sen rakentamisen sijaan ja päädyin tähän käsitykseen.</p><p>HUOM 2 Minulla ei ole taloudellista kytköstä kirjaan tai sen kirjoittajiin, enkä hyödy siitä millään tavalla.</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=f1efb2d6be2" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Älykkäin ongelmanratkaisu on jaettua]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/%C3%A4lykk%C3%A4in-ongelmanratkaisu-on-jaettua-927e19ed8d9c?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/927e19ed8d9c</guid>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Fri, 16 Sep 2016 09:22:55 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2016-09-16T09:22:55.936Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/1024/1*25VouGi5ZizWMmqPSLrCHg.jpeg" /></figure><p><em>Kun kaikki mitä voidaan automatisoida, automatisoidaan, korostuu ihmisen työssä se, mihin kone ei pysty. Yksi kestävimmistä ihmisen tehtävistä työssä on vuorovaikutus toisten kanssa, ja yksi tärkeimmistä työtaidoista näin ollen empatiakyky. Mitä jos työorganisaatiot hyödyntäisivät saatavilla olevaa tietoa siitä, mitä empatia on, mitä kollektiivinen älykkyys on, ja mitä laadukas vuorovaikutus edellyttää työtoimintaa ohjaavilta rakenteilta?</em></p><p><a href="https://medium.com/@katrisaarikivi/ty%C3%B6-on-loputonta-4d7df2a51427">Työtä</a> syntyy siitä, että toisilla ihmisillä on ongelmia, joihin tarvitaan ratkaisuja. Hyvä työnteko on tällöin älykästä ongelmanratkaisua. Kun ongelmat, joita työnteolla ratkotaan, monimutkaistuvat, esimerkiksi liiketoimintaympäristöjen kompleksisuuden kasvaessa, ei yhden ihmisen ajattelu enää riitä. Paras ongelmanratkaisu onkin tästä syystä usein jaettua, kollektiiviseen älykkyyteen pohjautuvaa.</p><p>Miten kollektiivista älykkyyttä sitten syntyy?</p><p><a href="https://hbr.org/2012/04/the-new-science-of-building-great-teams">Tutkimusten</a> mukaan kollektiivinen älykkyys ja ryhmien ongelmanratkaisukyky eivät riipu esimerkiksi ryhmän jäsenten älykkyysosamääristä, vaan siitä, kuinka <em>laadukasta vuorovaikutus</em> on heidän välillään. Tärkeintä ei siis olekaan se, mitä tietoja ryhmän jäsenillä on vaan se, millä tavalla he pystyvät kohtaamaan toisensa.</p><p>Millä tavalla sitten pitäisi olla vuorovaikutuksessa, jotta kollektiivista älykkyyttä pääsisi syntymään? Miten rakentaa laadukasta vuorovaikutuksta?</p><p><a href="http://science.sciencemag.org/content/330/6004/686">Tutkimusten</a> <a href="http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0115212">mukaan</a> <a href="http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0895717799001892">ryhmissä</a>, joiden jäsentenvälisessä vuorovaikutuksessa oli seuraavia piirteitä, syntyi enemmän kollektiivista älykkyyttä:</p><p>1. Lyhyet puheenvuorot, ei monologeja</p><p>2. Jokainen pääsee ääneen</p><p>3. Responsiivisuus — reagoidaan toisten puheenvuoroihin</p><p>4. Enemmän positiivisia kuin negatiivisia kommentteja</p><p>Näiden lisäksi tutkimuksissa havaittiin, että työryhmän jäsenten <em>empatiataidot</em> ennustivat kollektiivisen älykkyyden ilmentymistä.</p><p>Tulokset sopivat hyvin yhteen Googlen <a href="http://qz.com/625870/after-years-of-intensive-analysis-google-discovers-the-key-to-good-teamwork-is-being-nice/">tuoreiden tutkimustulosten</a> kanssa. Yrityksessä haluttiin tietää, kuinka rakentaa menestyvä työryhmä. Vuosikausia kestäneen selvityksen jälkeen päädyttiin yksinkertaisesti siihen, että työryhmät, joiden jäsenet olivat <em>kivoja</em> toisiaan kohtaan, menestyivät parhaiten.</p><p>Laadukas vuorovaikutus ja empatia näyttäisivät siis ensisijaisen tärkeiltä, jos on tarkoituksena saada aikaan toimivaa ongelmanratkaisua työryhmissä. Yksilön kannalta taas <a href="http://www.nature.com/neuro/journal/v15/n5/abs/nn.3085.html">empatiakyky</a> on erittäin olennainen työtaito.</p><p>Empatiataitoja voi kehittää, mutta minkä tahansa taidon hyödyntäminen edellyttää kuitenkin sitä, että se saa elää vuorovaikutuksessa. Näyttävinkin osaamisprofiili on arvoton, ellei se käy ilmi toisille ihmisille merkityksellisellä tavalla. Empatia siis mahdollistaa vuorovaikutuksen, mutta vaatii myös vuorovaikutusta päästäkseen esiin. Esimerkiksi liikenteen riidat selittynevät osittain empatian puutteella, kun pyöräilijät ja autoilijat kohtelevat toisiaan ihmisjoukkoina, eivät yksilöinä. Ongelma selittyy kuitenkin myös vuorovaikutuksen puutteella. Kun ei olla vuorovaikutuksessa, ei empatiaa pääse syntymään. Ja kääntäen, mitä enemmän tilaisuuksia tulee huomioida toista, mitä enemmän kontaktia, sitä enemmän on mahdollisuuksia ymmärtää. Ehkäpä Yhdysvalloissa taajaan käytetyt stop -merkit toimisivat paremmin hankalissa ja riitoja aiheuttavissa risteyksissä kuin liikennevalot, sillä ne pakottavat liikkujat vuorovaikutukseen. Empatia toista kohtaan saisi ainakin mahdollisuuden tulla esiin.</p><p>Herääkin kysymys, kuinka paljon työorganisaatioissa on empatiaa ja laadukasta vuorovaikutusta, eli hyvää ongelmanratkaisua, eli hyvää työntekoa estäviä rakenteita? Ovatko vuorovaikutusta vähentävät prosessimallit ja tiukat työroolit sellaisia? Miksi ajatellaan että kilpailutilanne, joka on omiaan estämään empatiaa, ja siten kollektiivista älykkyyttä, johtaisi parhaimpiin lopputuloksiin? Mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi poliittisen järjestelmämme kannalta? Kyetäänkö maatamme kohtaavia massiivisia ongelmia ratkomaan työorganisaatiossa, jossa vuorovaikutus sen jäsenten kesken ainakin ulospäin näyttäytyy kertakaikkisen laaduttomalta?</p><p>Empatiaa ja laadukasta vuorovaikutusta näyttäisivät kenties hieman huolestuttavasti estävän todella monet tuiki tavalliset, totutut työorganisaatioiden rakenteet ja toimintatavat, kuten hierarkiat, kilpailuasetelmat, tiukat työroolit, ihmisistä puhuminen resursseina. Rakenteet saattavat myös ylipäätään johtaa vuorovaikutuksen vähenemiseen. Tämä kaikki on saattanut toistavassa työssä ollakin järkevää, mutta ei aikana, jolloin vuorovaikutuksen laatu ja ylipäätään sen olemassaolo ovat tuottavuustekijöitä. Parhaiten näyttäisivätkin tässä ajassa selviytyvän ja nopeitten kasvavan <a href="http://yle.fi/uutiset/suomalaisyritys_nappasi_tv-jatti_hbon__new_yorkissa_olisi_jo_enemman_asiakkaita_kuin_voi_ottaa/8901725">organisaatiot</a> joissa tällaisia rakenteita ei ole, vaan laadukas vuorovaikutus ja empatia saavat vapaasti muodostua autonomisten työntekijöiden sekä työntekijöiden ja asiakkaiden välille. Jos työorganisaatio on huolissaan pärjäämisestään nopeasti muuttuvissa liiketoimintaympäristössä, kannattaakin valvonnan ja kontrollin lisäämisen sijaan vapauttaa työtä tekevien ihmisten toimintaa ja etenkin vuorovaikutusta, sillä mitä enemmän silmäpareja liikenee ympäristön tarkkailuun, sitä nopeammin voidaan reagoida ja esimerkiksi tarttua uusiin mahdollisuuksiin.</p><p>Työorganisaation olemassaolon vähimmäisvaatimus on vuorovaikutus sen jäsenten välillä. Vuorovaikutuksen laatu määrittää sen, minkälainen työpaikka on sekä sen, kuinka laadukas ongelmanratkaisu siellä on mahdollista. Vuorovaikutus ylipäätään on ensimmäinen ja tärkein oppimisen konteksti ihmiselle, ja määrittää läpi elämämme kyvykkyyksiemme laajuuden. Vuorovaikutuksessa määrittyy sekin, onko tekemämme työ arvokasta toisille vai ei.</p><p>Tuottavuudesta keskustellessa keskitytään voittopuolisesti siihen, millä tavoin automatisointi siihen vaikuttaa. Tässä, kuten digitalisaatiokeskustelussa ylipäätään, unohtuu ihminen. Jos ihmiselle luotaisiin hyvät olosuhteet tehdä sitä, missä ihminen on parhaimmillaan, voisivat työorganisaatiot parantaa tuottavuutta ja tekemänsä työn laatua. Ilman yhtäkään ohjelmistohankintaa. Ne työorganisaatiot, jotka kykenevät raivaamaan esteet empatian, laadukkaan vuorovaikutuksen ja kollektiivisen älykkyyden tieltä, menestyvät nopeasti muuttuvissa, kompleksisissa ympäristöissä. Tutkimustietoa ja käytännön esimerkkejä siitä, miten tämä toimisi, on runsaasti tarjolla. <strong>Mitä jos tarttuisimme niihin?</strong></p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=927e19ed8d9c" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Julian tarina — luovaa työtä yliopistossa]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/julian-tarina-luovaa-ty%C3%B6t%C3%A4-yliopistossa-2b18d183c90b?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/2b18d183c90b</guid>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Wed, 07 Sep 2016 08:46:32 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2016-09-07T08:46:32.674Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/485/0*p81fSGmvsINP5jEO." /></figure><p>Teksti on alunperin julkaisu Tarinoita työstä -blogissa lokakuussa 2015.</p><p><strong>Julia tekee toista vuottaan väitöskirjaansa</strong>. Hänet on ajanut tutkijaksi pitelemätön kiinnostus aivojen toiminnan mysteerejä kohtaan ja intohimo niiden selvittämiseen. Ystävilleen hän kuvaa uravalintaansa kertomalla, ettei yksinkertaisesti voinut jättää tätä asiaa selvittämättä. Hän uskoo, että voi työllään edistää ymmärrystä yhdestä tämän hetken tärkeimmistä mysteereistä. Tällä työllä on myös käyttöä: pikkuhiljaa tiedon kertyessä aivojen toiminnasta voidaan esimerkiksi rakentaa tehokkaampia, mutta energiaa säästäviä tietokoneita.</p><p><strong>Julia miettii usein, että uteliaisuus on yksi tärkeimmistä ihmiskuntaa eteenpäin ajavista voimista.</strong> Pyrkimys ymmärtää asioita paremmin on johtanut vanhojen, haitallisten totuuksien kyseenalaistamiseen. Se on johtanut tietoon ja tiedonrakennuksen tapaan, jonka avulla ihmiskunta on saavuttanut merkittäviä asioita. Ihmisen uteliaisuudesta lähteneet tieteen saavutukset ovat ympärillämme joka päivä: syöpälääkkeet, elektroniikka, ympäristöä säästävä teknologia.</p><p><strong>Tieteellisen tiedonrakennuksen perinne</strong> itsessään on hänestä yksi tärkeimmistä ihmiskunnan saavutuksista. Se on itseään korjaava järjestelmä, joka pyrkii tuottamaan luotettavaa tietoa vaikeista kysymyksistä, ratkaisemaan vaikeita ongelmia. Siinä ei ole Julian mielestä mitään erikoista — tiede on pitkälle vietyä arkijärkeä, joka hyödyntää kaikkien käyttämiä tiedonhankintamenetelmiä. Ajattelutapaa voi kuka tahansa hyödyntää, millä tahansa alalla, eikä se edellytä, että tutkittavien asioiden pitäisi olla mitattavia. Tieteen tekemisessä on myös hänestä hienoa se, että se on lähtökohtaisesti jaettua ongelmanratkaisua. Traditiossa on ymmärretty jo kauan ennen ”co-creation”-buumia se, että työ on vuorovaikutteista. Artikkelit kirjoitetaan me-muodossa.</p><p><strong>Yliopistoon töihin mennessään</strong> Julia ajatteli, että paikka, jossa tehdään luovaa työtä, rakennetaan uutta tietoa, on varmasti monin tavoin erilainen kuin yritykset, joissa monissa vielä sovelletaan teollisen ajan toimintamalleja. Julia ajatteli myös, että yliopistossa jos missä on paljon tutkimustietoa siitä, mikä tukee parhaiten ihmisen luovaa ajattelua, ongelmanratkaisua, tiimityötä, työhyvinvointia. Varmastihan yliopiston <em>oma rakenne ja toimintatavat</em> heijastavat tätä organisaation sisältämää tietämystä?</p><p><strong>Melkein päivittäin Julia saa kuitenkin lukea, että yliopistossa pitäisi soveltaa enemmän yritysten toimintamalleja.</strong> Niitähän on tullutkin Julian hämmennykseksi yliopistoon viime vuosina: työajanseurantajärjestelmä, johon ei saa syöttää todellisia työtunteja, palkkataulukko, joka saattaa loppua kesken jos työntekijä liiaksi kehittyy, lähiesimies, jonka tehtävänä on arvioida “alaisensa” osaamista ilman omaa kokemusta samalta alalta, ja lisää kilpailua tilanteissa, joissa parhaat tulokset syntyisivät yhteistyön kautta. Uusimpana yrityksiltä lainattuna toimintamallina on joillekin kollegoille tullut kellokortti.</p><p>Julia on toisaalta seurannut uusia organisaatioita, joita syntyy start-up-puolelle ja teknologian aloille. Niissä ei ole kellokortteja, päinvastoin. Hän ihmettelee, <em>miksi yliopistoon tuodaan jo ajat sitten yritysmaailmassa vanhentuneita toimintamalleja.</em> Miksei tuoda niitä uusia, jotka määrittävät tällä hetkellä nopeimmin kasvavien, arvoa luovien yritysten toimintaa: itseorganisoituvia tiimejä, luottamusta työntekijään, organisaatioita, joissa ei ole esimiehiä? Juliasta tuntuu, että tutkimusmaailmassa on aiemmin toimittu juuri näin, ennen näitä uusia tuottavuuden lisäämiseksi rakennettuja järjestelmiä. Miksi yrittää muuttaa jotain sellaista, joka muuttuu jatkuvasti itsestään (tiedonrakennus) tai jotain sellaista, joka on osoittanut toimivuutensa selviytymällä vuosisatoja kaiken inhimillisen myllerryksen ja muutoksen keskellä (tutkimustoiminta)? (Julia on myös lukenut Talebin Antifragile -kirjan) Julia arvelee, että kun rahat ovat tiukilla, kiristetään valvontaa, jotta ahdistus lievittyisi. Silloin kuitenkin menetetään paljon. Esimerkiksi tiukasti suunnatuilla rahoitushauilla sivuutetaan yksi tutkijan ammattitaidon tärkeimmistä piirteistä: mitä enemmän jotain asiaa tutkii, sitä parempia uusia kysymyksiä osaa tehdä ja tiedon puutetta tunnistaa.</p><p><strong>Julia on myös lukenut lehdistä, että yliopistoissa ja kouluissakin pitäisi opettaa enemmän yrittäjyyttä.</strong> Yrittäjät ovat ihmisiä, joilla on idea, jonka he uskovat hyödyttävän toisia ihmisiä. He ovat intohimoisia ideastaan ja lähtevät määrätietoisina, riskit huomioiden sitä toteuttamaan. Yrittäjän arkeen kuuluu taloudellisen epävarmuuden sieto sekä epäonnistumisista oppiminen ja niistä eteenpäin meneminen. Onnistuessaan yrittäjä voi luoda jotain, joka on monelle ihmiselle hyödyllistä ja synnyttää työpaikkoja. Yrittäjän palkkapäivä tulee silloin, kun hän tekee komean exitin. Tämä kuulostaa Juliasta hienolta ja hän arvostaa yrittäjiä sekä yrittäjämäistä ajattelutapaa.</p><p>Samaan aikaan se kuulostaa Juliasta kuitenkin kovin tutulta. Kaikki nämä kuvaukset pätevät nimittäin myös tutkijoihin.</p><p><strong>Tutkijat ovat ihmisiä, joilla on idea, jonka tutkimisen he uskovat hyödyttävän sekä tiedettä että ihmiskuntaa.</strong> He tavoittelevat parempaa tietoa ja parempaa maailmaa. He suhtautuvat ideaansa intohimoisesti ja lähtevät määrätietoisina, riskit huomioiden selvittämään ideaan liittyviä kysymyksiä. Tutkijan arkeen kuuluu leimallisesti epävarmuus rahoituksesta, työn jatkuvuudesta ja tutkimusten onnistumisesta. Epäonnistumisia tulee rutkasti, koska luodaan uutta tietoa. Epäonnistumisista opitaan, koska se on menetelmä, jolla tiede korjaa itseään. Onnistuessaan tutkija saattaa luoda tietoa, joka mullistaa koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Onnistuessaan hän luo työpaikkoja sekä toisille tutkijoille, yrittäjille että tuleville sukupolville. Tutkijan palkkapäivää ei kuitenkaan samaan tapaan tule kuin joillekin yritysmaailmassa. Usein tärkeimmät tieteelliset löydökset tuottavat hedelmää vasta seuraavissa sukupolvissa. Tästä huolimatta tutkijat jatkavat työtään, intohimonsa ohjaamina.</p><p><strong>Miksi kouluissa pitäisi siis opettaa nimenomaan yrittäjyyttä?</strong>Miksi yliopistossakin pitäisi nykyään opettaa yrittäjyyttä? Eikö voisi yhtä hyvin vaatia, että kouluissa opetettaisiin tutkijuutta? Eikö voisi ajatella, että tutkimusmaailmassa, jossa on vuosisatoja tehty maailmaa muuttavaa, luovaa työtä ja jossa työ on aina lähtökohtaisesti suunnattu “globaalille markkinalle”, olisi toimintamalleja, joita kannattaisi kiireellä tuoda innovaatioita ja uudistumista haikailevaan yritysmaailmaan? Ja vielä, yhä useampi tekee nk. tietotyötä, eli pyrkii luomaan arvoa tiedolla. Eikö tällaista työtä tekeviin organisaatioihin kannattaisi lainata toimintamalleja nimenomaan tieteestä, joka on aina pyrkinyt paremman, arvokkaaman tiedon luomiseen?</p><p>Julia pohtii tällä hetkellä sitä, mitä tekisi väitöskirjan valmistumisen jälkeen. Moni fiksu ja osaava kollega on lähtenyt ulkomaille, josta löytyy paremmin rahoitusta. Julia haluaisi jatkaa luovaa tiedonrakentamista ja maailmaa muuttavien ideoiden kehittämistä. Hän haluaisi työskennellä organisaatiossa, joka osaa luoda laadukkaan työn tekemistä tukevia rakenteita. Juliaa huolestuttaa ajatus, joka yhä useammin pälkähtää hänen mieleensä näinä päivinä. Onko yliopisto enää tulevaisuudessa sellainen organisaatio?</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=2b18d183c90b" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Sinäkin olet tutkija]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/lopetetaan-tieteest%C3%A4-puhuminen-768787e597f5?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/768787e597f5</guid>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Fri, 12 Aug 2016 10:27:21 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2017-04-12T10:09:07.659Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/1024/1*N7QRMEaGhTpGVXiEzRdFcw.jpeg" /></figure><p>Tutkimustiedon arvostuksen lasku yhdistetään siihen, että tieteellisen metodin tuottama tieto asetetaan julkisessa keskustelussa yhä useammin <a href="http://www.hs.fi/mielipide/a1469931177905">samalle tasolle</a> kokemuksien kanssa. Oikeastaan, juuri tämä vastakkainasettelu luo ongelmia. Ei nimittäin ole kahta kilpailevaa tapaa rakentaa luotettavaa tietoa. Ihminen rakentaa tietoa <em>aina</em> tieteellisen metodin kautta. Joskus hyvin, joskus huonosti.</p><p>Tieteellinen metodi on ihmisen koko lajinkehityksen ajan hioutunut, itseään korjaava, luova ongelmanratkaisumenetelmä. Sen tuloksena saadaan luotettavaa tietoa. Luotettavan tiedon avulla voidaan paremmin ymmärtää maailmaa ja luoda ratkaisuja, jotka siinä toimivat. Hyvä tiedonrakennus perustuu sellaisiin ajatteluntaitoihin, joita jokainen meistä luontaisesti käyttää yrittäessään ymmärtää ja selittää maailmaa, kuten havainnointi, hypoteesien rakentaminen ja testaus, toisten tuottamaan tietoon perehtyminen ja tiedon kyseenalaistaminen. Tieteellistä metodia ei sovelleta vain yliopistossa. Menetelmä kuuluu kaikille, ja kuka tahansa voi sitä hyödyntää.</p><p>Ehkä kannattaisikin lopettaa tieteestä puhuminen arkiajattelusta erillisenä asiana, tai vaihtoehtoisena tiedonrakennuksen menetelmänä. Tieteellinen metodi on ainoa tiedonrakennuksen menetelmä. Voisiko tämän asian suora viestiminen olla keino vähentää <a href="http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1470626855011">epä-älyllisyyden ihannointia</a>? Jos vaikkapa television keskusteluohjelmissa sanottaisiin suoraan, että tänään maailman toiminnasta meille esittävät väitteitä ihminen, joka on rakentanut tietoa siitä hyvin ja ihminen, joka on rakentanut tietoa siitä huonosti? Tai, kun poliittisia päätöksiä tehtäisiin mutulla uutisoitaisiin, että ministerit ovat tänään tehneet puutteelliseen ja laiskaan tiedonrakennukseen pohjautuvia, jokaisen kansalaisen elämään suoraan vaikuttavia ratkaisuja?</p><p>Aina ei tietenkään kannata rakentaa luotettavaa tietoa. Se on paljon aikaa ja energiaa vievää puuhaa. Jos kokemus on tärkeä, ei sillä tarvitse olla mitään tekemistä tiedonrakennuksen kanssa. Voi vaikkapa kokea todella merkityksellisenä muiston kalareissusta edesmenneen isän kanssa, pysäyttävästä kauneuden kokemuksesta auringon noustessa ja pikkuhiljaa värjätessä sileän tummansinisen merenpinnan syvänoransseilla sävyillä, vaikka tietää millä tavoin aivojen muistijärjestelmät toimivat. Tai kuinka yleisiä valemuistot ovat.</p><p>Havainto tai kokemus voi siis olla ihmiselle mittaamattoman arvokas, mutta ei kuitenkaan ole vielä hyvää tietoa. Jos on kiinnostunut tiedosta ja erityisesti <em>jaetusta totuudesta</em>, pitäisi nähdä hieman enemmän vaivaa, esimerkiksi perehtymällä aiemmin hyvin luotuun tietoon tai etsimällä vaihtoehtoisia selitysmalleja sille, johon on oman kokemuksen myötä päätynyt. Esimerkiksi, vaikka on <a href="http://www.smithsonianmag.com/ist/?next=/smart-news/1800-studies-later-scientists-conclude-homeopathy-doesnt-work-180954534/">ylivoimaisen paljon näyttöä</a> siitä, että homeopatia ei toimi, miksi koen että kohdallani siitä on apua? Onko kyse siitä, että suhteeni hoitajaani on hyvä ja sen aiheuttaman mielialan kohentumisen myötä myös oireeni lievittyvät? Onko kyse sattumasta tai spontaanista parantumisesta? Voisinko saada samaa jostain muualta ilman, että minun täytyy käyttää satoja euroja homeopaattisiin lääkkeisiin, jotka ovat vettä? Vai pystynkö elämään siten, että samaan aikaan hyväksyn sekä tieteen osoittaman, jaetun totuuden, että oman kokemukseni merkityksellisyyden?</p><p>Jos oma kokemus on ristiriidassa hyvin luodun tiedon kanssa, tarvitaan ennen kaikkea ristiriitojen sietokykyä, ei luotettavan tiedon tai kokemuksen arvon hylkäämistä.</p><p>Kyse ei siis ole joko-tai-tilanteesta. Ei ole kilpailevia näkemyksiä, tarinoita tai selitysmalleja, vaan hyvää tai huonoa tiedonrakennusta, viitseliäisyyttä tai laiskuutta. Aina ei ole tarpeen rakentaa luotettavaa tietoa. Asiat ovat usein arvokkaita siitä riippumatta. Joskus paras tapa koskettaa ihmisiä on toimia kokemuksen tasolla. Jos kuitenkin haluaa väittää jotain jaetusta totuudesta, rakentaa tässä maailmassa toimivia ratkaisuja, tai vaikkapa tehdä hyviä poliittisia päätöksiä, kannattaa soveltaa tieteellistä metodia ja olla perillä siitä miten maailma näyttäisi tämän hetken luotettavimman tiedon valossa toimivan.</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=768787e597f5" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Human intelligence and the abundance of work]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/human-intelligence-and-the-abundance-of-work-67f906440b44?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/67f906440b44</guid>
            <category><![CDATA[intelligence]]></category>
            <category><![CDATA[work]]></category>
            <category><![CDATA[learning]]></category>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Sun, 17 Apr 2016 06:52:57 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2016-04-19T15:42:33.421Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<blockquote>What if we defined work as <em>problem-solving?</em></blockquote><figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/1024/1*3yyuI4xEydyP8_aG4bUS5g.jpeg" /></figure><p>They say work is disappearing or at least massively changing because of technological advancement. Many organizations and individuals are struggling to find ways to adapt to rapid digitization with visions of the near future alternate between the <a href="http://www.theguardian.com/sustainable-business/video/2016/feb/17/last-job-on-earth-automation-robots-unemployment-animation-video">dystopia of mass unemployment</a> and <a href="http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2015/07/world-without-work/395294/">the utopia of pure leisure</a>. Could there be a third alternative? Could redefining the concepts that surround work and intelligent human action create new possibilities for value creation and meaningful human life?</p><p><strong>What is work, why does it exist? </strong>What if we stopped equating work with jobs, employer-employee-relationships or titles and instead defined it as <em>problem-solving?</em></p><p><strong>Work exists because there are people with problems</strong> that need to be solved, needs that require fulfilling and questions that beckon answers. Importantly, work exists because humans as a species are social. We wish to be relevant and important to other people, we come together to attain what we cannot alone. Therefore, work will exist for as long as there are people with problems and questions on this earth. This means that work is certainly not disappearing and in fact at its core perpetual.</p><p><strong>Work<em>ing,</em></strong><em> </em>however, meaning the ways in which the questions at the core of work are answered, and the problems generating work solved, keeps constantly changing and ever will. Why? Because ongoing social and technological development keep redefining what is <em>intelligent human action</em>.</p><p><strong>Intelligent human action </strong>is always contextual and ultimately socially determined. It is not only the collection of cognitive skills we are able to employ in a given situation. Rather, intelligent action is the combination of three things:</p><p>1. human cognition and skill,</p><p>2. the tools we have at our disposal, and</p><p>3. the social attribution of meaning and value.</p><p>Whenever there is development in any of these areas, the definition of intelligence becomes redefined. And because of human nature, development is constant.</p><p><strong>Humans are a tool-building species. </strong>Tools exist to complement our abilities, to help us go beyond what is “naturally” possible. The extent of our intellect is defined by what we can attain through broadening our capabilities, using the tools we have created. Tools can be regarded as inseparable from human cognition as the two continue to define the possibilities of one another.</p><p><strong>Humans are also inherently social. </strong>Actions gain their significance and value in the eyes of others. Ultimately, it’s other people that define your success. Therefore, whether an action is intelligent of not, and what the best balance between human cognition and tool use is, is ultimately defined by the social context within which the action takes place. This means that it’s not always right to use the most advanced tool, and conversely, sometimes that’s exactly the way to produce the most value to others. As a banal example, for some shop-goers the most meaningful and valuable experience is to interact with a human being at the cash register. Others just quickly want out with no human contact. Two different needs, requiring different combinations of human cognition and technology and a good grasp on individuals needs in the context.</p><p><strong>Now if work organizations wish to be smart,</strong> they need to consider all three dimensions of intelligent action in their business. This means that organizations need to understand</p><p>1. how to support and develop human cognition,</p><p>2. what are the best available tools, and</p><p>3. the meaning and value experienced as a result of the work.</p><p><strong>Instead of considering each of these areas separately, </strong>the most important question is how to comprehend and enable the complementarity of the three. Failure to do so will lead to intelligence-inhibiting structures at work. Or, bluntly, <em>stupid working</em>.</p><p><strong>The task is of course not easy.</strong> With all the talk about robots and digitization, many work organizations are focusing only on keeping up with the advancement of tools, often at the expense of the individual. How aware are work organizations of the <a href="https://eskokilpi.wordpress.com/2016/03/09/the-complex-and-contextual-future-of-work/">diverse contexts in which value is experienced</a> of their products and services? How present are they in these situations? In terms of human cognition, how good are work organizations at supporting individuals in the use and development of the most important work skills?</p><p>And what are these skills, anyway?</p><p><strong>In essence, the most valuable human work requires skills that cannot be modeled in AI, skills where humans still surpass the machine. </strong>These include things like learning, creative thinking, flexibility and contextual thought, and most importantly, most persistently, the skills that permit fruitful interaction, like empathy. (Of course not always! For instance, a hand-made piece of furniture requires manual skill that could be automated, but is more valuable when it is not)</p><p><strong>But for the sake of the argument at play here, it could be summarized that most important human work skills require higher-order cognition.</strong> It may be that algorithms can in a sense <a href="https://www.youtube.com/watch?v=IuygOYZ1Ngo">be creative</a> and are <a href="http://science.sciencemag.org/content/350/6266/1332">able to learn some things as efficiently</a> as humans. Heck, even some parts of interaction can be automated. For instance, the <a href="http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0925231215015726">recent exciting advances in machine vision</a> show how algorithms are able to discern emotion-related micro expressions, at near-human accuracy.</p><p><strong>However, there is an important distinction between humans and machines: the way that humans understand emotions requires a conscious self.</strong> The way that human creativity and learning is valuable is through the conscious, experiencing self. And, at least until and if AI becomes conscious and we have a new species with which to interact, humans will be needed for connecting on the level of consciousness, for empathy that is experiencing and modeling other’s experiences as one’s own.</p><p><strong>So in sum, if work organizations wish to avoid working stupidly,</strong> in addition to making sure the best tools are available, and making sure they understand how their work creates value to others, it is necessary to support humans at what humans do, and are, best. The tasks that require humanness are the non-routine and cognitively demanding, the ones that require creativity, flexibility and connection to other humans.</p><p><strong>So the big question is, do our work structures enable or inhibit humanness?</strong> How are the most valuable human skills nurtured by the traditional structures guiding our work such as roles, competency systems, and recruitment methods? How well do individuals take care of and cultivate their most important work assets?</p><p><strong>Luckily, there is a lot of scientific knowledge available</strong> on how to ensure that these abilities and actions flourish. All that is needed is the willingness to keep learning.</p><p>In summary, the rapid development of our digital tools opens up new possibilities for the evolution of intelligent action at an astounding pace. It requires alertness, curiosity and a flexible learning mindset from work organizations to keep up with the change. Amidst technological learning, the human aspect is however often overlooked and the capacities that organizations have for understanding human cognition are subpar, even though it is precisely through humanness that people create most value. What is needed is better understanding of the complementarity of the human, the machine and the social, of the basis of intelligent human action. In any time, in the middle of any technological development, a human-centered approach is the key to stability and abundance.</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=67f906440b44" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
        <item>
            <title><![CDATA[Työ on loputonta]]></title>
            <link>https://medium.com/@katrisaarikivi/ty%C3%B6-on-loputonta-4d7df2a51427?source=rss-14b237b858f7------2</link>
            <guid isPermaLink="false">https://medium.com/p/4d7df2a51427</guid>
            <category><![CDATA[tidal]]></category>
            <dc:creator><![CDATA[Katri Saarikivi]]></dc:creator>
            <pubDate>Tue, 29 Mar 2016 18:00:51 GMT</pubDate>
            <atom:updated>2016-03-29T18:02:33.618Z</atom:updated>
            <content:encoded><![CDATA[<figure><img alt="" src="https://cdn-images-1.medium.com/max/1024/1*ehSsvEeiJtKMabqqfjtY2A.jpeg" /></figure><p><em>Työn muutosta koskevassa keskustelussa toistuu väite siitä, että työ katoaa digitalisaation myötä. Tulevaisuuden kuvissa vaihtelevat massatyöttömyyden </em><a href="http://www.theguardian.com/sustainable-business/video/2016/feb/17/last-job-on-earth-automation-robots-unemployment-animation-video"><em>dystopia</em></a><em> ja auvoinen </em><a href="http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2015/07/world-without-work/395294/"><em>joutenolo</em></a><em>. Olisiko tarjolla kolmatta vaihtoehtoa? Voitaisiinko työtä koskevia merkityksiä ja käsitteitä uudistamalla rakentaa monipuolisempia tulevaisuuden mahdollisuuksia? Voisi nimittäin väittää, että työ ei ole loppumassa. Päinvastoin, työtä on tässä maailmassa loputtomasti, ja sitä syntyy jatkuvasti lisää.</em></p><p><strong>Mitä työ on, miksi työtä on olemassa? </strong>Ehdotan, että työ ei ole sama asia kuin työpaikka, työnantaja-työntekijä-suhde tai työrooli. Näiden sijaan työ on <em>ongelmanratkaisua</em>. Työ syntyy ongelmasta, johon etsitään ratkaisua, tarpeesta, joka pitää tyydyttää, tai kysymyksestä, johon tarvitaan vastaus. Työtä on tämän vuoksi niin kauan kuin maan päällä on ihmisiä, joilla on tarpeita, ongelmia ja kysymyksiä. Työtä myös syntyy jatkuvasti lisää: kun yksi ongelma ratkeaa, uusia syntyy sen tilalle.</p><p><strong>Päinvastoin kuin voisi siis ajatella tämänhetkisen keskustelun valossa, työ ei katoa digitalisaatioksi kutsuttavan ilmiön vuoksi.</strong></p><p><strong>Työn<em>teko</em> sen sijaan muuttuu tietenkin jatkuvasti.</strong> Työnteko ei sekään ole sama asia kuin työpaikka tai työrooli. Ehdotan, että työnteko on <em>älykästä toimintaa</em>, jolla ratkaistaan työn ytimessä olevaa ongelmaa. Älykäs toiminta missä tahansa ajassa on inhimillisen kyvykkyyden, sosiaalisen merkityksenannon ja laadukkaimpien saatavilla olevien työkalujen yhdistelmä.</p><p><strong>Ihmisen ajattelun kehitys, työkalujen kehitys ja sosiaalinen kehitys</strong> ovat tietenkin jatkuvassa toisiaan määrittelevässä vuorovaikutuksessa. Kun mikä tahansa näistä muuttuu, muuttuvat myös älykkään toiminnan edellytykset ja tätä myöten (toivottavasti!) työnteko.</p><p>Työorganisaatioiden, jotka haluavat tehdä älykästä työtä, pitäisi näin ollen kiinnittää huomiota kaikkiin kolmeen: ihmiseen, työkaluihin, ja sosiaaliseen merkityksenantoon.</p><p><strong>Tämän hetken digitalisaatiokeskustelua leimaa kuitenkin keskittyminen voittopuolisesti työkaluihin.</strong> Pahin <a href="https://medium.com/@rouvaopettaja/koulutuksen-pilipalisaatio-58e975ac90ba#.dvcli8t5g">skenaario</a> lienee se, että digitalisaatioon reagoidaan hankkimalla liuta työkaluja, jotka eivät auta työn ytimessä olevan ongelman ratkaisua. Tärkeämpää olisi arvioida, käytetäänkö niitä <em>älykkäästi</em> — auttavatko ne ratkaisemaan työn ytimessä olevaa ongelmaa?</p><p><strong>Toinen tärkeä kysymys on se, millä tavoin työorganisaatioissa tuetaan ihmistä? </strong>Nimittäin, ihminen luo työelämässä eniten arvoa tekemällä sitä, mihin kone ei pysty. Arvokkaimmassa ihmisen työssä korostuvat sellaiset ajattelun taidot kuin luovuus, oppiminen, joustava ajattelu sekä empatia. Onneksi <a href="https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/aivotutkimuksesta-tukea-inhimilliselle-tyoelamalle">tuoretta ymmärrystä</a> ihmisestä on paljon saatavilla. Tulevaisuudessa mikä tahansa työorganisaatio voi saavuttaa merkittävää kilpailuetua juuri syvemmän ihmisen ymmärryksen kautta.</p><p><strong>Kolmas kysymys on se, kuinka hyvin työnteko vastaa siihen, mikä on ihmisille merkityksellistä.</strong> Vastausta tähän kysymykseen ei löydy muutoin kuin vuorovaikutuksen kautta. Vuorovaikutuksen laadun parantaminen kaikkien työntekoon osallistuvien kesken parantaa saman tien ongelmanratkaisukykyä sekä työn potentiaalista merkitystä ja arvoa.</p><p>Jos jokin näistä kysymyksistä unohtuu, päädytään <em>älyttömään työntekoon</em>.</p><p><strong>Kun keskitytään vain työkaluihin, haaskataan ihmistä. </strong>Kun ei ymmärretä, miten ihminen toimii, estetään laadukasta ajattelua. Kun unohdetaan, että työtä tehdään toisille ihmisille, syntyy tuotteita joilla ei ole merkitystä.</p><p><strong>Yhteenvetona: </strong>Digitalisaatio ei tuhoa työtä, koska työ on loputonta. Työn<em>teko</em> puolestaan muuttuu ja on aina muuttunut ihmisen ajattelun ja työkalujen kehityksen myötä. Mille tahansa työorganisaatiolle paras tapa ”reagoida digitalisaatioon” tai minkä tahansa alueen kehitykseen on edesauttaa työntekijöidensä älykästä, merkityksellistä toimintaa.</p><p>Tämä tarkoittaa sitä, että työorganisaatioiden täytyy pystyä vastaamaan kolmeen kysymykseen:</p><p><strong>1. Miksi tekemämme työ on olemassa: </strong>Mitä ongelmaa ratkaisemme, mihin tarpeeseen vastaamme, mikä on työmme merkitys toisille ihmisille?</p><p><strong>2. Mitkä ovat parhaat tarjolla olevat työkalut</strong> ja ennen kaikkea, miten niiden käyttö edistää työn ytimessä olevan ongelman ratkaisua?</p><p><strong>3. Miten tuetaan arvokkainta inhimillistä ajattelua</strong> eli sitä, johon kone ei pysty?</p><img src="https://medium.com/_/stat?event=post.clientViewed&referrerSource=full_rss&postId=4d7df2a51427" width="1" height="1" alt="">]]></content:encoded>
        </item>
    </channel>
</rss>