Olisipa risusavottojen aika jo ohi
Kun ajattelemme ihmistä, jonka menneisyyteen sisältyy esimerkiksi asunnottomuutta, päihderiippuvuutta tai vankilatuomioita, meitä usein kiinnostaa, kuinka hän on mennyt yli vaikeista elämäntilanteista. Millä tavoin hän on kuntoutunut, mutta myös mihin hän on kuntoutunut? Miten korkea on kuntoutumisen jälkeinen porras jatkaa eteenpäin? Millaisia mahdollisuuksia hänellä on?
Asunnottomuutta kokeneiden ihmisten kohdalla voi huomata, että kuntoutus tarjoaa vain vähän mahdollisuuksia toimintaan, jossa oma elämän aikana kertynyt osaaminen olisi näkyvää ja käytössä. Yleisempää on se, että kuntoutuva ihminen liitetään osaksi valmista toimintaa, jossa hän suorittaa ennalta määriteltyä tehtävää.
Kokemusasiantuntijuuden trendi on toki kasvattanut mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kuntoutusympäristöön ja sen rakenteisiin. Kokemustieto onkin valtava lisäarvo ja kokemuksen ääntä on ehdottoman tärkeää kuulla. Se tulisi huomioida kaikessa palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Sosiaali- ja terveysalalla se tunnetusti saa positiivisia tuloksia aikaan.
Jokaisella tulisi olla mahdollisuus olla rakentamassa omaa elämää ja elinympäristöään.
Ihminen tarvitsee tilaa elämäntarinalleen ja sen jakamiselle. Monille on tärkeää olla tukemassa muita, jotka kohtaavat itselle tuttuja vaikeita asioita elämässä. Nykyään palveluja käyttävän ihmisen mielipiteitä kuullaan herkemmällä korvalla ja osaaminen otetaan huomioon. Tai hetkinen, otetaanko? Onko kokemusasiantuntijuus ainoa osallisuuteen pohjaava keino mielekkääseen tekemiseen?
Get Hima & Strada’s stories in your inbox
Join Medium for free to get updates from this writer.
Pitkittyessään kokemusasiantuntijan rooli ja historiansa toistuva läpikäynti saattaa pitää ihmistä menneisyytensä vankina. Ihminen on kokemuksiaan suurempi kokonaisuus. Siksi on tärkeää, että kokemuksen saappaat saa ottaa pois ennen kuin ne alkavat hiertää.
On tyypillistä, että pitkän, suorittavuuteen nojaavan kuntoutuksen käyneitä ihmisiä on kuntoutuksen jälkeenkin suorittavissa tehtävissä. Harmillista, että kuntoutus ja sitä seuraava mahdollinen työllistyminen ovat alisteisia työvoiman tuottavuuden ja tehokkuuden kasvulle sekä tiettyjen alojen työvoimapulan paikkaamiselle. Risusavotan sijaan jokaisella tulisi olla vapaus valita oma suuntaansa, minne työllistyy tai on työllistymättä.
Kuinka monta entistä asunnotonta on nähty näyttelijän roolissa tai myymässä omia akvarellejaan?
Kuntoutuksessa käytetään varsin paljon taiteellisia menetelmiä terapiamuotoina, ja olisikin innostavaa, jos ihmisiä työllistyisi luovuutta edellyttäviin ja uusia ratkaisuja tuottaviin tehtäviin esimerkiksi kulttuuri- ja taidealalle. Lahjakkuutta ja osaamista entisien asunnottomien joukossa on, mutta työllistymisen polut luoville aloille ovat ryteikköiset.
Tarvitsemme laajemman valikon, joka mahdollistaa ihmisen etenemisen omien kiinnostuksien ja osaamisen suuntaan. Tuskin järjestelmämme tarkoitus on tehdä säästöä onnen kustannuksella.
Vlada Petrovskaja — Hima & Strada
