Ensimmäisessä sarjassani avaan oivalluksia, joita olen tähän asti saanut 4,5 vuoden avioliitosta. Olen itsekin vasta matkamme alkutaipaleella, enkä hallitse tätä hommaa täydellisesti. Olen tunnistanut kasvua omassa sydämessäni ja sen kautta ajattelussani ja käytöksessäni ja tämä on vienyt meitä eteenpäin. Haluan avata elämäämme, jotta meidän voittojen kautta voivat muutkin päästä omalla matkallaan eteenpäin, ehkäpä meitä nopeamminkin.
Haluan aloittaa jakamalla tarinamme, sillä se on oivallusteni konteksti. Tämä on hieman pidempi, kuin muut tekstit, sillä en halua katkaista tarinaa kahteen osaan. Mutta ei hätää, tulevat tekstit ovat lyhyempiä.
Tapasin mieheni 16-vuotiaana. Osallistuin kansainväliseen, kolmen viikon aktioon ulkomailla, jossa kohtasimme ihmisiä Jeesuksen rakkaudella taiteen kautta. Ystävystyin tulevan mieheni kanssa heti. Tuntui, että kaikki ympärilläni aavistivat välillämme jotain, mutta minä itse olin melko sokea sille, mitä oli tapahtumassa. Jatkoimme yhteydenpitoa palattuani Suomeen ja vasta ollessamme erossa tajusin miten paljon tästä nuoresta miehestä pidin. Kuukauden ajan olin epävarma siitä, mitä suhteemme on, mutta pian kuitenkin sovimme, että seurustelemme. Ajoittainen epävarmuuteni silti jatkui.
Mietin vähän väliä: “Miksi seurustelen juuri tämän henkilön kanssa?”
En ollut aikaisemmin seurustellut ja minulle se tarkoitti käytännössä sitä, että varaan illasta muutaman tunnin istuakseni koneelle ja jutellakseni maailman toiselle puolelle. Emme kuitenkaan jakaneet maailmojamme konkreettisesti, sillä poikaystävä oli muusta elämästäni täysin irrallinen osa. Haasteista huolimatta puolentoista vuoden kaukosuhde loi kuitenkin lujan pohjan suhteellemme. Ehdimme tutustua toistemme sydämiin ennen poikaystäväni muuttoa Suomeen, jolloin pystyimme ensimmäistä kertaa jakamaan saman jokapäiväisen todellisuuden.
Alusta asti seurustelimme mennäksemme naimisiin. Rakensimme yhteistä tulevaisuutta ja pidin elämäni ainoina varmoina tekijöinä Jeesusta ja tulevaa miestäni. Epävarmuuteni langetti pienen varjon suhteemme ylle ja ahdistuin aina silloin tällöin, että olenko sittenkään oikealla suunnalla. Olin kuitenkin niin sitoutunut, että en koskaan harkinnut eroa.
Lähdin 20-vuotiaana ulkomaille kesäksi elämään yhtä unelmaani tanssijana todeksi. Poikaystäväni jäi Suomeen. Olimme ennen lähtöäni puhuneet kihlauksesta sillä olin ajatellut olevani valmis. Karu totuus iski vasten kasvojani palatessani Suomeen. Sydämeni hyppäsi kurkkuun tavatessani poikaystäväni ja ymmärsin, että en voi mennä naimisiin pysähtymättä kuuntelemaan ja käsittelemäään sitä, mitä sydämestäni nousee. Jaoin ajatukseni poikaystävälleni ja otimme etäisyyttä, jonka aikana emme olleet yhteydessä lainkaan.
En halunnut sitoutua avioliittoon puolella sydämellä. Minua pelotti hyväksyä ensimmäistä kertaa myös se vaihtoehto, että emme jatka. Tunsin oloni todella julmaksi poikaystävääni kohtaan, joka oli suhteessamme 100%:sesti ja tiesin, että proessini satuttaa häntä. Tiesin kuitenkin, että julmempaa olisi suostua vaimoksi siksi, että olemme pitkään seurustelleet, että toinen on muuttanut maahani vuokseni tai muun vastaavan syyn takia. Tiesin, että haluan sitoutua siksi, että rakastan ja päätän aina rakastaa tulevaa miestäni.
Get Nectar Wind’s stories in your inbox
Join Medium for free to get updates from this writer.
Antaessani sydämelleni tilaa prosessoida kuulin myös Jumalan äänen selkeämmin. En tiennyt mitä tehdä eikä Jumala kertonut vastausta, Hän kysyi vain yhden kysymyksen:
“Mesi, haluatko nähdä tämän miehen minun silmin?”
Todellakin halusin!! Ymmärsin, että epäröintini oli suurelta osin johtunut siitä, että minulla oli melko joustamaton käsitys ideaali miehestä ja olin lukinnut katseeni poikaystäväni puutteisiin, siihen, miten hän ei täyttänyt mielikuviani tosi miehestä. Olin sokea sille, kuka hän itseasiassa on. Jumalan osoittaessa miten Hän näkee poikaystäväni tuntui, kuin sumentava verho olisi poistunut silmieni edestä. Näin, että hän on todella rakastava, kärsivällinen, lempeä, viisas, suoraselkäinen, luotettava, puhdas, luova ja ihanan päinvastainen temperamentiltaan kuin mitä itse olen -hän itseasiassa täydentää minua.
Muistan rukoilleeni myös vastaavaan tapaan:
“Isä, kiitos vapaasta tahdosta! En kuitenkaan halua päättää tulevaa miestäni itse, päätä sinä! Minä en ole valinnut nimeäni, sukupuoltani, kokoani, perhettäni, synnyinmaatani, vuosisataani, luonnettani enkä lahjojani. En oikeastaan ole valinnut mitään, mikä tekee minusta eniten juuri minut. En siis halua valita aviomiestänikään yksin. Hyvä Isäni tuntee sydämeni ja tulevan mieheni sydämen. Hän tietää mistä tulemme ja minne olemme menossa ja ennen kaikkea sen, keneksi vielä kasvamme. Hän siis tietää kenet liittää yhteen. Hän on jo tulevaisuudessa ja hän näkee loppuun asti. Itsehän en näe seuraava sekuntiakaan pidemmälle.”
Mietin miten suhteemme alkoi: olimme aktiossa, Jumalan kasvojen edessä, sydämet antautuneina. Mietin miten Jumala oli avannut ovet poikaystävälleni muuttaa maahani ja oppia kieleni. Minun oli vaikea uskoa, että Jumala olisi tuonut meidät näin pitkälle päättääkseen suhteeemme siihen. Enkä usko, että hän olisi ollut kolme ja puoli vuotta hiljaa meidän seurustellessamme kertomatta, että olemme tekemässä virhettä.
Päätin luottaa Jumalan arviointikykyyn ja hypätä tuntemattomaan. Sydämeeni tuli ymmärryksen ylittävä rauha ja tiesin, että olin valmis olemaan vaimo poikaystävälleni. Halusin siltä seisomalta tarttua puhelimeen ja soittaa miehelleni, että olin tehnyt päätökseni ja olin nyt valmis. Puhelin jo kädessä Jumala kuiskasi, että se ei ole minun tehtäväni. Minun tuli odottaa poikaystäväni tavoittelua. Pelkäsin, että hän ei toimi riittävän nopeasti. Pelkäsin suotta. Seuraavana päivänä postilaatikossamme oli kuori varustettuna minun nimelläni. Avattuani sen pitelin kädessäni valokuvia minusta ja poikaystäväni vuosien varrelta, rakkausrunoa suhteestamme ja junalippua Helsinkiin, jonka taakse oli kirjoitettu tapaamisaika ja -paikka. Sydämeni pakahtui!!
Lähetin yksinkertaisen viestin poikaystävälleni ilmoittaen: “Sain kuoren ja olen tulossa!”
Junamatka oli elämäni sekavin. Olin niin syvän tunnekuohun vallassa, että tuskin näin eteeni. Asemalla emme löytäneet toisiamme, mutta en soittanut, sillä en halunnut, että ensimmäiset sanani pitkän hiljaisuuden jälkeen olisivat: “Missä oikein olet?” Olimme käyneet läpi niin syvät vedet, että en halunnut puhua mistään muuten, kuin kasvotusten. Kun viimein kohtasimme, tiesimme molemmat prosessimme tuloksen ilman sanojakin. Jumala oli tehnyt syvää työtä meissä molemmissa.
Poikaystäväni johdatti minut kauniiseen paikkaan, jossa istuimme köynnösten katveessa ihmetellen kuluneita viikkoja ja niiden jälkeistä lopputulosta. Poikaystäväni jakoi ajatuksen kasvista, joka kasvattaa juuria pienessä ruukussa. Tämä kuvaa seurustelusuhteen alkua. Jossain vaiheessa juuret osuvat pohjaan ja tarvitsevat enemmän tilaa ja se voidaan siirtää isompaan ruukkuun, joka jälleen mahdollistaa kasvua syvemmälle, kuten kihlauksessa. Lopulta kasvi siirretään maahan, jossa ei enää ole rajoja juurien kasvulle, ne voivat kasvaa aina vain syvemmälle, kuten avioliitossa. Poikaystäväni sanoi, että suhteemme tarvitsee seuraavan ruukun mennäkseen eteenpäin.
Olin niin rakastunut ja vapaa, että myöhemmin ravintolassa tilasin hummereita, joita en tavallisesti ikinä tilaisi. Hassua oli erityisesti se, että ne olivat pilaantuneet ja haisivat niin pahalta, että ravintolan muutkin asiakkaat pitelivät neniään, mutta minä itse hädin tuskin huomasin sitä lainkaan, enkä huumassani lähettänyt niitä edes takaisin keittiöön. Samana iltana poikaystäväni kosi minua suurella kortilla täynnä ihanaa tekstiä, mitä oli valmistellut koko kesän. Pystyin vastaamaan koko sydämestäni kyllä! Olimme toisistamme erillään vain kaksi viikkoa, mutta tiedän sydämeni muutoksen olleen todellista Jumalan työtä, sillä sen hedelmä kantaa liittoamme edelleen. En ole tämän jälkeen kertaakaan epäröinyt suhdettamme.
Monet miettivät kuka on se oikea ja onko yhtä oikeaa edes olemassa. Itse uskon, että monesta voi tulla meille oikea kumppani. Loppu pelissä me valitsemme rakastaa yhtä ja sitoutua häneen. Ainoa vinkki, mitä voin sanoa suhteessa seurusteluun on, että älä tee sitä yksin. Tee se ennen kaikkea Jumalan kanssa. Anna Jumalan tulla suhteesi keskipisteeksi, kuuntele hänen hellää puhettaan ja toimi sen mukaan. Älä myöskään jää erilleen muista ihmisistä. Kuuntele luotettavia, viisaita ihmisiä elämässäsi, sillä he tuntevat sinut ja haluavat sinulle parasta. He usein näkevät paremmin, kuin sinä itse, sillä he katsovat tilannetta objektiivisemmin ja hieman kauempaa ja hahmottavat näin eri tavalla kokonaiskuvaa.
Jos olet naimisissa, muista, että me valitsemme kumppanimme elämämme aikana uudelleen ja uudelleen. Uskon Jumalan siunaavan liitot, Hän on liittojen Jumala, joka valitsi ja valitsee aina uudelleen meidät. Hän on uskollinen. Tällaisen Jumalan kanssa meillä on toivoa onnistua liitoissa ihmisten kanssa. Rukoilen, että innostut omasta liitostasi ja näet, mikä siinä on ihmeellistä ja kaunista. Rukoilen, että näet kumppanisi upeat piirteet ja saat olla etuoikeutettu kannustamaan niitä esiin vielä enemmän. Jos olet myrskyssä tällä hetkellä, sinulla ei ole hätää. Jeesus tyynnyttää rajutkin myrskyt. Hän kutsuu meitä luokseen, katsomaan häneen myrskyn keskellä, silloin emme uppoa. Ja vaikka alkaisimmekin upota, hän ojentaa kätensä ja vetää meidät pinnalle. Jokainen tarina on erilainen ja ihmeellisimmät parit ovat niitä, jotka ovat käyneet myrskyjä läpi.
