Väitöskirjatutkija Bianca Benini-Morottaja vertaa Turun yliopistoon työstämässään tutkimuksessa kahden uhanalaisen alkuperäiskansakielen, apurinãn ja inarinsaamen kielen elvytystä.
Amazonian Purus-jokilaaksossa Brasiliassa asuvaan Apurinã-heimoon kuuluu 10 000–20 000 jäsentä, mutta kielen puhujia heistä on vain noin kymmenesosa. Inarinsaamen kielen puhujien määrä on viime vuosina noussut noin 350:sta 500:aan, mutta kieli on yhä pienen puhujamäärän takia luokiteltu uhanalaiseksi.
Brasiliasta kotoisin oleva Benini-Morottaja puhuu yhtenä kotikielenään myös inarinsaamea. Hän haastattelee tutkimustaan varten inarinsaamen ja apurinãn kielten opettajia.
Portugalin kielen opettajana pitkään työskennellyt Benini-Morottaja näkee opettajien roolin keskeisenä kielen elvytyksessä. Moni inarinsaamen- ja apurinãnkielinen lapsi puhuu kieltä vain koulussa.
– Opettajien rooli on tärkeä, sillä he osallistuvat oppimateriaalien tekemiseen ja siirtävät kieltä. Opettajilla on paljon haasteita, kuten opetussuunnitelma ja opetusmateriaalien puute. He kuitenkin siirtävät kieltä eteenpäin.
Benini-Morottaja tarkastelee myös kielen virallista asemaa Brasilian ja Suomen valtion kouluissa. Hän toivoo, että tutkimus toisi esiin apurinãn ja inarinsaamen kielten yhteisiä strategioita ja haasteita – ja antaisi eväitä kielipolitiikan kehittämiseen.
– Inarinsaamen ja saamen kielten status laissa on vahvempi kuin apurinãn kielen asema Brasiliassa. Kuitenkin Brasiliassa esimerkiksi oppimateriaaleja tehdään yhteistyössä yhteisön, opettajien ja kielentutkijoiden kanssa. Se saattaisi toimia täälläkin.
Yhteistyö ja tiedon jakaminen kielen elvytyksen ytimessä
Saamelaisen sosiolingvistiikan professori Annika Pasanen näkee, että tutkimuksesta voi olla hyötyä myös saamen kielten elvyttämisessä.
– Tietysti kaikki meidän länsimaisen koulusysteemin ulkopuolelta tuleva, kuten yhteisölliset opetusmenetelmät ja oppimateriaalit sekä innovatiivinen ajattelu oppimisessa, siitähän on aina apua ja tukea täällä meillä.
Pasanen työskentelee Saamelaisessa korkeakoulusta Kautokeinossa, Norjassa, ja on toinen Benini-Morottajan väitöskirjaohjaajista.
Pasanen huomauttaa, että erityisesti inarinsaame on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää yhteistyö ja tiedon jakaminen on alkuperäiskansojen keskuudessa. Useat toimiviksi todetut metodit kielen elvytyksessä on tuotu eri puolilta maailmaa.
– Kielipesämalli on tullut maoreilta Aotearoasta ja kielimestarimetodi Pohjois-Amerikasta. Usein erityisesti tutkijat ovat olleet tiedon jakajan roolissa.
Pasasen mukaan tutkimus voi nostaa esiin myönteisiä huomioita oman kielen tilanteesta.
– Voi olla tervettä huomata ne asiat, jotka meillä ovat hyvin ja paremmin (kuin muualla). Se voi myös olla yksi vertailevan tutkimuksen ja yhteistyön tulos.